Oli vapauttavaa lukea, että saatan kuulua ambivertteihi, joita on 30 - 40 % ihmisistä. Tämmöinen tyyppi on joustava ja voi vaihtaa omaa toimintaansa tarpeen mukaan, vähän kuin kameleontti väriään. Kun on oltava töissä ttimityössä tai verkostoitumassa, niin ihmisten kanssa rupattelu ja esiintyminen onnistuu luontevasti. Kun on vastaavasti saatava hommia aikaan ilman työkavereita, yksin puurtaminen onnistuu ilman mitään vaikeuksia.
Onkin tyypillistä, että jotkut pitävät samaa ihmistä hiljaisena ja toiset taas ulospäin suuntautuneena. Kuullostaa aika kummalliselta, mutta se todistaa itse asiassa vain sen, että hänet on nähty tietyssä roolissa. Jos se on vaatinut jompaa kumpaa ominaisuutta korostetusti, niin ambivertilta se onnistuu. Se tässä onkin hyvä. Kenttä on melko laaja, kun ei ole liian ahdasta lokeroa, missä asustaa ja toimii.
Innovaatio Riikasta |
Ambivertti siis työskentelee yhtä hyvin sekä ryhmässä että yksin. Hän on mielellään huomion keskipisteenä jonkin aikaa, mutta pystyy vetäytymään ja antamaan tilaa muillekin. Jos on pitkään tekemättä mitään, on päästävä touhuamaan välillä. Toisten kanssa rupattelu on välillä voimaannuttavaa ja välillä on vaan hyvä istua vaikka päiväkausia puhumatta sen kummemmin kenellekään mitään.
Ex-kotipomo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti