Utranharjun laavu siirretiin ilmeisesti ilkivallan takia muutama vuosi sitten uuteen paikkaan pienen lampiputrakon rannasta. Kaupunki ei muistanut ilmoittaa uuden laavun koordinaatteja maanmittauslaitokselle, sillä tosi pitkään kesti ennen kuin siitä löytyi jotain havaintoja kartalta.
Pari kertaa yritin käppäillä uudelle laavulle, mutta usko loppui kesken. Opasteissa ei ollut laavusta mainintaa. Keväällä, ulkoilmapalaverissa kollegan kanssa, sain laavusta lopulta näköhavainnon. Tänään sitten kävelin laavulle.
Utranharju on hyvin monimuotoinen alue. Sieltä löytyy kaikenlaista maisemaa ja tosi paljon polkuja latupohjien lisäksi. Alueella on paljon jääkauden muokkaamia suppakuoppia, lampia, harjuja ja soita. Sääkin oli mitä parhain, joten oli kiva kävellä linnunlaulua kuunnellen kohti, hmmm - soramonttua.
Sillä, uusi ja uljas laavu sijaitsee nimenomaan soranottoalueen kupeessa. Laavulta voi ihailla suoraan alapuolella levittäytyvää osittain maisemoimatonta soranottomonttua. Maaperä on muodostunut alueelle viimeisen jääkauden lopulla eli noin 11 400 vuotta sitten. Siitäpä onkin sitten kiva ollut ottaa soraan maapohjakäyttöön ja etenkin 1970- ja 1980- luvuilla on kaivettu sellainen lovi harjulle, että oksat pois.
Laavulla istuksiessa voi pohtia, onko se tarkoituksella rakennettu soramontulle päin. Toinen suunta olisi ollut Pielisjoelle avautuva maisema, mutta edessä olisi ollut toki muutama jyhkeä puu maisemaa peittämässä. Nyt voi sitten ihailla entisaikojen toimintaa soramonttua tuijottamalla, sillä kiihkeän rakennusbuumin aikaan piti saada soraa ja hiekkaa hillittömiä määriä. Nyt sen sijaan suojelemme kallisarvoisia omia kohteitamme niin raivokkaasti, että kaupungin kävelykatujen pinnoitekivetkin on tuotu Kiinasta - näin säästetään omaa, monimuotoista ja uusiutumatonta luonnonvaraamme...
Paluumatkalla oli kaunista katseltavaa yllin kyllin. Mukava oli käydä laavulla ja totesin, että kauneus on todellakin katsojan silmässä. Laavulta avautuvaa näköalaa oli kehuttu upeaksi, etenkin kaupungin omilla sivuilla. Laavu itsessään oli siisti, polttopuita valmiiksi pilkottuna ja huussikin käytössä. Polulla vastaan kävellyt pappa kertoi, että viikko sitten laavulla oli vieraillut mönkijä-porukka, joka oli heitellyt polttopuita sorakuopan pohjalle ja yrittänyt tuhota aluetta. Semmosta, kun lusikalla saa, ei voi kauhalla ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti