Lisäksi odotan kovasti jo iltapäivää. Se on minulle erityisen tärkeä, koska aatonaaton vietosta on muodostunut minulle ja tytölleni jotain erityistä, mikä kuuluu vain meille kahdelle. Ja kaikesta tästä saan kiittää nurmeslaisia opiskelijoitani, jotka vuonna 1997 tai -98 ehdottivat minulle, että tulepas katsomaan Immanuel-joulunäytelmää. Siitä lähtien olemme joka vuosi aatonaattona suunnanneet auton kohti Nurmesta ja osallistuneet tuohon upeaan joulukuvaelmaan.
Joosef saa kuulla, että Maria on raskaana. "Minä en ole sen lapsen isä!" Sää on vaihdellut vesikelistä paukkupakkasiin. Joskus on ollut mieletön lumipyry, joskus taas kaunis kuulas tähtitaivas on vilkkunut autonikkunasta. Kun tyttö oli pieni, kannoin häntä shaaliin kiedottuna, jotta ei olisi vaan kylmänyt. Ekalla reissulla hävisi Barbien kenkä; sitä surettiin sitten loppumatka.
Ajoimme ensin vanhempieni luokse Lieksaan; koristelimme kuusen ja rauhoituimme heidän kanssaan joulun viettoon. Illaksi lähdimme ajamaan kohti Nurmesta ja paluumatkalla poikkesimme ystäväni vanhempien kotiin joulukahveille. Kun isä nukkui ikiuneen 2009, olemme käyneet reitin toisin päin. Paluumatkalla otamme sitten äitini mukaan, käymme isän ja muiden läheisten haudoilla ja ajamme kotiin. Se on melkein päivän reissu, mutta minulla on siihen aikaa, koska se on tärkeä.
Siinä onkin hyvä kysymys joulun alla. Mikä on tärkeää? Mikä on juuri Sinulle kaikkein tärkeintä joulussa? Sen mukaan jokainen sitten päättää touhuistaan ja tekemisistään. Toivon sydämestäni, että jokainen löytäisi Joulusta jotain sellaista, mikä toisi hyvän mielen ja onnellisuuden elämään. Ja sen, että kaiken mahdollisen kiireen ja hyörinän keskellä muistaisi Joulun perusidean.
Joosefille ja Marialle tärkeintä oli se, että heille oli syntynyt poikalapsi, jonka he saivat Jumalan johdatuksella pelastettua kuningas Herodeksen vainolta. Tämä Joulun sanoma kirkastuu upeasti nurmeslaisessa aatonaaton illassa.
Toivotan rauhallista Joulua Sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti