Pipareita piisaa

Olen kaikkien jouluhössötysten yläpuolella, se lienee jo tullut selväksi teille kaikille runsaslukuisasta lukijajoukostani. Mutta pitäähän minunkin nyt jotain joulun eteen väsätä. Niinpä ajattelin tekaista pipareita. Ja  piirakoita. Ja laatikoita. Ja karjalanpaistia. Ja taatelikakun. Ja jouluaaton perinteisen farssin; jälkkärin. Ja ehkä jotain pientä muutakin, jos nyt vaan viitsin.

Eilen hourailin koko päivän jonkinasteisessa kuumehorroksessa ja tärisin peiton alla, mutta illaksi tokenin tekemään piparitaikinaa. Muistutan tässä kaikille niille neljälle henkilölle, jotka mahdollisesti tämän tarinan luettuaan aikovat vielä maistaa pipareitani, että kaikki menee paiston kautta...

Minulla on useita erilaisia piparimuotteja, sillä vuosien saatossa oli alkanut tympimään pelkkä kukka-piparin vääntäminen. Olen silti pysytellyt näissä perinteisissä malleissa ja meinasin pyörtyä - ahdasmielinen kun olen - kun hieman googlailin moderneja piparimuotteja. Minulla on possuja, sydämiä, joulukuusia, ukkoja, akkoja, tonttuja, hevosia, lampaita, tähtiä ja joulukelloja. Kaikki mainitakseni. Lisäksi osa niistä on minikoossa, eli pienempiä kuin tulitikkuaski. Se pienikokoisin.

Eilen olin siis melko sairas, mutta tänään jo tarpeeksi terve raahautuakseni töihin. Iltapäivällä pääsin peräti terkkarille ja valittelin hänelle vointiani, jota kaikki kollegatkin olivat  ihmetelleet. Lähinnä sitä, että vointi ei vaikuttanut kummoiselta. Mutta terkkari oli sitä mieltä, että ei muuta kuin nokka kohti piparitalkoita, mitään sairaslomaa sinulle anneta!!!

Niinpä sitten aloitin piparinpaiston heti kotiin saavuttuani. Onneksi ystäväni saapui auttamaan, sillä urakka oli yllättävän isotöinen puolikuntoiselle. Homma lähti tietenkin lapasesta. Itse asiassa se lähti jo eilen. Yleensä teen aina kaksinkertaisen taikinan, mutta nyt yleisön painostuksesta (lue: joka vuosi jää pipareita syömättä) tein vain puolitoistakertaisen annoksen. Myönnytys sekin.

Pipareissa parasta on niiden koristelu. Hurahdin siihen muutama vuosi sitten. Kirpunnylkijälle homma on mitä mainiointa pikkutarkkaa piperrystä. Jonakin vuonna tajusin, että haastetta lisää se, jos myös pipari on pienikokoinen. Se tarkoittaa tietty sitä, että samasta taikinamäärästä saa entistä enemmän pipareita, noin niin kuin kappaleina. Vaikka taikinamäärä pienenisi, piparimäärä saattaisi kasvaa...

Pieni parka!

Taikinassa ei tietenkään ollut liian vähän jauhoja, mutta paistuttuaan piparit poikkesivat jonkin verran varsinaisesta mallista. Hevoset näyttivät sorjien ratsujen sijasta joltain jyllantilaisilta työhevosilta, lampaat puolestaan hormoneilla kasvatetuilta Oxford Down:n isokokoisilta pässeiltä. Myös joulukellojen muoto olisi ollut ennalta tunnistamaton, ellei vieressä olisi ollut muottia. Mutta ei huolta, kaikki muuttuu viikonloppuna, kun assistentini kanssa koristelen piparit. Niistä tulee upeita, etenkin kun itse sanon!

Lisää kuvateksti

Tässä on viime vuotisia, mutta sanonpa vain, että eipä tämän mukavampaa tekemistä joulun seutuun itselleen voisi keksiä.

Olenko muuten jo maininnut, että tanskalais-ruotsalainen pihakoirani Vili, jolle Joulupukki tuonee varmasti säkillisen mustia hiiliä, osallistui tavoilleen uskollisena laaduntarkkailuun. Vili halusi varmistaa, että kaikki piparit siirtyvät onnellisesti keittiön pöydältä leivinpöydälle odottelemaan viikonloppua.