Halvalla saa - vaikka mitä!

Taas tapahtuu Kuusamossa! Kirjoitin joskus aikaisemmin siitä, että lomamökkien vuokranantajille ei olisi ollenkaan pahitteeksi pienimuotoinen siivouskoulutus. Nyt hyvin lyhyen lähikokemuksen perusteella voin laajentaa aihetta koskemaan kiinteistönhoitoa. Jos meikäläisiltä alkaa työt loppua näiden perinteisten puhtausalan koulutusten suhteen, niin oiva kultakaivos odottaa lomarenkaaan vai oliko se lomapyörän, vai etteikö olisi peräti lomaympyrän parissa. Jee!

Tässä taas karu pala totuutta, ei suinkaan kurjasta Karjalasta, vaan Kainuusta, tuosta isiemme nälkämaasta. Vuokrasimme ystäväni kanssa lomamökin. Nyt hieman korvesta, koska osa porukasta lähti Skotlantiin kalalle, osa jäi lukemaan ylppäreille. Nyt oli mahdollisuus vuokrata mökki hieman kauempaa Rukasta, hieman edullisempaan hintaan. Tutun firman sivut auki ja toisen luokan kansalaisina (lue: koira mukana) mökkiä etsimään. Se löytyikin helposti; hinta asiallinen, kun ottaa huomioon, että Rukalle oli reilusti matkaa, mökissä ei ole astianpesukonetta (no voih!) ja lähimpään baarinkin on niin pitkä matka, että ei jaksa edes ajatella.

Katselimme mökin varustusta ja kuvahan kertoo yleensä enemmän kuin sata sanaa, vai oliko se tuhat? Meidän tapauksessamme kuitenkin vähemmän kuin yhden. Se yksi tärkeä sana olisi ollut: Hiiri! Yöllä heräsin siihen, että seinässä tuntui ruminaa ja ajattelin, että kun Kuusamossa ollaan, niin olisiko peräti kuukkeli nokuttelemassa... Aamulla kerroimme yökokemukset ja koska ne olivat samantyyppiset, aloimme tsuumailemaan paikkoja tarkemmin. Löytyi hiirenpapana, sitten toinen, kolmas, neljäs, viides.... siis APUA! Ei niin, että pelkäisin hiirtä, nyttenkin puristan yhtä korvasta jatkuvasti, mutta kuitenkin. Lomamylpyrän, vai olisiko se lomapylpyrän, ettei vaan olisi ollut lomarenkulan mökissä?! Siis todellakaan ei saa olla hiiriä!

No, ystäväni tyypillisenä suomalaisena asiakkaana, joka ei halua valittaa suoraan palvelun tuottajalle, oli sitä mieltä, että eihän tämä nyt vielä mitään. Raukka parka pieni hiirulainen nälissään oli raahautunut viimeisillä voimillaan mökkiin... Papanoita löytyi siis lattialta ja astiakaapista. Kävimme jonkinasteisen neuvottelun siitä, valitammeko vai emme. Minäkään en ole herkkä valittamaan, mutta tässä menee raja: hiirenpapanat on liikaa vuokramökissä. Loogisesti ajattelin, että papanasta ei ole pitkä matka itse hiireen. En todellakaan halua nähdä hiiriä sisllä mökissä. Partiolaisena ajatelin, että alea iacta est. Näillä mennään! Ei siis valiteta.

Varauduimme toiseen yöhön siten, että piilotimme kaikki tärkeimmät, kuten kaksi jättipussia karkkia, banaanilastupussin sekä pistaasi- ja maissipähkinäpussin mikroaaltouuniin. Näimme unta siitä, miten hiiret pelasivat jalista koiran ropeloilla yläpohjassa.

Toinen aamu valkeni! Koira nuuski liian uteliaasti sängynalusia. Ystäväni tunki maastokenkää jalkaansa ja kiljaisi! Vähintään hiirenraatoko? Mutta ei sentään, hiiret olivat vain varastoineet yön aikana koiran ruokakupista varastaneensa ropelot sinne. Ja toiseenkin maastokenkään. Ja minun molempiin maastokenkiini. Lisäksi ne olivat kakkineet kiitokseksi koiran kuppiin. Siinä meni raja myös ystävälläni.

Laitoimme heti tekstarin mökin huoltajalle ja yritimme soittaa lomapylpyrään. Sitten odottelemaan. Huoltaja soittikin nopeasti. Ihmetteli kovasti, kun ei olleet edelliset sanoneet mitään...! Myönsi, että imuroidessa oli kyllä nähnyt papanoita hänkin. Että silleen, senhän olisi sitten voinut panna vaikka esitteeseen; "Voit nähdä aitoja villieläimiä ihan mökin pihapiirissä". Hän lupasi tuoda parit hiirenlitskut...

Soiton jälkeen nostin peiton lattialta, sieltä tipahti puoli desiä koiran ropeloita. Makarin sängyn vierestä siis, jotain metrin päästä siitä, missä nukuin. Sitten otin villapaitani tuolin selkänojalta, niin hihasta tipahti 3 ropeloa! Eiiiiii!!!

Huoltaja kurautti paikalle ja esitteli meille pyydyksensä. Se oli tavallinen muovisankko, mallia Orthex. Ehkä peräti kierrätysmuovista puristettu. Lisäksi pyydykseen kuului 5 cm leveä ja 40 cm pitkä laudanpalanen. Idea: sankkoon laitetaan leivänmuruja, lauta asetetaan sankon reunukselle lattiaa vasten. Hiiri haistaa murut, kipittää lautaa pitkin kohti herkkuja, tipahtaa sankonpohjalle ja tyhmänä ei tajua, että ei pääsekään nousemaan liukasta sankonreunaa pitkin takaisin laudalle. Sitten minä tai ystäväni ilmestymme paikalle ja iskeä losautamme laudanapalalle pienen hiirulaisen, jolla on isot korvat ja lempeät nappisilmät, kuoliaaksi sankon pohjalle.

Toinen vaihtoehto oli asiakasystävällisempi. Meidän ei tarvitse murhata hiiriä vaan huoltaja viritteli muutaman hiirenlitskun strategisiin paikkoihin, jolloin litsku tekee murhan puolestamme. Me vaan poistamme kuolleen raadon ja heitämme sen hankeen. Vähän kuin Hitlerin Saksassa; joku muu tekee murhan puolestasi, sinä vaan suunnittelet sen ja oikeasti haluat, että uhri kuolee. Haluanko tappaa hiiret? Haluan, en, haluan, en, haluan!

Nyt vaan odotamme, missä litskahtaa...