Tanskalaisruotsalainen pihakoiramme Vili kuuluu sivistyneeseen ja keskivertoa älykkäämpään hurttasukuun. Sen lisäksi se on oppinut vuosien saatossa meikäläisen perheen käytötapoja. Vaikka Vili nyt sattuukin maleksimaan ruoka-aikaan pöydän ympärillä ja psykologisilla taidoillaaan valitsemaan heikoimman lenkin (siis ei makkaraa, vaan tyypin, jolta varmasti heltiää joku namipala nälkää näkevälle koiraparallekin), niin osaa se myös käyttäytyä sivistyneesti. Tässä muutamama todiste niille, jotka eivät usko.
 |
| Voisinko saada aamupalasi?! |
Ensimmäinen niistä on se, että jos kerta pitää kerjätä, niin kerjätään edes kunnolla! Kannattaa kiinnittää huomiota ruskeisiin silmiin ja parka-olemukseen. Pään kallistaminen ja silmiin anovasti tuijottaminen on taidelaji, jota on treenattu pennusta asti. Kun Vili on saanut huomion kiinnitettyä itseensä, alkaa toinen vaihe.
 |
| Eipä nyt maistuisikaan! |
Ei siis isketä heti ruuan kimppuun, vaan annetaan sen vähän niinkuin olla, tyyliin "Jos nyt välttämättä tarjotaan, niin voinhan minä sitten pikkuisen ottaa.". Tällä tavalla Vili näyttää, että makoisa aamupala ei merkitse sille mitään, mutta pari murua se voi tietenkin lipaista, ettei ne vaan joudu hukkaan.
 |
| Siis ei tod! tee mieli... |
Tässä kuvassa Vilille on sanottu "Ei vielä, odota!". Vili tietää saavansa vuohenjuustosta rippeet. Sivistyneesti se kääntää päänsä pois, että muut näkevät miten helppo sen on vastustaa kiusausta. Vili malttaa odottaa seuraavaa ohjetta, eli "Saa ottaa!".
Ja tämän jälkeen lautanen tietenkin pestään +90 asteessa vähintään kolmen minuutin ajan.
 |
| Nam! |
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti