Historian havinaa

Olen tässä vv:n alkajaisiksi hieman järjestellyt kaappejani. Hieman, on lievä ilmaisu. Joka tapauksessa, löysin eteisen vaatekaapista (?!) päiväkirjan, jonka olin aloittanut toukokuussa 2005! Ja lopettanut sen kirjoittamisen kesäkuussa 2005, mutta tuossa ajassa olin saanut sivuja kasaan huomattavan määrän. Miltei koko A5-muistio oli täynnä tekstiä ja se liittyi opettajan työhön ja siinä kehittymiseen. Oppismispäiväkirja oli osa tuon koulutuksen reflektointivaihetta. Tässä vaiheessa on jo syytä selkeyttää, että koulutuksessa oli toki paljon ihmisiä, joilla osalla ei ollut mitään tekemistä oman rakkaan työyhteisöni kanssa. Alla olevat kommenttini eivät siis henkilöidy.

Oppimispäiväkirjan väsääminen on melkoinen saavutus noinkin lyhyessä ajassa; etenkin kun huomioidaan, että meikäläisellä on pieni käsiala ja  erittäin epäselvä silloin, kun kirjoitan vaan itselleni (siis "kaunolla"). Kyseessä oli oppimispäiväkirja ja liittyi erääseen koulutukseen, jossa olin työni ohessa. Olin analysoinut paljon omaa opetustyyliäni, pohtinut pedagogisia asioita ja miettinyt tiimityötä. "Saan olla sytyttäjä, innostaja. Miksi en saisi olla sitä muualla kuin oppilaiden kanssa toimiessani? Miksi jokainen  idea olisi pystyttävä jäsentämään, lokeroimaan ja analysoimaan pilkulleen jo ennen kuin sitä on kokeiltu?"

Olen iloinut siitä, että "meissä kouluttajissa on paljon sellaista, mitä voisimme hyödyntää työssämme, jos vain kaikki tiedostaisivat asioita paremmin itsestään". Välillä "on ollut aivan pöyristyttävää tajuta, että joku ei ole vielä perillä edes alkeellisimmistakaan asioista, kuten vaikkapa itsearvioinnin merkityksestä!".

Olen nimittäin huomannut, että liian usein tehdään tulkintoja toisen sanomisista niiden linssien läpi, jotka on itselle syystä tai toisesta sovitettu. Vähän samaan tapaa kuin se, että aurikoisella säällä valkoinen teranssinpöytä voi näyttä siniseltä, jos sinulla on tietynlaiset aurinkolasit päässäsi. Yleensä asia tiedostetaan, eikä rynnätä kauhuissaan koputtelemaan pöytää. Mutta ihmissuhdeasioissa asia ei olekaan yhtä yksinkertaista. Ihminen ei välttämättä itse tajua, että tulkitsee toisen sanomiset omasta "aurinkolasi-perspektiivistään".

Tuolloin vuonna 2005 olin analysoinut asioita, joissa huomaan kehittämistä edelleen. Joharin ikkunan avulla pystyisi  paljon analysoimaan omaa toimintaansa, mutta vain olemalla rehellinen. Mielestäni jokaisen tiimissä työskentelevän olisi tunnettava tämä teoria. Jos lyhyesti kerron oman tulkinnan, niin se koostuu neljästä eri "ikkunasta", joiden läpi peilaamme itse muita ja muut vastaavasti meitä. Se on tavallaan vuorovaikutusmalli, jonka avulla voi kehittää omaa itsetuntemusta ja lisätä ihmissuhdetaitoja. Siinä arvioidaan, miten avoimia olemme ja miten otamme vastaan palautetta. Myös Pirneksellä on palautteen vastaanottamiseen malli, jossa toimintatapa perustuu sille, millainen itsetunto yksilöllä on ja milainen suhde hänellä on yleensä palautteeseen.

Joharin ikkunassa AVOIN on tuttua sekä itselle että muille. Kun vastapuoli tietää minusta tai tunnistaa minusta piirteitä/asioita, joita en itse tunnista itsessäni, puhutaan SOKEAsta ikkunasta. KÄTKETTY ikkuna puolestaan on tuttu minulle, mutta pidän asiat piilossa muilta. TUNTEMATON ikkunan puolestaa kätkee asiat/piirteet sekä minulta että muilta. Niitä ei joko tiedetä olevankaan tai ne on totaalisesti unohdettu.

Mitä avoimempia pystyisimme olemaan, sen helpompaa voisi olla vuorovaikutuksessa. Jos voisi suoraan myöntää unohduksena ja jopa selkeät virheensä, olisi tiimissäkin paljon helpompaa toimia. Mitä enempi pyrkii peittämään omia virheitään tai vierittämään vastuun muille, sen pienemmäksi käy AVOIN ruutu ja sitä enemmän vastaavasti SOKEA ruutu muille näyttäytyy. Se on mielestäni surullista. Jos pyrkii kätkemään itseltä epäonnistumisensa eikä myönnä tehneensä muillekaan mitään väärin, kuinka voi oppia virheistä ja muuttaa toimintaansa?

Ja tähän loppuun mielestäni tosi hyvä Irja Askolan pohdinta. Jos oppiminen perustuu  omaan konkreettiseen kokemukseen, jota arvoimalla ja reflektoimalla lähdetään etsimään uutta tietoa ja työstämään uutta toimintamallia ja tämän jälkeen päästään muutokseen ja  Askolan mukaan sama tiivistettynä: moka -- konstruointi -- mitä opit -- idis -- muutos, niin MIKÄ NÄISTÄ tapahtuu lähitunnilla istuessa?! Siinäpä miettimistä itse kullekin.