Pallohullun päiväkirjasta: Vihaan Mammaa!!!

Sanoinko vihaan? En tietenkään tarkoittanut sitä, minun piti kirjoittaa, että rrrrrakastan Mammaa! Mutta en rakasta. Tai en rakastanut silloin, kun Mamma toi minulle paketin. Tai silloin rakastin. Sillä aluksi innostuin, sillä minä tykkkään paketeista; etenkin toisten, mutta kyllä omatkin kelpaavat.

Minulleko?!

Kengät?

Hetkinen! Montako raitaa?!

Anna mun kaikki kestää...

Mutta Mamma oli toteuttanut katalan uhkauksensa, jonka se väitti olevan hyväsydämisen koiranomistajan rakkaudenosoitus omalle pikku pallerolleen. Tai kuulemma pullerolleen, kuten Mamma vihjaisi. Niin ymmärsin heti, että se tarkoitti itseään. Kun se on kyllä totta, että minulla alkaa tassuja palella, kun joudun raahaamaan Mammaa lenkille melkein joka päivä. Ja jos on kylmä, niin kai sen pöhkökin tajuaa, kuten vaikka se Nicki, se ex-Mamman rääpälerakki, että johan sitä minun ikäisellä, todellä älykkäällä ja hyvätapaisella tanskalais-ruotsalaisella pihakoiralla voi siis palella tassuja.

Eka häpeä oli se, että Mamma osti minulle punaisen talvitakin. Talvitakin! Koiralle! Kyllä siinä meni Mamman kaikki ympäristöeettiset periaatteet romukoppaan. Se selitti, että ymmärtää kyllä, miten väärin on se, että minulla, pihakoiraparalla, voi olla lämmin talvitakki päällä, kun samaan aikaan miljoonat lapset kuolevat nälkään ja kylmyyteen. Ja minä  olen sentäs vain koira! Se oli Mammalle vaikea ratkaisu. Mutta kun kerran takki oli hankittu, niin Mamman mukaan samaan konkurssiin voisi ostaa ne kengätkin.

Armoa!

No minun onneksi kengät osoittautuivat liian pieniksi. Mamma yritti tunkea niitä minun tassuihin, mutta ei sopineet. Ei vaikka miten haritin varpaat haralleen niin kuin naapurin kissa. Ja onneksi ex-Mamma ei ollut leikannut minun kynsiä kahteen viikkoon, niin sain kynnet sojottamaan tosi laajalle. Ei auttanut Mamman muuta kuin pöräyttää kauppaan vaihtamaan kenkiä.

Ajattelin, että se tulee järkiinsä, mutta ei! Sieltä se porhalsi takaisin ennätysajassa uusien, isompien kenkien kanssa. Minusta ne oli sitten liian suuret. Minä sain onneksi paljon nameja, kun olin niin kiltti. Paitsi Mamma sanoi, että se ehdollistaa minua; mitähän sekin muka tarkoittaa.

Onneksi ei punaiset.

Mutta eihän siitä mitään tullut, niitten kenkien pitämisestä. Kun minulla on niin eri kokoiset tassut!