Räyhärakista Ukkipuoleksi

Olenko jo maininnut, että tanskalaisruotsalainen pihakoiramme Vili, jonka omistan aina silloin tällöin, on erittäin sivistynyt, mutta se ei aina vaan muista, mitä se tarkoittaa?! Nimittäin sivistynyt käytös. Tämä on hieman harmillista nyt, kun käytöstapoja tarvittaisiin erityisen paljon.

Tyttö, joka ei ole saanut tarpeekseen tanskalaisruotsalaisita pihakoirista - pihiksistä - toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja hankki sitten itselleen toisen koiran. Vilistä tuli siis puoliukki, tai ukkipuoli (ja tällä menolla vielä ukkiKuoli), mutta joka tapauksessa ja vähintäänkin jonkinlainen esikuva pennulle. Halusipa se sitä tai ei. Ja tässä tarkoitan sekä Viliä, että pentua.

Onks tää liian iso?

Kuultuaan Tapio Rautavaaran laulun isoisän olkihatusta, Vili halusi oitis somistautua sellaiseen. Hattu löytyi helposti minun päästäni. Vili ajatteli, että naamioimalla itsensä ystävällisen olkihatun alle, se voisi toimia kuten ISO PAHA SUSI Punahilkan suhteen.

Nimittäin, Vili ei oikein ole vielä näyttänyt itsestään mitään ystävällisen ukin piirteitä, vaan pikemminkin päin vastoin. Sen mielestä pentu voisi painua huitsinnevadaan, tai ainakin jonnekin, mistä siitä ei olisi mitään vaivaa.

Vilin ukkivaistot eivät siis ole lainkaan heränneet. Yleensähän ukit suhtautuvat pikkuisiin hyvin hyväksyvästi ja haluavat antaa niille neuvojaan elon tielä. Vili sen sijaan esittelee pennulle purukalustoaan ja erilaisia murinaääniä, joiden perusteella pentu voi opetella arvioimaan ukkipuolen lempeydenastetta. Tällä hetkellä se on pakkasen puolella.

Voi miten SÖPÖ!

Mutta aikaa on vielä. Jonnekin jouluun saakka. Sitten tulee taas Joulupukki koikkelehtimaan ja tuo Vilille säkillisen mustia hiiliä, ellei tilanne ole korjaantunut. Joten mietipä sitä! Pentu sen sijaa vetelee sikeitä meikäläisen lippalakissa.