Nimittäin lajittelu ja jätteiden kuljettaminen käytön jälkeen kierrätyspisteisiin. Olin Utranharjulla patikoimassa. Oli mahtava sää, aurinko paistoi ja oli hankiainen. Repussa kuumaa kaakaota ja croissantti. Nautin!
Kävelin aivan käsittämättömän kauniissa satumetsässä punatulkkujen lennellessä ympärillä. Ajattelin, miten onnellinen olen. Metsässä oleskelu tuo hyvän mielen ja kauneus lumoaa. Olipa kiva istuksia kannonnokassa ja katsella kevään edistymistä.
Mutta sitten iski todellisuus. Mie en vaan voi tajuta ihmisten käytöstä. Vai onko se tyhmyyttä? Välinpitämättömyyttä? Tai peräti vihaa koko muuta ihmiskuntaa kohtaan? Jonkinlaista kostoa jollekin jostakin?
Mitä liikkuu sellaisen ihmisen päässä, joka kuormaa peräkärrin täyteen trukkilavoja, ajaa pientä puhelinmastolle vievää tietä metsänreunaan ja viskoo lavat rinteeltä alas?
Tai semmoisen ihmisen päässä joka, nojatuoliinsa kyllästyneenä, raahaa sen peräkärriin, ajaa peräkärrin tienvarren pistotielle ja kippaa tuolin lähimpään pöpelikköön? Vastaan itse: ei mitään! Tämmöinen tyyppi näkee kyllä vaivaa kuljettamisessa. Hänellä on auto ja peräkärri eli hän voisi samalla vaivalla viedä tavarat jäteasemalle. Mutta ei! Mikä siinä on niin vaikeeta?! Loppuiko ehkä rahat eikä ne riitä jätemaksuun?
Ja sitten nää pienjäteterroristit perässä! Metsästä päästyäni jouduin katselemaan tienpenkkoja. Sinne oli viskottu nuuskarasioita, kaljatölkkejä ja muovipusseihin sullottua koirankakkaa.
Ja paras kaikesta, jo toista vuotta vanhat koirankakkapussit, joiden eloa olen seurannut melko pienessä, mutta sitäkin intensiivisemmässä tutkimuksessani. Siellä ne pussit olivat yhä, nyt osittain jo maahan uponneina. Jos koira olisi vaan kakkinut puskaan eikä sen Mensan testeissä reputtanut omistaja olisi saalistanut pökäleitä maatumattomaan pussiin, olisi tämäkin vuodatus jäänyt tekemättä.
Koiranomistajissa on ihmeen paljon henkilöitä, joiden aivojen koko korreloi strutsin aivojen kanssa. Vai miten on selitettävissä se, että joku koiranomistaja, ehkä Bernhardinkoiran, on tunkenut piskinsä tuotokset muovipussiin ja nakannut pussin naapurin aidan viereen?!
Blogin tavoitteena on ilahduttaa myös lukijaa tarinoilla erään opettajan kokemuksista ja tulkinnoista työssä ja kotona. Ja nyt, eläkkeellä ollessa aika synkkää tuntuu olevan. Vääryydet ja epäoikeudenmukaisuus saavat postaamaan, vaikka haluaisin kirjoittaa kaikesta iloisesta. Kirjoitustaitokin on välillä hukassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä pitäisi saada uusi alter ego
Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää....

-
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
-
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
-
Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kaikkea on tapahtunut, enimmäkseen kivoja juttuja. Silti on jotenkin ollut takkuist...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti