Ja heti tähän alkuun sanon,että otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Tuo sanonta on suvussa saanut tietyn merkityksen Kolmosen pikkuisena lausumasta tokaisusta. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin ihan oikeasti onnistunut luomus!
Mielellään kannustan kaikkia samanlaisia kotitarvenikkaroijia tuunaushommiin. Tämä rapaperivalu ajaa nyt hyvin asiansa siihen saakka, kunnes teen paremman. Kattokaapas ite; kyllä se on hyvän häkönen!
Blogin tavoitteena on ilahduttaa myös lukijaa tarinoilla erään opettajan kokemuksista ja tulkinnoista työssä ja kotona. Ja nyt, eläkkeellä ollessa aika synkkää tuntuu olevan. Vääryydet ja epäoikeudenmukaisuus saavat postaamaan, vaikka haluaisin kirjoittaa kaikesta iloisesta. Kirjoitustaitokin on välillä hukassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kyllä pitäisi saada uusi alter ego
Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää....

-
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
-
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
-
Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kaikkea on tapahtunut, enimmäkseen kivoja juttuja. Silti on jotenkin ollut takkuist...