Tyttö, siis hän, joka on perinyt minulta kaikki hyvät ominaisuudet, sairastui. Suomalaista sairaanhoidon peruskaavaa noudattaen hänet tietenkin passitettiin kotiin pari kertaa, koska saikulla oli menossa kokeilu etähoidosta. Mukaan annettiin pari buranaa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa (kuten ei aiemmassakaan ), etähoito osoittautui lopulta kalliimmaksi kuin hoito, joka olisi aloitettu välittömästi.
Lopulta tyttö joutui sairaalaan, leikkaukseen ja tiputukseen ja makasi osastolla kolme päivää. Kannattaa painaa tämä aikamääre muistiin! Kolme, tres, trias ja tre PÄIVÄÄ! Siellä hän sai hyvää hoitoa, lääkkeitä, ruokaa ja huolenpitoa. Lisäksi itsestäänsulavat tikit ja muutaman buranan kotiin viemisiksi. Lasku kopsahti luukusta päiviä myöhemmin ja oli 104 euroa 40 senttiä. Maksuaikaa oli luvattu 14 vrk.
Ja nyt homma varsinaisesti alkoi! Nicki, tuo pieni parka tanskalaisruotsalainen pihakoira, jolla on todella huonomaineinen vale-ukki huolenaan, jäi yksin kotiin. Se ei ollut missään nimessä ensimmäinen kerta, sillä tyttö on käynyt opiskelemassa pitkin syksyä ja piskin on pitänyt pärjätä ennenkin kotona päivä. Kaiken varmuudeksi tyttö on vanginnut hurtan keittiöön ja sulkenut ainoan pakoreitin, eli oviaukon, portilla. Portti on lukossa. Sen lisäksi portin lukitusmekanismia on vahvitettu nahkaisella vyöllä - kaiken varalta.
No, Nicki oli ajankulukseen päättänyt murtautua keittiöstä. Ihmettelen suuresti, millaisia nerokkaita ajatuksia sen pienenpienessä päässä on liikkunut, mutta niiden avulla se olisi helposti heilahtanut mensan jäseneksi, sillä eikös tuo piski päässyt kuin päässytkin vapauteen. Ja suoraan buranoitten kimppuun.
Ensin ei tapahtunut mitään muutamaan tuntiin. Ja heti kun minä jäin koiran lapsenvahdiksi, se alkoi oksentamaan. Ihan säälitti. Mitään lääkäriä tarvita (sunnuntaita vasten yöllä, jolloin koirien keskussairaala oli kiinni), koska ihan selvästi se oksenteli nyt itse lääkejämät pois. Noin 6 tunnin ajan. Välillä se oli pirteä, etenkin ulkona. Sitten se nukkui kuin tukki tuollaiset 8 tuntia. Ja seuraavana päivänä se alkoi taas oksentamaan. Hyvä on, viedään piski lääkäriin.
Ekana lääkäri sanoi, että ei tämän nyt missään kuolemankielissä ole. Niinpä; itsekin olin tämän todennut. Mutta koska en halunnut näyttää olevani mikään kylmäkiskoinen ja välinpitämätön hulttio iso-mamma, niin raahasin sen omin kätösin siis lääkäriin. Mitä nyt mies ajoi autoa.
Lääkäri laittoi piskin tippaan, otti siitä verinäytteen ja määräsi oksennustablettireseptin (kaksi tablettia). Aikaa tähän kaikkeen meni tunti. Yksi, one, uno ja en TUNTI! Lasku piti maksaa heti paikan päällä ja se oli 160 euroa!
Sen nyt huomaa heti, että Suomessa meillä kansalaisilla on hyvin kehittynyt sosiaalijärjestelmä, jonka piiriin kuuluu sairaanhoito ja siitä aiheutuvat kustannukset. Ne jaetaan kaikkien kansalaisten kesken, jolloin köyhällä opiskelijatytölläkin on mahdollisuus hakeutua tasokkaaseen keskussairaalatyyppiseen hoitoon. Yksityisellä vastaavan leikkauksen hinta vaihtelee 3900 - 4500 euroa. Maksan iloisena veroni, sillä kansalaisten yhdenvertaisuus tässä asiassa on tärkeä.
Sen sijaan koirilla ei ole vastaavaa turvaa. Se onkin täysin ymmärrettävää!
Tytön olisi pitänyt tietenkin ottaa lemmikkieläivakuutus piskille, niin olisimme selvinneet vain omavastuulla; sekin olisi ollut vähintän 80 euroa. Yritin nopeasti selvittää, paljonko maksaisi vuodessa koiran vakuutus, suppea, millä korvattaisiin lähinnä lääkkeet ja lääkärikulut. En saanut tähän helposti vastausta.
Summa summarum, eli mitä tästä opimme?! Kaikki lääkkeet on aina säilytettävä lukituissa kaapeissa, joihin edes tanskalaisruotsalaiset pihakoirat eivät pääse käsiksi. Kannattaa syntyä ihmiseksi, niin sairaanhoito on ns. halvempaa, eli yhteiskunnan verovaroilla katettua. Jos on itse köyhä opiskelijaparka, kannattaa olla tosi kiltti ja auttavainen, että ns. pappa eli tässä tapuksessa mamma betalar.
 |
| Voi parkaa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti