Auto olisi pitänyt tankata edellisenä päivänä, mutta ajattelin, että kerkiää sen tehdä lähtiessäkin. Kerkisihän sen... Ajaa hurautin siis tankille, mutta bensakorkin kansi ei auennut. En ajatellut tätä ennusmerkkinä siitä, että koko reissu kannattaa jättää tekemättä. Sen sijaan ajoin miehen työpaikalle, josko hän saisi kiskottua korkin auki. Tähän olisi ollut fyysisiä edellytyksiä; kolmesti viikossa kuntosalilla täytyy tuottaa tuloksia. Mutta ei onnistunut, koska hän oli silläkin hetkellä treenaamassa. Niinpä työkaveri tuli auttamaan, mutta laihoin tuloksin. Koska tankissa oli edelleen bensaa, kaasuttelin autokorjaamoon.
Siellä huomattiin heti, että tankin korkki on jäässä! Olin kyllä oivaltanut tämän itsekin, mutta ainoana naispuolisena henkilönä päätin pitää mölyt mahassani. Auto otettiin lämpimään halliin ja sitten odoteltiin, että jää alkaa sulamaan. Paikalle ilmestyi korjaamon omistaja, joka ehdotti, että kantta kannattaa lämmittää toholla. Näin tapahtuikin ja noin varttitunnin päästä se aukesi. Tarjosin rahaa, mutta olipa todella hienoa; kaveri sanoi, että antaa olla.
Niinpä hurautin oikopäätä ja iloisena korjaamon vieressä olevalle tankille. Heti kun olin saanut tungettua pankkikortin laitteeseen, vastapäätä tankkaava kaveri sanoi, että ei se hyväksy nyt kortteja. Oli kuulemma jo toinen saman firman korttiautomaatti samana aamuna. Siispä kortti taskuun ja sydän kylmiltään etsimään anteliaampaa huoltsikkaa. Siis sen takia, että kerkiääkö bensakorkin kansi jäätyä uudestaan. Ei kerinnyt, joten parkkeerasin koslan aakkosten mukaan nimetyn ryöstöfirman automaatille. Tai siis luulin niin.
Nimittäin, kentällä oli neljä tankkia, mutta vain kahta niistä voi tankata automaattimaksun kautta. Olin tietenkin syöttänyt kortin tunnusluvunkin kun huomasin, että sitä tankin numeroa, missä autoni kökötti, ei löytynyt listalta. Juoksin hulluna (aivan kuvaannollisesti) autolle ja kaahasin sen valitsemani tankin viereen. Tätä ennen olin tietenkin työntänyt oikeaoppisesti bonuskorttini masiinaan vain saadakseni sen takaisin ilmoituksella "Korttia ei tunnisteta". Tankattuani raahauduin huoltsikan kassalle ja vaadin ystävällisesti saada bonukset kirjattua manuaalisesti.
Koska myyjä oli uusi ja häntä ei oltu perehdytetty kunnolla, hän alkoi huutamaan paikan kokeneempaa kaveria paikalle. Häntä ei löytynyt. Samaan aikaa joku vanha pappa yritti palauttaa pulloja pulloautomaattiin, joka oli rikki. Myyjä sanoi, että rahaa pulloista ei voida antaa kassalta suoraan, joten pappa joutui keräämään pullonsa ja häipymään vähin äänin.
Myyjätyttö huhuili turhaan henkilöä, joka olisi ymmärtänyt bonuskortin käytännöstä enempi. Sen hän kuitenkin kertoi, että minulla pitäisi olla sirukortti. Itse en tähän ollut voinut vaikuttaa, kun minulle oli viime vuonna tullut kyseisen ökyfirman pääkonttorista siruton kortti. Myyjällä riitti vielä siviilirohkeutta eikä hän ollut riittävästi sitoutunut uuteen työpaikkaansa, koska hän aivan aidosti oli pahoillaan puolestani!Se sentäs meni hienosti!
Tämän jälkeen pääsimme lähtemään. Aikaa oli kulunut reilu tunti ja noin paljon tapahtumia siihen kerkisi sisältyä! Aika hienoa, sen suhteen. Matka sujui muuten rattoisasti, mitä nyt kolmesataa ekaa kilometriä olimme ystävän kanssa vielä aivan raivoissamme.
 |
| Wau! |
 |
| Tervetuliaiskarkki! |
Kun olimme shoppailleet peräti neljä tuntia putkeen - kaikki ostoslistan mukaan tarpeellista - olikin kiva köllähtää nukkumaan huoneeseen, mikä oli todella siisti, kaunis ja tilava! Siis pitkälle vastakohta vastaavanhintaislle hotellihuoneille joidenkin laadukkaiden ketjujen hotelleissa. Kerroshoitajaa en nähnyt. Olin varma, että hän olisi hymyillyt ja tervehtinyt iloisesti, koska se kuului yritysimagoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti