Kävin pari päivää sitten mökillä ja ajattelin, että olisiko tuuri ja joku iso laiva menisi ohi. Minulla on nimittäin harrastus, eli bongailen isoja laivoja kotilaiturilta. Tai siis mökkilaiturilta.
No onnen täyttymys! Eipä tarvinnut kuin puoli päivää patsastella, kun haaveesta tuli totta ja Joensuun suunnasta alkoi lähestyä aivan valtavan suuri rahtialus! Minulle on ollut iso ilo siitä, että mökki on syväväylän lähellä. On ihan sellainen tunne, kuin olisi merenrannalla, kun saa seurata isojen laivojen kulkua ja arvailla, mistä kaukaa ne ovat tulossa. Tämä alla oleva rahtilaus on yksi suurimmista, minkä olen nähnyt reitillä!
Kotona vähän tsekkailin ja selvittelin aluksen tietoja; kyseessä oli hollantilainen, 82 metriä pitkä alus, jonka määränpääsatama on Antwerp ja sen pitäisi olla perillä 4.1.2012 klo 06.00. Aivan mielettömän kiehtovaa! Siis meikäläinen näkee paatin 28.12.2011 klo 14.26 Arvinsalmella ja siitä viikon päästä alus on jo Hollannissa! Juuri tällä hetkellä paatti seilaa Tallinnan paikkeilla.
Löysin tiedon, että Kelt olisi ollut 29.12.2011 Vysotsk:in satamassa Venäjällä. Siis olisiko se kerinnyt puolessatoissa vuorokaudessa Arvinsalmesta sinne saakka?!? Aivan käsittämätöntä. Satelliitin avulla sen pystyi paikantamaan helposti. Miten kiehtovaa!! Mutta mietin, että voiko tuo tieto olla totta?! Kerkiääkö se kulkemaan em. matkoja, kun keskivauhti on 7.9 solmua elikkäs rapiat 8 km/t. Saimaan kanavaa pitkin tietty, mutta todella ällistys minulle. Mikä todistaa sen, että en ole pahemmin aiemmin näitä tietoja selvitellyt.
Kun laiva oli mennyt ohi ja ihailin jäätöntä Jänisselkää, niin otin sitten kuvan jään kahlitsemasta männynoksasta. Aika upea ja vielä upeampi, jos minulla olisi järjestelmäkamera, ainakin jos osaisin sitten käyttää vielä sitä...
Blogin tavoitteena on ilahduttaa myös lukijaa tarinoilla erään opettajan kokemuksista ja tulkinnoista työssä ja kotona.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kuka pelkäsi mustaa miestä?
Katselin, kun lapset kirmasivat päiväkodin pihalla. Yksi ajoi takaa muita, riemu oli rajaton. Tuli mieleen omat lapsuusajat ja leikit kansak...
-
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
-
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
-
Tänä talvena on satanut melkoisesti lunta. Keli on ollut myöskin melko lauhaa joten on selvää, että lumen paino on lisääntynyt päivä päivält...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti