Maalari maalasi taloa...

Talomme on 25 vuotta vanha ja vielä rapiat päälle. Ei ole tehty kovinkaan paljon remppaa sisällä, sillä Vili, tuo oiva tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, josta välillä on vain pelkkää harmia, on aikeissa elää vielä muutaman vuoden. Ei siis kannata hioa ja lakata massiivikoivulattioita, vaan viritellä mattoja pitkin ja poikin pahimpien kulumien päälle.

Kukaan ei kuitenkaan usko, että Vilillä on mitään osaa saatikka arpaa muuhun rappioon, mikä sisällä vallitsee. 

Unohtui...

Osa ei tietenkään ole mitään kulumaa, vaan on vaan päässyt piilottelemaan pensselin alta viimeisen neljännesvuosisadan. Ja sitten kun sitä vaan sokeutuu, niin ei itse huomaakaan, millaisessa mörskässä sitä asustelee ihan tyytyväisenä. Joskus 15 vuotta sitten uusittiin lattialämmityksen termostaattinappulat, mutta paklauksen jälkeen, kun olisi pitänyt vielä heilutella sivellintä, ei löytynyt seinän alkuperäisvärin numeroa mistään. Homma olisi tarkoittanut sitä, että olisi pitänyt maalata koko seinä uudestaan, joten päätettiin, että mitä mokoma pieni pakkelinharmaa haittaa?! Ei yhtikäs mitään mitään.

Nyt noita pieni yksityiskohtia on kuitenkin suhteessa niin monta, että ne alkavat niin sanotusti pistämään silmään. Omaan lähinnä.

Siispä tuumasta toimeen! Voivoi, inspiraation iskiessä minulla oli edelleen alimmassa kylkiluussa murtuma, mutta muuten kaikki oli kunnossa. Siispä organisoin miniprojektin, jonka tarkoituksena oli maalata pelkästään keittiön uunin  ja takkahuoneen takan palomuurit. Siis itse asiassa ei ollenkaan tuota kuvassa somasti irvistelevää mitätöntä yksityiskohtaa.

Kaupasta ostettiin 3 litraa kuumuutta kestävää maalia, jonka sävynumero pantiin visusti talteen. (Ai mitä, ei pantu vai?) Sitten vedettiin maalarinteipillä listat suojaan ja imuroitiin palomuurien rappipinnat huolelle. Mitään seinäpesuja tartteta! Avulias ystäväni lupasi hoitaa koko maalausurakan siitä ilosta, että minä en kuulemma kerrankaan päässyt  päsmäröimään asiassa. Ihmettelen syvästi em. lausuntoa, sillä omasta mielestäni (ja nimenomaan kuulemma juuri siitä), olen toki melko taitava nikkaroimaan sitä sun tätä.

Homma lähti tietysti lapasesta. Keittiön ja takkahuoneen palomuurien lisäksi maalattiin kodinhoitohuoneen seinien rappipinnat (siis puolet huoneesta sai maalipinnan - lasikuitutapetin puoleinen sivu jäi odottelemaan seuraavaa inspiraatiota), tuulikaapin seinät ja loppumaalilla vielä sudittiin puinen tarjotin (tähän haastavaan hommaan sain sentäs osallistua).

Takan pankolla

Homma kertoo kolmesta asiasta. Ekana siitä, että ostettiin maalia liikaa. Olisi pitänyt sittenkin ostaa vain kaksi litran purkkia (vaikka litrahinta oli kalliimpi). Ja tokana siitä, että lantrattiin maalia liikaa; olisi sen saanut maalattua sakeammallakin. Ja kolmantena tulee totuus, eli ei meillä koskaan pysy hommat aisoissa, vaan aina pitää tehdä enempi kuin on suunniteltu.
Lapset, joista jatkossa käytän numerojärjestykseen perustuvaa identifiointia, reagoivat urakkaan kahdella eri tavalla; oikealla ja väärällä.

Kolmonen ihaili tulosta ja kiitteli kovasti työn laatua, mutta nelonen ei edes huomannut mitään eroa ennen ja jälkeen!