Tänään olikin monta ilonaihetta, eli meillä oli osastolla otsikon mukainen tapahtuma. Mielettömän vauhdikkaan työpäivän jälkeen jäimme siis nauttimaan suchia ja toistemme valmistelemia diaesityksiä. Idea tiivistettynä: tiimi esittää 20 diaa, jossa jokaisen dian kestoaika on 20 sekuntia. Dian aikana puhutaan mitä halutaa mutta kun dia vaihtuu, on asiankin vaihduttava.
Itse teimme paniikissa oman esityksemme ja vielä siinä vaiheessa, kun ensimmäistä jo esiteltiin, yritimme muokata dioja 20 sekunnin viiveelle. Sitten vielä viilattiin ja iso E kävi tallentamssa koko höskän tikulle, jotta esityksen aloittaminen olisi sujuvaa. Kun eka dia pläjähti, siinä oli pelkkä otsikko... Sitä olisi sitten pitänyt tuijottaa 20 sekunttia. Heitettiin asiaan kuuluvaa herjaa ja itse asiassa - meni todella huipusti! Me yllätimme muut esittelemällä itsestämme vapaa-aikapuolen. Oli hauskaa kertoa, mitä kollegat kuvissaan puuhasivat.
Mainio ilta siis!!! Monta erilaista esitystä, kaikilla omat teemat. Osalla oli todella hienot esitykset: kuvaa, ääntä, videota. Kyllä talossa taitajia riittää!!!
Kiva, että tämmöinen järjestiin.
Blogin tavoitteena on ilahduttaa myös lukijaa tarinoilla erään opettajan kokemuksista ja tulkinnoista työssä ja kotona. Ja nyt, eläkkeellä ollessa aika synkkää tuntuu olevan. Vääryydet ja epäoikeudenmukaisuus saavat postaamaan, vaikka haluaisin kirjoittaa kaikesta iloisesta. Kirjoitustaitokin on välillä hukassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä pitäisi saada uusi alter ego
Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää....

-
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
-
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
-
Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kaikkea on tapahtunut, enimmäkseen kivoja juttuja. Silti on jotenkin ollut takkuist...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti