Kuten te kaksi uskollista lukijaani varmaan muistatte olin Vilin, tuon tanskalais-ruotsalainen superälykkään pihakoiran haamukirjoittaja. Se oli hauskaa, se oli rentouttavaa, se oli inspiroivaa! Ja sitten Vili vaipui ikiuneen, kylläkin omalla armollisella avustuksellani (tarkennan väärinkäsitysten välttämiseksi: lääkärissä tapahtuneen viimeisen käynnin aikana).
Ja sitten - ei mitään. Meni kolme vuotta tyhjiössä. Kunnes viime vuonna elämäni muuttui. Meille muutti Pupu isolla Peellä, nimeltään Tilda von Pupunen, tutuille Tilda vaan. Suoraan Ilomantsista, tuosta armoitetusta maalaiskylästä, joka kärsii muuttotappioista ja rimpuilee joten ja kuten itsenäisenä kuntapahasena mahtavan (kooltaan) Lieksan (josta olen siis kotoisin) ja alkeellisen (kissojen kiinnipitämismääräykset) Joensuun (jossa asustelen) puristuksessa.
On tullut vuosien saatossa kerrottua omista taidoista. Yksi niistä on tämä harvoille suotu kommunikointitaito eläinten (lähinnä tanskalais-ruotsalainen pihakoira) kanssa. Tästä todisteena on erityisesti Pallohullun päiväkirjasta -kirjoitukset tällä blogilla. Olin siis todella ällistynyt ja jopa yllättynyt, että Vilin kuoltua tuo taito ei suinkaan ruostunut vaan jalostui aivan uudelle levelille! Kyllä - osaan sujuvasti kommunikoida Tilda von Pupusen kanssa!
 |
| Moi! |
Kun yhteiseloamme on nyt takana vuosi, ajattelin jakaa joitain Tilda von Pupusen kanssa sattuneita tapahtumia kanssanne. Mutta ensin pitää odotella, soiko ovikello ja onko minulle varattu aika tarkempiin tutkimuksiin. Sillä voihan se olla niin, että joku voi ajatella, että nyt Mamma on seonnut lopullisesti. Lähinnä Kolmonen ja Nelonen. Muillehan se on ollut itsestään selvää jo vuosikaudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti