Harvemmin sitä tulee iloittua siitä, että oman kasvatuksen tulosten päät kumisevat tyhjyyttään. Mutta tällä kertaa iloitsen! Toki tiedätte, te kaikki arvoisat lukijani, että minulla on kurpitsaviljelmä. Rehellisenä ja vaatimattomanan viljelijänä voin toki paljastaa, että en ole ihan pro vielä kurpitsankasvattajana, mutta eipä paljon puutukaan. Eli joitakin, mielestäni melko pieniä asioita, tarkistelen vielä netistä. Kuten tällä kertaa sen, että mistä hemmetistä sen tietää, milloin kurpitsa on kypsä.
Sen kuulemma tietää siitä, että kun koputtaa kurpitsan kylkeä, se kumisee kuten tyhjä tynnyri. Ei muuta kuin viljelmille ja koputtelemaan. Homma osoittautuikin tosi simppeliksi. Kopautin pari kertaa kurpitsaa ja se kumisi tyhjyyttä sellaisella kuminalla, että oitis herahti vesi kielelle, kun muistelin viime syksyn hilloja.
 |
| Huomaa tikkuaski |
Olin tyytyväinen siihen, että olin osannut likvitoida kurpitsan, jolla ei olisi ollut riittävästi kasvunmahdollisuuksia. Valinta oli vaikea, mutta luonnon kiertokulku ja valinnat ovat armottomia; parempi kaksi pulskaa kurpitsaa kuin kolme pientä! Kun siis poistin lonkerossa (huom! kollegalle tiedoksi: ei
sellaisessa lonkerossa...) kasvaneen toisen kurpitsan, jäi elintilaa sille jäljelle jääneelle.
 |
| Peiton alla |
Ja nyt sitten alkaa uusi rumba, eli meikäläisen pulskat ja potrat pojat eivät taatusti palele. Kävin juuri laittamassa niille - kaiken varalta - peiton päälle. Yöllä saattaa olla kuitenkin alle 10 astetta lämpöä! Koirani Vili, joka nykyisn on täysin lumoissani, on tietenki innolla mukana kasvattamassa kurpitsoja. Monesti Vili tuo mukanaan oman mittausvälineensä. Minun tulitikkuaskini lisäksi. Joku teistä saattaa ajatella, että ei tuo kurpitsa nyt kovin kummoiselta näytä. Ainakin jos sitä vertaa Viliin. Mutta voin todeta, että olen tänä vuonna jo moninkertaistanut viime vuoden satoni. Että siihen malliin..
 |
| Nam! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti