"Kauneus on katoavaista"

Tämä vanha sanonta on tullut mieleeni, ei suinkaan sen takia, että olisin saanut hankittua uudet silmälasit ja näin päässyt tarkastelemaan profiiliani teräpiirtoisempien lasien takaa, vaan sen takia, että olen hengannut työpaikoilla ja kuunnellut tarkasti ihmisten puhetta ja palautetta. Omasta roolistani ajatellen, palaute ei aina ole ollut pelkästään mairittelevaa.

Minulle on ihmetelty, että miten jotkut meiltä valmistuneet ja tutkinnon suorittaneet ovat tuntuneet unohtaneen kaikki oppimansa ammattitaitoalueet hetkessä työelämään siirryttyään. Osa hulauttelee puhdistusaineita miten sattuu, osa ei piittaa suojautumisesta, osa ei tunnista edes alkeellisimpia pintamateriaaleja. Korostan, että kyse on siis yksittäisitä tapauksista, mutta silti! Hienoa, että asioista halutaan puhua! Arvostan sitä, että meille kouluttajille halutaan kertoa huoli siitä, minne ammattitaito katoaa. Onko siis oppimme kaatanut osan ex-opiskelijoistamme ojaan?!

Mitäpä vastaan? Mitä Sinä vastaisit?

Olen miettinyt asioita monelta eri taholta, katsonut peiliin ja yrittänyt löytää perusteluja moiselle käytökselle kaikista eri osapuolista. Ihan helpoin selitys lienee se, että harva autolla inssiajoa ajaessaan ottaa riskin ja ajaa "vanhoilla vihreillä". Voisiko yksi syy siis olla se, että tutkintotilaisuuksiin sparrataan ja panostetaan, mutta asiat eivät olekaan sisäistyneet ja ne unohtuvat sitten työelämään siirryttyä?

Voisiko yksi syy olla se, että työelämässä kaikki työkaverit eivät pidä tärkeinä annosteluja, vähättelevät eri kosteusasteiden tuntemusta ja pitävät esimerkiksi työvauhtia tärkeimpänä ammattitaitovaatimuksena? Sitten sitä vaan lähtee sutimaan mukaan, sen kummemmin ajattelematta työn laatua vaikkapa pitkässä juoksussa.

Voisiko yksi syy olla se, että henkilön sitoutuminen ei ole niin syvää, kuin alan ammattilaiselta edellytetään? Kun ei kiinnosta, ei pidä asioita tärkeinä ja sitten vaan luisuu tekemään asioita siten, kuin ne helpoimmalta sillä hetkellä itselle tuntuvat.

Voisiko yksi syy olla se, että meillä opiskelija pääsee / joutuu kohtaamaan valtavan tietomäärän ja soveltamaan teoriaa käytäntöön suhteellisen lyhyessä ajassa, ilman että automatisoitumista kuitenkaan kerkiää tapahtumaan? Ehkä tämä johtaa siihen, että yksin työtä tehdessään sitä vaan mennä painattaa ajattelematta sen kummemmin, mitä tekee ja miksi.

Olemme nyt sopineet, että aina kun meidän exämme tulee vastaan ja toimii vastoin ammattilaisen periaatteita, niin työelämäihmiset ja me kouluttajat kannustamme häntä löytämään oman sisäisen ammatti-ihmisensä. Yritämme saada hänet arvostamaan tutkintoa, minkä hän on suorittanut! Senhän pitäisi näkyä jollain tavalla, ammattilaisella olisi oltava jonkinlainen karma ympärillään. Korostan, että ammattilainen voi olla myös, ilman tutkinnon suorittamista. Miten se sitten näkyy?

Minä näin upean tyypin ihan vasta. Hänestä hehkui into ja motivaatio työhön. Hän keskusteli ammattimaisesti, kyseenalaisti, pohti ja sovelsi. Hän tiesi paljon teoria-asioista ja mikä tärkeintä, osasi soveltaa tietoaa käytäntöön. Aattelin, että WAU! Tämmöisiä tyyppejä me kaipaamme alalle! Haluatko sinä olla tällainen?