Mietin tuossa aamuteetä juodessani, millainen vuosi tästä mahtanee tulla. Vähän aikaa pohdittuani rupesin ajattelemaan muuta.
Sinä samalla sitten luin Hesaria ja sieltä pongahti vuoden eka meidän alaan osittain liittyvä uutinen, eli helsinkiläisissä päiväkodeissa on käytössä käsihuuhteita, jotka sisältävät EU:n kieltämiä erittäin haitallisia aineita. Havainnoin oli tehnyt nokkela ja asiantunteva bloggaaja Maria Nordin! Hienoa Maria!!!
Blogeille tyypillisesti otsikossa vedettiin överit, mutta asia on todella tärkeä. PHMG eli PolyHeksaMetyleenidiamiiniGuanidiumkloridi on kielletty EU:ssa vuonna 2012 ja sen sukulaisaine PHMB eli PolyHeksaMetyleeniBiguanidin vaikutuksia tutkitaan, sillä myös se on jo todettu vaaralliseksi. Näitä aineita löytyy käsihuuhteiden lisäksi myös piilolinssien puhdistusnesteessä (!), puhdistusaineissa (kannattaa istua Tuula Suontamon luennoilla) ja hometalojen puhdistusaineena.
Aineet on todettu keuhkoille ja iholle haitallisiksi ja vaarallisiksi. Bloggaaja epäili, että aineita voisi löytyä päiväkodeista, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan Helsingin Haartmanin sairaalan ainakin yksi käsihuuhde siis sisältää tuota vielä tutkittavana olevaa ainetta, jonka riskit ovat käytännössä jo tiedostettu yhtä suuriksi kuin kielletyn aineen. Sitä on mahdollisesti käytössä myös muissa kohteissa. Aineen nimeä ei lehtiartikkelissa tietenkään mainitu. Sehän olisi pilannut varmaan sen myyntiluvut. Veikkaan, että kyseessä on hankintalistan halvin aine.
Suihkeena käytetystä aineesta jokainen tajuaa, että hengitysaltistus on mahdollinen. Myös ihoaltistus kohoaa, mikäli aineita käytetään jatkuvasti, kuten vaikkapa sairaaloissa niiden suositus on. Tässäpä tuo Maria Nordin hyvä Blogikirjoitus. Suosittelen! Hän oli tavannut Mirja Salkinoja-Salosen, joka vuosia piti ääntä Pilot-nimisestä ilmanraikastimesta. Siinä kun sattui olemaan 99% paradiklooribentseeniä. Jos sitä olisi ollut täydet 100%, kyseessä olisi ollut erittäin tehokas koimyrkky. Että semmoista!
Blogin tavoitteena on ilahduttaa myös lukijaa tarinoilla erään opettajan kokemuksista ja tulkinnoista työssä ja kotona. Ja nyt, eläkkeellä ollessa aika synkkää tuntuu olevan. Vääryydet ja epäoikeudenmukaisuus saavat postaamaan, vaikka haluaisin kirjoittaa kaikesta iloisesta. Kirjoitustaitokin on välillä hukassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä pitäisi saada uusi alter ego
Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää....

-
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
-
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
-
Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kaikkea on tapahtunut, enimmäkseen kivoja juttuja. Silti on jotenkin ollut takkuist...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti