No tää ex-mamman veli, joka on siis mammanpoika (ai mitä??), tai kuulemma mamman poika eli niin kun minun puoliveli tai jotain, niin mittasi minut ja painoin niinkin vähän kuin 12 kiloa, vaikka en kyllä oikein usko! Minulla on aina nälkä ja en kyllä usko, että jossain koirien kasvatuskirjassa lukee mukamas, että meille saa antaa ruokaa vaan kaksi kertaa päivässä. Ex-mamma on lisäksi mitannut minun ruoka-annoksen olevinaan sen ruokasäkin ohjeen mukaan ja minä saan tosi vähän ruokaa! Niin varmaan on ottanut mullekin saman verran ruokaa kuin sille ärsyttävälle kirpulle, sille Nickille. Ja minä olen ainakin kaksi kertaa niin suuri kuin se!
No oli kiva, kun mamma joka aamu sanoi,että nyt lähdetään ja niin mennä suihkittiin hevostalleille ja kotiin! Kotiin oli kivempi. Ja mammalla oli minulle aina palkkaa mukana, kun minä kannustin sitä niin hyvin. Ja koska olen sen personalspoiler.
Oltiin kävelty siinä kuukauden verran ja taas piti mennä puntariin. Niin mamma oli ihan hirveen kiukkuinen ja meuhkasi, että on tapahtunut suuri vääryys. Minä olin laihtunut kuukaudessa kilon, eli se on kuulemma noin 8 prosenttia minun painosta! No mamma oli laihtunut peräti kaksi kiloa, mutta se on vain jotain 2,5 prosenttia sen painosta! Niin ymmärränhän minä, että ottaa pattiin! Jos mammakin olisi laihtunut tuon 8 prosenttia sen painosta, niin ei sen tartteisi laihduttaa enää yhtään.
Kun mamma oli mulle niin reilukin. Puoliksi jaettiin pullatkin!
Jos nyt niin kauniisti tarjoot... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti