Seija ja marmeladitehdas

Meikäläinen ajatteli tuossa sunnuntai-aamuna, että voisin tekaista itse makoisat joululahjat ns. pukinkonttiin. Kaikki arvostavat itse tehtyä, paitsi pienet lapsoset, joille tärkeintä on määrä eikä niinkään laatu - ainakin mitä nyt tulee mieleen omista jouluista. Äitimuori on kertonut, että he laskivat isän kanssa joka joulu kuumeisesti, oliko kaikille lapsille sama määrä paketteja; se oli sama saiko toinen kynän ja toinen sukset, kunhan vaan pakettien määrä täsmäsi.

Minä en ole halunnut saada joululahjoja vuosikausiin, mutta olen joutunut tarkistamaan näkökantaani kaikenlaisen harmituksen vuoksi. Ymmärsin, että mikäli antajalle on tärkeää juuri se antaminen, en voi pahoittaa hänen mieltään julistautumalla ekoterroristiksi, joka ylenkatsoisi pienillä ropoilla hankittuja ja sydämellä ajateltuja lahjoja. Niinpä viime vuosina olen kiitollisena ottanut vastaan kaikki saamani lahjat ja sen jälkeen kontannut pitkin lattioita riipimässä talteen lahjapapereita, joita voisi käyttää seuraavana jouluna uudestaan.

Nyt ajattelin ilahduttaa lähipiiriä itse tekemilläni marmeladeilla. Tuumasta toimeen siis! Kinuskikissan sivut auki ja sieltä löytyi suorilta resepti, johon sattui olemaan tarpeetkin; pakastemansikoita, hyytelösokeria ja sitruunamehua. Kinuskikisssa oli onnistunut mielestäni oivasti myös valmistamaan todella aidon näköisiä karkkeja.

Alku vaikutti lupaavalta

Eipä mennyt pitkään, kun mansikat porisivat sokerin kanssa kattilassa ja lisäksi olin ruikannut sinne sitruunamehua joukon jatkoksi. Keitosta hämmennellessä suunnittelin, että teen seuraavan satsin puolukoista ja kolmannen vadelmista ja mustikoista. Olisihan se hienoa itsestäkin, kun saisi toisen omin  pikku kätösin tekemiä aitoja, lisäaineettomia marmeladeja.

Googlasin siinä joutessani ja selvitin, että ns. Kettukarkit sisältävät valmistajan omien tietojen mukaan seuraavat aineet: sokeri, glukoosisiirappi, vesi, glukoosi-fruktoosisiirappi, hyytelöimisaine (E 406), happamuudensäätöaineet (E 330, E 331), aromit ( mm. sitruunaöljy ja vanilja), säilöntäaine (E 202), kasvirasva, maitoproteiini, väri (E 163). Mukana ei ollutkaan sitten pihlajanmarjaa, mutta ei onneksi ketunhäntääkään...

Omat makoisat kotitekoiset mansikkamarmeladini päihittäisivät kaupan tuotteet terveellisyydessään hetkessä!

Pieni satsi aluksi

Niinpä kaatelin iloisena mansikkamarmeladitekeleeni, joissa mansikkaa oli enemmän kuin sokeria, jähmettymään jääkaappiin ja lähdin ilahduttamaan äitimuoriani. Palattuani parin päivän päästä ajattelin innoissani, että pääsen jo seuraavaan vaiheeseen, eli viipaloimaan hyytyneen marmeladin ja sokeroimaan sen.

Olen valmis ottamaan vastaan haasteita, vaikka vaarana olisi epäonnistuminen. Lisäksi pystyn helposti myöntämään, jos olen epäonnistunut jossain. Se onkin arvokas taito ja korvaamaton ominaisuus nykyään sekä marmeladitehtaan ensimetreillä, että mitä suurimmassa määrin työelämässä. Töissä omat epäonnistumiset ja virheet saatetaan yrittää kätkeä tai vierittää ne toisten niskoille, vaikka ainut tapa kehitymiselle olisi se, että olisi rohkeutta sanoa, että nyt tuli mokattua. Näin ainakin väittävät kaikki alan asiantuntijat.

Onnistui epä...

No meikäläisen ei tarvinnut kuin vetää ensimmäinen viilto ns. marmelaadiin, kun kirkastui, että prosessin jossain vaiheessa jokin meni oli mennyt pahasti pieleen. Koska syy ei siis ollut kattilassa, ei marjoissa, ei sokerissa, ei sitruunamehussa eikä edes PKS:n sähkössä, niin oivalsin, että minun on perehdyttävä marmeladinvalmistuksen prosessiin laajentamalla ja syventämällä osaamistani esimerkiksi perehtymällä tuotteeseen nimeltä agaragar.

Kokeilemisen arvoisen vinkin sain ystävältäni, joka olikin jo arvannut, että pieleenhän se menee marmelaadi jos sen pelkällä sokerilla yrittää hyydyttää. Niinpä havainnoista hieman lannistuneena, mutta en suinkaan toivoani menettäneenä päätin, että tehtaamme tuottaa vielä toisen koe-erän marmeladia, jahka olen kerinnyt hieman (n. 15 minsaa) perehtyä lisää valmistusprosessiin.

Sitä odotellessa kauhoimme hiljaisuuden vallitessa epämääräiset marmeladiklöntit sokerikasan kautta paperille ns. tekeytymään. Mikäli ne nyt siitä jollain tapaa kovettuvat, niin minulla on jo varattuna sellofaania pari rullaa ja pari metriä kaunista punaista koristenauhaa, joihin sitten voin kietaista tekeleet. Se nyt ainakin on varmaa, että kyllä ne maistuvat, ainakin jollekin...

Sokerihuntu

Ei vielä lahjaksi...