Hyödyllinen lahja

Edellisessä kirjoituksessa en voinut paljastaa, että olin tekemässä hyödyllistä lahjaa tyttärelle, tuolle neljännesvuosisadan ikäiselle neitokaiselle. Mutta nyt voin. Siitä tuli hieno! Lahjasta siis!

Olenko joskus maininnut, että olen melko kätevä käsistäni, kun sille päälle satun?No, jos en ole, niin teot ovat varmaan jo kerinneet puhua puolestani, armas ja uskollinen lukijani. Nimittäin, sain taas sellaisen idean, minkä perimmäistä tarkoitusta kyseenalaistin muutaman kerran tämä lahjaprojektin kuluessa. Ei niin, ettenkö olisi halunnut ilahduttaa, vaan sen takia, että tämän kertainen idea ja erityisesti sen toteutus osoittautui hermoja raastavan hitaaksi suoritukseksi. Ja koska kuulen tällä hetkellä korvissani kirskuntaa siitä, että eipä olisi ensimmäinen kerta, kun meikäläisen kätösten tuotoksissa kuluu aikaa, niin korostan erityisesti sitä, että tällä kerralla kyse ei ollut suinkaan minusta, vaan prosessin teknisen etenemisen vaativista syistä.

Kävin katsastamassa, joko erään kierrätyskeskuksen ilme olisi muuttunut jäteaseman sivupisteestä houkuttelevampaan suuntaan, mutta ei ollut. Tästä masentuneena tarkastelin romuja tarkemmin ja huomasin vanhat taulunkehykset, ilman taulua. Samalla sekunnilla aivoihini ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta näky, jossa oli noihin samaisiin taulukehyksiin tehty liitutaulu, itse omilla kätösillä tekemänä, tietty. Tingin kehysten hinnasta (joutuisinhan maalaamaan niihin itse taulun, yritin vitsailla - turhaan), mutta mielestäni maksoin edelleen liikaa, eli 4 euroa.

Tuumasta toimeen! Tällä kertaa en selvinnyt aivan ilman muiden apua, vaan pöräytin firmaan ja Ykkösen sekä Harrin avustuksella sain taululle tosi sopivan pohjalevyn. Sen jälkeen sitten liitutaulumaalia ostamaan. Ystäväni, joka auttelee minua silloin, kun apua tarvitsen, oli sisustussuunnitteluharrastuksensa innoittamana huomannut, että liitutaulumaali voi olla myös värillistä. Koska kyseessä oli lahja tyttärelle, ainut värivaihtoehto oli vaaleanpunainen!

Rautakaupassa keksin lisäidean, eli ajattelin maalta osan taulusta magneettimaalilla, minkä olemassaolosta en myöskään ollut kuullut tuon taivaallista aiemmin. Ja nyt voinen paljastaa, että tuo maalikerrosten määrä sekä niiden vaatima kuivumisaika aiheutti sen, että varsinainen valmistumisaika suhteessa aktiiviseen työn tekemiseen ei ollut missään balanssissa.

Ekaksi siis vetäisin maalarinteipin kovalevylle ja maalasin toiselle puolelle liitumaalia, toiselle magneettimaalia. Magneettimaalin maalauksesta varoiteltiin; se olisi kökköistä ja hankalaa puuhaa. Maalin levittäminen olikin vähän haastavaa, eikä magneetin tarttumapinnasta tullut niin hyvä kuin olisin toivonut. Etenkin kun noudatin oikein tarkasti vielä käyttöohjetta.

No sitten parilla ovelasti asetetulla kysymyksellä sain selville, että tyttö tykkäisi enemmän yhdistelmästä hopeinen-vaaleanpunainen kuin kullattu-vaaleanpunainen ja niin piti raahautua ostamaan hopeaspraytä, sillä sitä ei ollut jäänyt tähteeksi Ykkösen ja Miniä häihin kyhäilemistäni opastustauluista. Kun kehyksetkin oli maalattu kahteen kertaan, oli vuorossa aivoriihi, sillä mietin, millä saisin kovalevyn pysymään kehyksissä.


Onneksi Ykkönen keksi, että firmassa on ohutta puurimaa, jonka avulla Harri (jonka rooli tässä episodissa kesti useasta maininnasta huolimatta n. 4minuuuttia), naulasi levyn kiinni  kehyksiin niittipyssyllä - tai jollain vastaavalla... 

Ja näin olisi saanut tehtyä melkein ihan itse eli noin 98%:sti hienon ja aivan uniikin magneetti-liitutaulun. Se jäi itselle vähän epäselväksi, miten kovalle käyttöasteelle lahja pääsee. Tyttö nimittäin ripusti sen makarin seinälle, mutta kyllä sielläkin tarvitsee erinäisiä muistutuksia, kuten "Ala nukkumaan" tai vastaavia... Että semmoinen se oli tuo lahjantekoprosessi.

Lisäksi voinen mainita, että olen jopa miettinyt kyseisen taulutyypin tuotantoon saattamista; on nimittäin tullut jo kyselyjä. Tai ainakin yksi. Mutta kuitenkin!

Hieno!!!