Onnellinen Mummi

Olipa kerran henkilö, joka tajusi olevansa tosi onnellinen. Mutta siihen meni kyllä aikaa, sillä sitä ennen hän koki syyllisyyttä kaikesta. Esimerkiksi siitä, että hänellä oli niin kiire töissä, että lapsille ei meinannut riittää tarpeeksi aikaa kun  he olivat keskikokoisia. Ja siitä, ettei hän ikinä oppinut pelaamaan lätkää Ykkösen, Kakkosen ja Kolmosen kanssa. Eikä siitä sirklaamisestakaan tullut mitään Nelosen kanssa. Ruuanlaitto ei ollut hänen vahvimpia lajejaan ja hän teki vain yksinkertaisia ja arkisia ruokia, joissa ei ollut ainakaan liikaa mausteita. Hän ei ollut muotitietoinen, joten hänen lapsensa joutuivat elämään nuoruutensa samettihousuissa ja muutenkin  järkevissä, joskaan ei kovin muodikkaissa vaatteissa.

Kaikki tuo aiheutti paljon syyllisyydentuntoa erityisesti hänelle itselleen. Kun muut naapurit raahasivat lapsiaan jääkiekkoharjoituksiin, kuvataidetunneille, ratsastamaan ja pianotunneille, olo synkistyi entisestään. Sillä hänen mielestään kenekään ei tarvitse harrastaa mitään ennen kouluikää, paitsi perheen kanssa retkeilyä, melomista, kalastusta ja omien isovanhempien luona vierailuja. Kenestäkään naapurin mukulasta ei ole tullut jääkiekkoilijaa, taiteilijaa, esteratsastajaa tai muusikkoa. Eli sitä taustaa vasten peilaten, ei paljon mennyt pieleen omissakaan.

Mutta tasan viikko sitten edellä mainittu henkilö tajusi, että mitään ei ole menetetty! Se, että on elänyt aidosti hetkessä, on ollut tärkeintä. Ja se, että kun on tehnyt parhaansa ja tavoitteena on ollut maksimaalisen onnellisuuden löytäminen, on riittänyt. Ei voi olla enempi kuin on.