Olipa kiva käydä viemässä pikkulinnuille siemeniä ja talipötkylöitä näin joulun alla. Edellisestä käynnistä oli pari viikkoa ja linnut olivat syöneet astian tyhjäksi - eipä se ollut ihme.
Mutta se oli, että siemeniä olivat etsimässä myös töyhtötiaiset! Siinä on kyllä kaunis lintu! En ole nähnyt niitä ikinä, vaikka kuulemma olen mutta en vaan muista. No joka tapauksessa tänään paikalla olivat odottamassa rohkeat hömötiaiset, joilla on aika karmea lauluääni. Tunsin sympatiaa, kun hömötintti laulaa luikautti aika ruosteiselta kuullostavan kraakku-sävelmän. Onneksi toisen hömötiaisen korvissa se kuullostaa varmaan sulosoinnuilta.
No ei muuta kuin siemenet isoon ruokinta-astiaan ja talitangot roikkumaan riittävän kauaksi toisistaan, niin ei tule kärhämää ruokintareviireistä. Siellä on kiva kaikkien tinttien, töyhtö-, tali- ja hömötinttien syödä kuusen suojassa petolinnuilta suojassa. Hyvää joulua vaan!
Blogin tavoitteena on ilahduttaa myös lukijaa tarinoilla erään opettajan kokemuksista ja tulkinnoista työssä ja kotona. Ja nyt, eläkkeellä ollessa aika synkkää tuntuu olevan. Vääryydet ja epäoikeudenmukaisuus saavat postaamaan, vaikka haluaisin kirjoittaa kaikesta iloisesta. Kirjoitustaitokin on välillä hukassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä pitäisi saada uusi alter ego
Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää....

-
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
-
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
-
Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kaikkea on tapahtunut, enimmäkseen kivoja juttuja. Silti on jotenkin ollut takkuist...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti