Pallohullun päiväkirja, pitkä versio

Hei!
En ole nähnyt palloani kolmeen päivään. Viimeksi näin sen mökillä, hetki ennen kuin se sinkoutui lumihankeen. En löytänyt sitä, vaikka etsin puoli tuntia. Eikä emäntäkään löytänyt. Tai ainakin luulen niin, koska se lapioi tosi ison lumikasan juuri niille kohdille, minne pallo lensi. Että näkisi paremmin pallon sieltä korkealta! Minun emäntä aina ajattelee minun parasta. Mutta ei löytänyt, ei.

Minua alkoi sitten tympimään. Aina kun tympii, niin tasaan lämmitystä värisemällä. Muut (ihmiset) luulevat, että minulla on kylmä. Mutta ihan sama, sitten alkaa tapahtua eikä tympäisekään niin paljon. Pääsen yleensä takin sisään, tai paremmassa tapauksessa täkin. Tai sitten saan makkaraa. Yleensä en. Tai saan kyllä, mutta niin vähän, ettei kannata paljon mainita. Korkeintaan kaksi Camping-makkaraa ja nekin on aluksi liian kuumia ja lopuksi liian kylmiä. Tai sitten ne yrittävät pilkkoa niitä pienemmiksi, etten muka ahmisi niitä?! En voi ymmärtää. Onko muka ahmimista, jos syö reippaasti? No, kerran oksensin kun en kerinnyt purra sitä makkaraa ennen nielemistä. Ja sekin johtui siitä, että ajattelin, että ne (ihmiset) varastavat minulta paralta sen makkaran.

Mutta alkoi siis tympimään, koska olimme puusavotassa ja ärsytti, kun kaikki muutkin kanteli puita eikä minulle meinannut jäädä yhtään. Koko ajan piti etsiä uusia kalikoita ja varoa, ettei saa kirveestä ohimoon. Kukaan ei joutanut heittelemään minulle keppiä. Jouduin ihan yksin leikkimään sillä. Päätin sitten ottaa järeämmät aseet käyttöön ja kannoin kepin emännän eteen ja haukuin hulluna, että ala nyt heitellä sitä kepakkoa tai muutenhan tänne jäätyy. Niin se alkoi minulle karjumaan, että nyt hiljaa eikä tartte räkyttää siinä! Räkyttää?? Kysyn vaan, että mitähän sekin tarkoittaa. Minähän olen tanskalais-ruotsalainen pihakoira, emmekä me hauku, ainakaan kovinkaan paljon. Eikä ainakaan silloin, jos nukutaan. Kai sitä nyt koira saa joskus vähän haukahtaa, jos sattuu olemaan asiantynkää!

Nyt naurattaa!

No tänään koitti ilonpäivä! Ekanakin pääsin pitkälle lenkille keskellä päivää, mikä on aika outoa. Yleensä en pääse, koska minulla on päivällä tehtävä. Vahdin nimittäin lintuja. Ne meinaavat lennellä olohuoneen ikkunaan, niin minä komennan niitä, että ei ole asiaa meidän talon lähellekään. Ja sitten naapureita! Ne ajelevat tiellä ihan miten sattuu ja paiskovat ovia autossa. Minun pitää vahtia sekä kadunpuolta että pihanpuolta, eikä siinä yleensä lenkille jouda.

Sitten iltapäivällä sain pullapalasen, kun katsoin emäntää oikein kauniisti silmiin. Sitä ennen minun piti syödä yhtä pahanmakuista ruokaa! Emäntä on niin olevinaan ympäristöihminen, että ei heitä hukkaan ruokaa. Ja minulle oli ostettu jotain tosi öklöä murkinaan, niin kuulin vaan kun se sanoi, että kyllä maistuu kun tulee nälkä! Minusta meille koirillekin pitäisi olla valinnanvaraa ruuassa, niin kuin kissoilla. Mutta menettelihän se pöperö, koska muuten olisin kuollut nälkään - kesken päivän!

No sitten koitti sellainen onnenhetki, että edellinen oli silloin, kun emäntä koikkelehti Joulupukin tamineissa. En sitäkään oikein tajua, kun kaikki niin uskovat, että Joulupukkihan se sieltä tulee. Niin  minä kyllä tiedän, kuka yrittää minäkin vuonna huijata; mutta ei minua! Silti se on paras päivä vuodesta, sillä hyvässä lykyssä kerkiän avata omien lahjojeni lisäksi myös muutaman muun paketin.

Tää meni rikki?

Sain siis uuden lelun tänään. Isäntä ostaa niitä minulle silloin tällöin. Ne on eläviä, joten minun on aina pakko ensin tappaa ne. Ihan kamala ääni lähtee, ei semmoista jaksa kukaan kuunnella. Tämänkertainen ötökkä oli tosi sitkeää sorttia. Kuulin, että meni 10 minuuttia. Yleensä menee vai minuutti tai kaksi. Mutta lopuksi sain sen tainnutettua.

 Nyt pitää lähteä pissille ja kakkelille. Ne on ne päivän kohokohdat meikäläisen elämässä, kun pääsee nuuskimaan muitten jälkiä. Kun pitkästä aikaa olen saanut olla täällä kotikonnuilla. Suihkin vähän merkkejä, että kuka on kingi, vaikka ei vakituisesti majailekaan täällä Töröllä enää.