Reiluu ja reiluu...!

Tänään tärähti paikallisessa lehdessä otsikko, mikä vaatii hieman pohdiskelua. Nimittäin, asia koskee pakkauksissa olevia merkintöjä, joilla kuluttajaa informoidaan ostohetkellä tuotteesta. Kyseessä voi olla siis pakolliset pakkausmerkinnät, alkuperämerkinnät, eettiset merkit, tuotantotapaan liittyvät merkit, terveellisyyteen liittyvät merkit ja ympäristön huomioimiseen liittyvät merkit.  Joka tapauksessa, merkinnät eivät saa johtaa kuluttajaa harhaan ja niiden on oltava luettavissa kaupassa. Siksi joissakin kaupoissa on jopa suurentavia muovipleksejä, jotta näistä kimuranteista teksteistä saisi jotain tolkkua.

No kaikki ne, jotka ovat hiemankin perehtyneet asioihin, ovat tienneet, että Reilun kaupan tuotteilla ei ole tekemistä tuotteen elinkaaren ympäristöystävällisyyden kannalta, vaan se painottaa ihmisten hyvinvointia. Toki Reilun kaupan tuotteissa pyritään minimoimaan ympäristöä kuormittavia aineita, mutta vaikkapa banaanin viljely ei onnistu ilman  torjunta-aineita tai "kasvinsuojeluaineita". Niitä käytetään Reilun kaupan banaaneille kuitenkin selkeästi vähemmän (1/5) kuin normaalissa plantaasiviljelyssä. En jaksa jauhaa tästä enempää ja pakko on itekin joskus syödä banaaneja, vaikka ei haluaisikaan niiden elinkaarikuormituksen takia. Sniif!

Ällistyin, että artikkelissa nimenomaan Eviran edustaja piti yllätyksenä Reilun kaupan tuotteiden pieniä prosenttiosuuksia. Se on nyt ilman muuta selvää, että yhdistelmätuotteissa kaikki ei voi olla Reilun kaupan merkinnän saanutta, koska osa sisällöstä tuotetaan maissa, missä työntekijöiden asema on niin hyvä, että he eivät  tarvitse Reilun kaupan järjestelmään hyvinvointinsa ja toimeentulonsa turvaksi.  Mieti vaikka Reilun kaupan jogurttia, mikä valmistetaan Suomessa. Suomalaisten työntekijöiden työolot ovat aivan huippuluokkaa. Mutta meillä ei kasva banaaneja! Jos jokainen raaka-aine on tuotettava Reilun kaupan kriteereillä, jotta valmis tuote saa käyttää Reilun kaupan merkintää, mennään mielestäni ojasta allikkoon.

Reilun kaupan ideana on, että tuotteesta maksetaan viljelijöille vähintään takuuhinta, jolloin he eivät joudu  täysin markkinavoimien armoille. Lisäksi viljelijät saavat Reilun kaupan lisää (esim. banaanilaatikosta 1 dollarin) ja summa on käytettävä yhteisöä hyödyntäviin hankkeisiin. Myös lapset iloitsevat, koska lapsityövoiman käyttö on kielletty järjestelmän piirissä. Ympäristökuormituksen minimointiin kiinnitetään myös erityistä huomiota; kemikaalit on tarkoin rajattu ja niiden käyttöön opastetaan sekä käyttöä valvotaan. Geenimuunneltuja siemeniä tai taimia ei saa käyttää. Viljelijöillä on mahdollisuus myös luomusertifiointiin.

Edellä mainittuun vedoten,  minusta on erittäin järkevää, että Suomessa ja muuallakin Euroopassa on alettu voimakkaasti kehittää näitä yhdistelmätuotteita, jolloin siitä hyötyy kuluttaja, Reilun kaupan viljelijät ja vieläpä kotimaan tuottajatkin! Tai olisiko järkeä lähteä tuottamaan "aitoa" Reilun kaupan jogurttia vaikka jostain Boliviasta Suomeen?!

Se, paljonko tuotteessa on oltava prosentuaalisesti Reilun kaupan osuus, on mielestäni määriteltävä tuotekohtaisesti, ja siis koskee nimenomaan yhdistelmätuotteita. Näissä jogurteissa eli yhdistelmätuotteissa  tuotteen kannalta oleellisen aineen (banaanijogurtissa se ei ole maito vaan banaani) on oltava Reilun kaupan tuote ja sitä olisi oltava tuotteessa viidennes. Nyt en ole ihan satasella varma, muistanko nämä oikein, mutta en lähde tarkistamaan.

Ja sitten varsinaiseen asiaan, mihin oikeasti olisi kiinnitettävä huomiota, eikä ällisteltävä sitä, että Reilun kaupan banaanijogurtissa maito ei olekaan tuotettu Reilun kaupan kriteereiden mukaan. Hei, täällä hyvinvointivaltiossa siis!!!! Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä syöt "aitona ruokana" - siis kaupan valmis- tai puolivalmisruokiin.

Itse toivon kauppaan tietokonepohjaista käännösohjelmaa, jonka avulla voi tarkistaa, mitä jokin sana oikeasti tarkoittaa tuoteselosteessa. Esimerkiksi polyvinyylipolypyrrolidoni, mikä äkikseltään kuullostaa joltain muovilta, on maukeutusaineissa lisäaine, mikä antaa yhtyä varsinaisille tuotteen lisäaineille. Em. aineen siskoa polyvinyylipyrolidonia käytetään tietenkin myös joissakin pesuaineissa, mikä ei varmaan ollut yllätys kenellekään.Tai natriumglutamaatti - msg- (E621), joka aiheuttaa herkille ihmisille päänsärkyä, hikoilua, närästystä, huimausta, painontunnetta rinnassa ja pahoinvointia, toimii aromivahventeen ja on onneksi kielletty vauvanruuissa. Mielenkiintoista on se, että kuluttajien silmissä huonon maineen saanutta ja aromivahventeena käytettyä natriumglutamaattia on nyt alettu korvaamaan hiivauutteella. Sillä on kylläkin samat vaikutusoireet ihmisille ja se sisältää myös glutamaattia, mutta sen nimi kuullostaa luonnolliselta (hiiva- sehän tuo mieleen mummolan ja korvapuustit) ja mikä tärkeintä teollisuuden kannalta, sillä ei ole E-koodia. Eli ei auttaisi käännösohjelmakaan tuomaan kaikkea totuutta esille.


Kuluttajan kannattaa olla tarkkana myös muiden tuotteiden, kuin Reilun kaupan tuotteiden kohdalla. Vai mitä mieltä olet siitä, että erityisesti lasten suosimissa kalapuikoissa kalan osuus saattaa olla vain 61%. Loppu voi olla sitten vehnäjauhoa, vettä, kasviöljyä, suolaa, hiivaa (!), vehnätärkkelystä, mausteuutetta, sitruuna-aromeja, paprikaa, kurkumaa, emulgointiainetta, sipulia ja hyfrolysoitua kasviproteiinia. Siis tuotteesta melkein 40% on jotain muuta kuin kalaa. Mutta hyvä näin, kannattaa pitäytyä kalapuikoissa kalaleikkeiden sijaan, joissa kalaa on eräällä valmistajalla vain 47%. Sen sijaan tuotteeseen on lisätty vehnäjauhoa, rapsiöljyä, vettä, tärkkelystä, suolaa, hivaa, sitruunahappoa, sitruuna-aromia, nostatusainetta (eikö se himputin hiiva riittänytkään?!) ja valkopippuria.

Suosittelen Eviran tarkastajalle pikaista tutustumista Suomessa myytävin valmisruokiin, vaikkapa näihin kalapakasteisiin. Vaikka paketin kyljestä löytyy sydänmerkki ja MSC-merkki, eivät ne kuitenkaan kerro paljonkaan siitä, että kun luulen syöväni kalaruokaa, niin miltei puolet siitä onkin kaikkea muuta. Olisiko se reilua, että kalapuikoissa, vaikkapa 80% tuotteesta olisi sitä kalaa??

Hatuttaa!

Tässä loman aikana on ollut aikaa tarkkailla ihmisiä. Yleensä minua ei kiinnosta muiden asiat ja siksi tuntuu kurjalta, kun toisia eivät tunnu kiinnostavan nimenomaan mitkään muut kuin toisten asiat. Mutta tällä kertaa kiinnosti. Kävelin tanskalais-ruotsalaisen pihakoiramme Vilin kanssa kaupunkiin ja aurinko porotti siniseltä taivaalta. Pään suojaaminen auringon säteiltä on Suomessakin tärkeää. Koska hiuksia on hankalaa ja ainakin todella epämiellyttävää suojata aurinkovoiteella, varmin tapa on laittaa päähän jonkinlainen hattu.

Ex-presidentin tyyliä mukaellen suuri osa suomalaisista naisista käyttää lippistä. Osa suojaa päänsä huivilla, osa käyttää lierihattua. Minulla on monta erilaista päänsuojaa, joista sitten valitsen mieluisan tilanteen mukaan. On lippiksiä, huiveja, lierihattuja, h.a.d.eja, kesäpipoja (Riipinen), lätsiä, itikkahattuja, lippahuivikin löytyy. Muutama mainitakseni. Mutta sen sijaan minulla minulla ei ole virkattua pipoa, ei edes virkattua Suomi-pipoa! Eikä muuten tulekaan.

Tällä kertaa olin sonnustautunut keltaiseen Puma-lippikseen, joita ei näillä leveysasteilla ole muilla kuin minulla. Vilillä ei ollut suipon kuononsa suojana mitään, ainoastaan iso rupi muistona juhannustappelusta Reiskan kanssa. Rupi ei näyttänyt suojaavan riittävästi, joten lenkin jälkeen Vili halusi sovittaa itselleen jotain päähinettä seuraavaa reissua varten.

Liian iso!

Siinä sitten tsäppäilimme kohti kaupunkia. Matkaa oli rapiat 7 kilometriä, joten aikaa havainnointiin oli tunnin verran.Päätin tehdä kvantitatiivisen tutkimuksen, minkä avulla saisin selvitettyä muiden kulkijoiden älykkyyden suhteessa vaaralliseen UV-säteilyltä suojautumiseen. Koska älykkyyttä on vaikea mitata saatikka edes päästä selvyyteen siitä, mitä se ylipäätään tarkoittaa, niin päätin määritellä sen tässä tutkimuksessani seuraavasti: "Älykäs ihminen suojaa sekä omansa että jälkikasvunsa auringonsäteiltä käyttämällä pään suojana jotain vaatekappaletta, mikä on riittävä iso suojaamaan sekä päälaen että kasvot". 

Jos vain noudattaisimme ohjetta "Suojaa pääsi auringon säteilyltä!", asia olisi sillä selvä. Ihmiset eivät altistuisi säteilylle ja välttäisimme paljon harmitusta. Yleensä ihmiset eivät noudata ohjeita, vaan päättävät itse siitä, onko ohje noudattamisen arvoinen. Kyseessä on siis mielestäni älykkyyteen liittyvä toiminta.  Älykkys ilmenee kykynä soveltaa uutta (hahhah!!!) tietoa auringonsäteiden vaarallisuudesta ja arvioida, mikä vaikutus niillä on omalle terveydelle.

Mielestäni kaikki lukutaitoiset suomalaiset ovat tietoisia siitä, että auringon säteet ovat iholle vaarallisia liian isoina määrinä; etenkin keskipäivällä ja ilman suojaa. Alaikäiset, vaikka osaisivatkin jo lukea, ovat mielestäni vanhempiensa valistuksen vastuulla. Ihomelanoomista jopa 95% voitaisiin välttää sillä, että ihoa suojattaisiin. UV-säteilyn ongelma on se, että sen vaikutukset tavallaan kertyvät ihon muistiin ja voivat pullahtaa tietyn pisteen ylitettyään jossain vaiheessa syöpänä. Noin kolmannes suomalaista on vaaravyöhykkeessä, sillä heidän ihotyyppinsä on helposti palavaa ja huonosti ruskettuvaa.

Älykkyyttä osoittaa se, että on oppinut asian auringonsäteilyn vaarallisuudesta, uskoo sen olevan lukuisten tutkimustenkin mukaan totta ja pystyy ratkaisemaan suojautumiseen liittyviä ongelmia. Kuten sen, miten selviää kartsalla, kun on pitänyt laittaa joku lätsä päähän ja silti tukka olisi oltava hyvin. Nimenomaaan se, että päähine on jossain vaiheessa otettava pois, on käsittääkseni suurin syy, että etenkään naisihmiset eivät halua esiintyä julkisilla paikoilla päähineissä.

Jaliskisat meni jo.

Päätin siis tehdä älykkyystestin, jolla ei ollut mitään tekemistä Mensan älykkyystien kanssa. Minun testissäni ei ollut nimittäin alaikärajaa eikä siihen tarvittu myöskään todistaa henkilöllisyyttään. Tsekkasin vaan sekä vastaantulevan että ohiajavan tyypin suojatumisasteen ja samalla laskin, kuinka monta älykästä ja kuinka monta tyhmää joukossa oli.

Testi oli helppo tehdä ja tulos selkeä; nimittäin n. 20% viisasta mahtui joukkoon. Ällistyin siitä, että suojatumisprosentti on yllättävän pieni myös sen ikäisillä kakaroilla, joilla ei pitäisi olla mitään sanomista siihen, mitä vaatteita on päällä ja mitä ei. Harmillista, että vanhemmat eivät kannata vastuuta lapsista, jotka, vaikka osaisivatkin lukea, lukevat ehkä sanomalehtien sijasta Aku Ankkaa, missä yllätys kyllä - käsitellään ympäristöasioitakin - mutta ei yhtä informatiivisesti kuin muissa lehdissä ja yleensä mediassa.

Vastaan tuli myös niitä, jotka olivat laittaneet päähänsä suojan; oli lippistä ja lierihattua. Ja mikä mukavinta, nyt näyttää olevan muotia erimalliset olkihatut nauhalla tai ilman. Sen verran on meikäläinenkin seurannut julkkiksia, että jopa January Joneksellakin on sellainen. Mistä Vili ei pittaa tietty pätkääkään.

Tää skulaa hyvin!

Pöytätavat kunniaan!

Tanskalaisruotsalainen pihakoiramme Vili kuuluu sivistyneeseen ja keskivertoa älykkäämpään hurttasukuun. Sen lisäksi se on oppinut vuosien saatossa meikäläisen perheen käytötapoja.  Vaikka Vili nyt sattuukin maleksimaan ruoka-aikaan pöydän ympärillä ja psykologisilla taidoillaaan valitsemaan heikoimman lenkin (siis ei makkaraa, vaan tyypin, jolta varmasti heltiää joku namipala nälkää näkevälle koiraparallekin), niin osaa se myös käyttäytyä sivistyneesti. Tässä muutamama todiste niille, jotka eivät usko.

Voisinko saada aamupalasi?!

Ensimmäinen niistä on se, että jos kerta pitää kerjätä, niin kerjätään edes kunnolla! Kannattaa kiinnittää huomiota ruskeisiin silmiin ja parka-olemukseen. Pään kallistaminen ja silmiin anovasti tuijottaminen on taidelaji, jota on treenattu pennusta asti. Kun Vili on saanut huomion kiinnitettyä itseensä, alkaa toinen vaihe.

Eipä nyt maistuisikaan!

Ei siis isketä heti ruuan kimppuun, vaan annetaan sen vähän niinkuin olla, tyyliin "Jos nyt välttämättä tarjotaan, niin voinhan minä sitten pikkuisen ottaa.". Tällä tavalla Vili näyttää, että makoisa aamupala ei merkitse sille mitään, mutta pari murua se voi tietenkin lipaista, ettei ne vaan joudu hukkaan.

Siis ei tod! tee mieli...

Tässä kuvassa Vilille on sanottu "Ei vielä, odota!". Vili tietää saavansa vuohenjuustosta rippeet. Sivistyneesti se kääntää päänsä pois, että muut näkevät miten helppo sen on vastustaa kiusausta. Vili malttaa odottaa seuraavaa ohjetta, eli "Saa ottaa!".




Ja tämän jälkeen lautanen tietenkin pestään +90 asteessa vähintään kolmen minuutin ajan.

Nam!