Pallohullun päiväkirjasta: Rakassstannn mammaa!

Minä, pieni tanskalais-ruotsalainen pihakoira, vietin juuri äsken joulua. Joulu on kiva! Saan syödä kaikkia herkkuja, kun mamma on laittanut liikaa ruokaa eikä se raski heittää ylimääräistä menemään. Se sanoo, että onneksi meillä on tuo elävä komposti ja tarkoittaa minua! Se on kyllä tosi loukkaavaa ja kertoo siitä, että mamma ei taida oikein tajuta kompostoinnista mitään. Minusta ei nimittäin tule multaa, vaan pelkkä pimaus ensin ja sitten jotain aika pahanhajuista pötkylää, vaikka itse sanonkin.

Mamma on väärässä siinäkin, sillä kompostiin saa laittaa vaikka kahvinporoja, mutta minä olen kyllä aika tarkka siitä mitä suuhuni laitan. Kuten en koskaan kahvinporoja. Paitsi tavallisia poroja voisin syödä, mutta mamma sanoo, että minulle kelpaa kuulemma joku halvempikin liha kuin poron. Nyttenkin sain karjalanpaistia, jonka mamma on väsännyt naudasta ja possusta ja hirvestä. Kyllä se maistui minusta ihan hyvälle ilman sitä poroakin, joka on niin harvinaista, että mammakin saa sitä vain silloin, kun se on jossain pohjoisessa, kuten Kuusamossa. Talvella.

Mutta minusta joulu on siis kiva, koska saan myös lahjoja. Paitsi tänä vuonna sain vain kaksi ja se ärsyttävä piski Nicki sai yhden. Joka olisi kuulunut minulle, koska se ei ymmärtänyt muutenkaan mitään joulusta. Saatikka lahjoista! Jouduin siis antamaan yhden paketeistani Nickille, koska tätini oli sitä mieltä, että jouluna on kaikilla oltava kivaa! Minusta sillä Nickillä olisi ollut ihan tarpeeksi kivaa, kun se olisi vaan katsonut minun paketteja.

Ai minusta vai?

Onneksi sain kuitenkin istua joulupöydän alla ihan rauhassa ja pikkuiset tytöt tiputtelivat minulle ruokaa sinne. Sitten kun tulin pöydän alta pois ja istuin ihan vaan nätisti etutassut ojossa, että nyt voitte antaa muutkin kun tyttöjen ruoka loppui jo, niin eikö mamma alkanut meuhkaamaan, että minä muka  kerjäsin. Niin olipas se äkkiä unohtanut, että jouluna on nimenomaan autettava kaikkia kerjäläisiä ja muitakin nälkiintyneitä. Kuten minua.

Mutta heti tänään mamma muisti, että sehän oli leiponut minulle piparin, mutta unohtanut antaa sen! Minä, joka olen sentään sivistynyt koira, en tietenkään viitsinyt siitä jouluna huomauttaa, vaan odottelin vaan kiltisti, että mamma muisti palailee. Ja niinhän se teki! Se on sanottava, että kyllä minä olisin voinut syödä vaikka kaksikin piparia, mutta kiitos nyt kuitenkin,eli tattista vaan!