Ajatteluun aikaa

Kipsi on ollut kädessä jo kaksi viikkoa. Takana yksi röntgen, huomenna edessä toinen. Ekan röntgenin jälkeen selvisi, että luuntiheysmittaus on tarpeen. On tietysti jo ikää, ja ei kuulemma olekaan ihan normaalia, että ranne murtuu kun kaatua kumpsahtaa. Hyvä, että tutkitaan. Paitsi se on taas yksi lisäkäynti sairaalassa.

Itse asiassa olen vieraillut sairaalassa tämän hetkisen lyhyen korona-kauden aikaan useammin kuin vuosikausiin. Riskit on olemassa, vaikka ovella mitataan kuume ja varmistetaan, ettei ainakaan minulla ole flunssaoireita enkä tartuta muita.

Uhosin lääkärille, että en halua sairaslomaa koko ajalle, kun kipsi on kädessä. Olin väärässä, haluan. Kaikki on äärimmäisen haastavaa. Ei voi kirjoittaa (paitsi vasemman käden etusormella), pukeminen on hankalaa, ei voi kantaa, ei kiertää ja kaikki hommat on tehtävä vasemmalla kädellä. Ovestakaan en meinaa päästä ulos, kun lukko on tiukassa ja ovea pitäisi samalla vetää kun kääntää avainta. Moni mitättömältä tuntuva asia on muuttunut ylitsepääsemättömäksi.

Onneksi Nelonen haravoi koko pihan. Hän ihmetteli, miten pitkään siihen menikään aikaa. Pihatöihin kuluu ihan uskomaton aika ja laskeskelin, että Nelosen antamilla tunnusluvuilla pelkästää tuota nurmikkopahoista on haravoitu noin 300 tuntia! Ja sitten muut pihatyöt, kuten nurmenleikkuu, rännien putsaus, kasvimaan hoito, marjojen keruu, perunannosto, lumityöt.

Lista tekemättömistä töistä on pitkä. Vasemmalla kädellä kirjoitettuna se on silti aika selkeä. Olen harjoitellut sanaristikkoja tehdessä.

Olen yrittänyt pohtia asioita enemmän, kun siihen on nyt aikaakin. Se on haastavaa, ajatukset poukkoilevat työasioissa, tekemättömissä töisssä, lasten työasioiden miettimisessä, kaikessa mahdollisessa. Nelonen sanoi, että nyt vaan istu ja ole, lue ja rauhoitu. Se on vaikeaa, vaikka toinen käsi on paketissa. Pitää yrittää.