Ja tuon otsikon varastin tietenkin Sleepy Sleepersien huimasta biisistä "On kaksi tapaa keittää kahvia" Born in the S.A.V.O albumilta. Ja vuosihan oli 1985. Siihen aikaan osasin keittää kahvia molemmilla tavoilla; anopille yleensä tuolla jälkimmäisellä. Siitä tulikin mieleen, että mitähän kuuluu Tiina Tiikerille, joka oli aivan mieletön solisti Sleeppareilla; etenkin Tuu tuu juntti on jäänyt ikuisesti meikäläisen takaraivoon Metsäration kanssa. Muuten en Sleeppareista oikein tykännyt, mutta nämä kaksi viimeistä sykähdytti.
No sitten asiaan! Meikäläiselle työergonomia on todella tärkeä asia, etenkin tuo fyysinen puoli. Psyykkisestä puolesta huolehtii yleensä työnantajamme; tuloksista voi lukea tiedotteita Karjalaisesta. Asiat, joihin voin itse vaikuttaa, ovat yleensä meikäläisellä hanskassa (ja te kaksi tarkkaavaista opiskelijaani - kyseessä ei todellakaan ollut mikään standardisanaan viittaava termi).
Olen ylennyt metsuriopinnoissani sahauksesta halonhakkuuvaiheeseen. Saatat ihmetellä, että nopeastipa kurssi etenee, mutta olen ottanut mallia oman työpaikkani nykyisestä toimintatavasta ja niin sanotusti tiivistänyt tahtia. Sen sijaan, että käyttäisin kurssiin kuuluvan 10 tuntia työssä oppimiseen, käytänkin siihen aikaa vain 2 tuntia. Aiemmin luulin, että uuden oppimiseen tarvitaan harjaantumisaikaa (mikä omalle alalleni sopisi vielä kuin nenä naamaan), mutta nyt minulle on kerrottu, että uuden asian voi oppia nopeastikin. Ja vieläkin nopeammin. Koska pedagogina olen avoin kaikelle uudelle, olen tietenkin kokeillut tuota mantraa myös käytännössä.
On siis osattava tarkastella asiaa eri näkökulmista. Jos siis minä teen ohjaustyön, mutta käytän siihen aikaa vai 20% sovitusta ja saan tuon loppuajan johonkin muuhun (muiden tiivistettyjen asioiden tekemiseen), niin silloinhan etu on minulla. Jos siis en välitä pätkääkään siitä toisesta osapuolesta, joka saisi muussa tapauksessa nauttia huimasta pedagogisesta ammattitaidostani.
Jos asiaa tarkastelee oppijan kannalta, niin hän saa oikein mainiosti opetella asian niin sanotusti kantapään kautta. Senhän sanotaan olevan se paras oppi. Itse en näin ajattele, mutta voin myöntää, että monesti se on se mieleenpainuvin. Ehkä ei enää tekijälle, vaan vaikkapa perikunnalle...
Tässä sitten se versio, missä ohjaajalla oli aikaa opastaa minulle parempi tapa kaataa puu. Halusin itse kehittyä ja vaadin neuvoja, sillä en saanut tietenkään tuolla ensimmäisellä jyrsimisellä kuulla muuta kuin huutia! Se meni ainakin oikein uuden tutkimuksen mukaan, sillä huonoa palautetta saa tuntikausia ja hyvää vain 10 minuuttia. Tässä kuvassa näkee, että opastustilanteessa on tehty muutakin kuin juotu kahvia, eli nyt on paneuduttu jopa asian taloudelliseen puoleen huomioimalla puusta saatava kokonaishyöty. Meikäläinen ei taida koskaan päästä tästä asian ympäripyöreästä lähestymistavasta! Eli jos, arvoisa lukijani, jos et ole vielä nukahtanut (ja jos olet, niin siinä tapauksessa sinulta menee nyt paras pointti hukkaan), niin nyt tulee tuo otsikossakin mainitsemani tärkeä, niin tärkeä työergonominen seikka. Isäni, joka nukkui ikiuneen hieman yli kolme vuotta sitten, olisi minusta iloinen; tuli nimittäin keksittyä PATENTTI (ja niitä isälläkin riitti).
Halkojen jälkeen aloimme pilkkoa klapeja. Ne ovat pieniä ja ärsyttäviä eivätkä pysy paikallaan. Niinpä keksin laittaa autonrenkaan hakkuupöllin alle. Niin helppoa se on, kun vaan vähänkin viitsii pohtia asioita. Auts, nyt en näe kirjoittaa, kun joku tosi paksu karva heiluu tuossa silmien kohdalla...
 |
| Oikea! |
 |
| Ja väärä! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti