Joulusta uuteen vuoteen lomaillen!

Joulu meni todella nopsaan, vaikka yritinkin pitkittää sitä. Tällä kertaa oli todella poikkeuksellista, että en väsynyt ruuanlaittopuuhissa; kiitos siitä kuuluu kyllä tytölle. Hän onkin selvästi tullut sukuun eli lähinnä minuun, kun sille päälle sattuu. Ennen joulua tein listaa, että miten monesta erillisestä tehtävästä syntyy meikäläisen perusjoulu. Sain 30 kohtaa eikä siihen mennessä oltu vielä purettu kuusta Loppiaisen jälkeen. On siinä yhdelle ihmiselle hommaa työn ohessa tehtäväksi.

Osa listan asioista oli myös osa melko aikaa vieviä; esimerkkinä otan tähän piirakanpaisto. Edellisenä iltana menee pelkkään puuronkeittoon jo pari tuntia aikaa. Seuraavana päivänä taikinan tekeminen, pyöryköitten pyörittely, ajeleminen, täyttö, rypytys (siis ei nypytys!), paisto, kastelu, jäähdytys ja pakkaaminen vievät oman aikansa. Tätä aikaa lyhentää se, että samalla sujuu myös uunilämmitys. Mutta stressikerrointa nostaa se, että halontyöntäjät ovat samoja kuin leipurit ja aina välillä on käytävä pesemässä käsiä kun kädet likaantuu haloissa.

Sitten on sellaisia pieniä juttuja, kuten joulukoristeiden esillelaitto. Ne löytyvät samasta paikasta minne ne edellisen joulun jälkeen laitoin ja on mukavaa pikkuhiljaa koristella kotia joulukuosiin. On myös ärsyttäviä juttuja, kuten joululiinojen mankelointi, koska minulla ei ole enää mankelia ja silittämällä liinoista ei tule siistejä. Nyt minut pelasti oivallinen opiskelija, jonka harjoitusmateriaaliksi kiikutin kaikki joululiinani. Voin sanoa, että liinat olivat mahtavassa kuosissa! Yleensä joulujärjestelyihin liittyy paljon pieniä asioita, joita ei huomaa kuin vasta niiden puuttuessa. Koska joku on ne yleensä tehnyt, jollekin toiselle saattaa jäädä vaikutelma,että joulun valmistelut sujuvat tuosta noin vaan. Silloin jotakin (ensimmäistä) saattaa ottaa aika pahasti pattiin ja jotakin (toista) vaan ihmetyttää, että mitä turhaan stressaamaan. Koska tämä oli sisäpiirin juttu, annetaan asian jäädä hautumaan mahdollisesti seuraavaan jouluun.

No, meikä ei tietenkään olisi meikä, jos yrittäisi mennä riman alta. Ajattelin nimittäin tehdä muutaman jäälyhdyn aattoillan iloksi. Koska ei ollut varmuutta, onnistuisiko veden jäädyttäminen sankossa pakkasten takia, niin ajattelin jäädyttää tyhjiä maitotölkkejä ja nikkaroida niistä komean jääteoksen. Tölkissä vesi nimittäin jäätyy helpommin. Aiempina vuosina olin saanut aikaiseksi muutaman jäätyneen tölkin, mutta nyt ajattelin panostaa tähän hommaan.

Aloitin jäädyttämisen jo joulukuun alussa ja sainkin yli 20 "jäätiiltä" aikaiseksi. Jäädytin tölkit lumelta suojassa ja sain kirkkaita tiiliä. Sitten keksin, että voisin myös jäädyttää mutaman havunoksan piristämään teosta.Olin nimittäin nähnyt jostain lehdestä kuvia, missä pihlajanoksia oli sullottu jäätymään vesisaaviin. Minulla sattui olemaan matala muovilaatikko ja siihen sitten laitoin kuusenoksia samalla idealla.

Oksat jäätyivätkin todella hyvin ja jäälohkare oli  upea kun jää kiilteli kirkkaana. Mietin, millaisen jääveistoksen voisinkaan loihtia! Sitten tyydyin raapustamaan pari selkeää kuvaa ruutupaperille ihan perusmatikalla, eli jaoin kaikki jäätyneet tiilet, lohkareet ja sankon symmetrisesti kahteen osaan ja annoin piirustuksen suorittavalle tasolle, eli miehelle ja pojalle.

Tietenkään he eivät noudattaneet matemaattisen tarkkaa suunnitelmaani, vaan ottivat omia vapauksia, mikä heille jouluaaton pikkupakkasessa suotakoon, koska itse sain sillä aikaa puuhailla sisällä lämpimässä. Jäälohkareiden taakse keksin vielä laitattaa ulkovalosarjan joka oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin aiempien vuosien kynttilät. Nimittäin, nyt lohkareet eivät sulaneet eivätkä mustuneet...

Tilataidetoksesta ilahtuneena mietin, että pitäisikö minun osallistua jäänveistokisohin. Olisi ehkä talenttia. Kun nyt katselen tätä kuvaa, niin saatan harkita vielä toistamiseen. Mutta summa summarum, kuten me entiset latinistit sanomme; omista joulusommitelmista paras ikinä!