Kissa kuuhun!

Nyt nimittäin lähtee! Meitsi on pannut kovan kovaa vastaan, sillä tänä kesänä ei katit meikäläisen kasvimaalla riehu. Kävin ostamassa aitatolppia, aidantolppakiinnikkeitä ja varsinaista aitaa. Se lisäksi ostin ruuveja ja rikkoja elikkä aluslevyjä. Toisaalta aika väärin on sekin, että joudun suojaamaan oman kasvimaani omalla pihallani terroristikissoilta, joiden omistajat joutaisivat vähintään hornantuuttiin kattiensa kanssa. 

Kissa luokitellaan melko tyhmänpuoleiseksi eläimeksi, joten sillä ei ole minkänlaista älliä ymmärtää, mitä tarkoittaa oma piha. Yleensä myös kissanomistajien älykkyysosamäärä ja kansalaistottelevaisuus lähentelevät lemmikkiparan lukuja, joten on päivänselvää, että oman pihapiirin ymmärtäminen tuottaa samanlaista tuskaa myös kissanomistajalle. Tämän takia heillä ei olekaan yleensä kavereita naapureissa. Jos kissanomistaja joutuisi vankilaan (minne hän kuuluisikin järjestyssääntöjen noudattamatta jättämisen takia), hänet luokiteltaiseen alimpaan kastiin vankikategoriassa.

Mistä moinen asenne luontoparkoja kohtaan on päässyt kehittymään? Aiemmin olen jopa tykännyt kissoista. No siitä, että naapurit eivät noudata kaupungin järjestyssääntöä ja antavat kissojensa terrorisoida koko naapuristoa. Kun menee leikkikentälle Ykkösen jälkikasvun kanssa, niin ekana on lapioitava kissankakat hiekkalaatikosta ojaan. Viime kesänä jouduin istuttamaan sipulit useaan kertaan, kun naapurin terroristikatti kaiveli ne öisin mullasta kakkojensa tieltä. Ja niin edelleen!

"Kissan omistajan tulee huolehtia siitä, ettei kissa pääse kytkemättömänä lasten leikkipaikaksi varatuille alueille... Kissa, joka poistuu omistajansa tai haltijansa pihapiiristä ilman valvontaa joko tahallisesti tai tuottamukselllisesti, on säädösten mukaan heitteillä. Heitteille jäänyttä kotikissaa ei kuitenkaan saa automaattisesti tapaa, vaan se on kiinniottamisen jälkeen toimitettava löytöeläintarhalle." En suinkaan ole itse keksinyt edellä mainittua tekstiä, vaan se on kirjoitettu kaupungin järjestyslakiin!

En ole saanut hommatuksi  kiinniottoloukkua, joten sitä odotellessa ratsujoukko karautti taas paikalle ja laitettiin tuumasta toimeen. Huomatkaa, arvoisat lukijani, että en ole kuitenkaan niin pahis kuin annan ymmärtää; nytkin ostin vähäisillä varoillani kalliit aitatarvikkeet vain suojellakseni omaa puutarhaani eli sen takia, että kissanomistajanaapurit rikkovat lakia. Olisin voinut vaan ottaa pinskan ja harjoitella pilkaan (ei kuitenkaan omaan nilkaan) ampumista...

Ammattilaiset aidalla

Aidan pystyttäminen oli yllättävän helppoa. Metalliset tukipilarit upposivat hyvin maahan ja puutolpat saatiin tiukasti niihin kiinni. Varsinaisen aidan asentaminen onnistui myös kivuttomasti. Itse hoitelin hanttipuolta ja annoin varsinaisen homman niille, jotka ajattelivat osaavansa sen paremmin kuin minä - missä voikin olla rahtunen totuutta. 

Jos katti aikoo hypätä aidan yli kieriskelemään kanankakassa, niin silloin sen kohtalonhetket on luettu. Vaihtoehdot ovat seuraavat:

1) Viritän rastasverkon löysästi tolppien varaan, jolloin kissa aidan sisälle hypättyään sotkeutuu verkkoon ja minä käyn poimimassa sen parempaan talteen; esimerkiksi kanankakkavesiliuossankkoon pienoiselle uintiretkelle.

2) Kiinnitän piikkilanka-aitaa (mallia SS) aitatolppien väliin, joka muodostaa riskin kissaparan terveydelle. Laitan kuitenkin varoitusmerkin aidantolppaan, joten vastuu asiasta siirtyy kissanomistalle.

3) Hommaan loukun ja ostan sinne Shebaa - siitä kissakin tykkää. Kun kissa menee herkuttelemaan Sheba-annoksella, niin loukku lasahtaa kiinni ja kattiparka saa syödä annoksensa ihan kiireettä. Sitten vaan odotellaan, kuka kuulee kissansa mourun ja tulee äänen perusteella etsimään omaansa. Tiedossa onkin mielenkiintoinen keskustelu, jonka perusteella minä (vain oikeuksiani puolustaessani) todennäköisesti leimaannun kylähulluksi eläintenvihaajaksi ja kissanomistaja puolestaan kokee tulleensa ajojahdin kohteeksi pikkuisen kisuliininsa kanssa.

4) Asennutan sähköpaimenlangan aitaan (järein ja viimeinen konsti), jolloin kissa aidan sisälle hypättyään saa samaan hintaan ilmaisen permanenttikäsittelyn turkkiinsa. Pitää vielä hieman selvitellä noita volttilukuja. Aita saattaa täräyttää 10 000 voltin piikin, jossa on tietämistä jo isommallakin olennolla, saatikka sitten kissalla. Mutta aidantolpassa oleva varoitus kyllä kertoo aivan selkeästi, että aitaan ei saa koskea... Minkäs sille sitten mahtaa, jos kissanomistaja on jättänyt kissansa heitteille ja ilman valvoontaa.

Kissoilta pääsy kielletty!

Näin komealta näyttää kasvimaa varsinaisen sadon odotuttaessa vielä itseään! Nyt vaan on toivottava, että kissat kiertävät tilukseni kaukaa eikä minun tarvitse turvautua noihin edellä mainitsemiini konsteihin. Mikäli kissanomistajat toimisivat kuten eräs naapurini, eli pitäisivät kissansa kiinni, ei tätäkään episodia olisi koskaan tapahtunut. 

Paras vitsi on tietty se, että eräs näistä kissanomistajista valitti Neloselle, kun Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalaisruotsalainen pihakoiramme, oli vahingossa kakkinut hänen tonttinsa aidan ulkopuolelle; siis kaupungin maalle! Tasan ei käy onnenelahjat; koirien tekemisiä valvotaan kovalla silmällä, kun samaan aikaan kissat terrorisoivat elinympäristöään härskisti ja  järjestelmällisesti. Riskillä mennään; joku teistä armaista lukijoistani saattaa istuksia nytkin kehräävä kissa sylissään. Pyydän armoa siinä tapauksessa. Kyse on vain siitä, että toiselle ei saa aiheuttaa harmitusta!

Biotooppia rakentamassa

Nyt on meitsi löytänyt todella mukavaa puuhaa, joka saa mielen virkeäksi ja tuntuu, että tekee jotain hyvää myös maapallolle. Tai ainakin pienelle osalle sitä. Tai ainakin sammokolle. Tai sisiliskolle. No vähintään hämähäkille. Nimittäin, olen perustanut uuden biodiversiteettialueen eli luonut biotoopin alueelle, jossa sitä ei ole aiemmin ollut. Jeah! Ei hassumpaa, sanon jopa itsekin.

Homma sai alkunsa siitä, että eilen raahasin peräti 18 betonilaattaa (hintaa 90 senttiä/kpl) pihaan ja asensin ne kasvimaan ympärille. No todellakaan kasvimaani ei ole niin pieni, mutta sain sentäs kahdelle sivulle osittain laatat. Tarkoittaa sitä, että voin sitten hurauttaa ruoholeikkurilla huoletta laatan reunaa pitkin ja kasvimaa näyttää siistiltä.

Olin siis orientoitunut jonkinasteiseen aitabuumiin ja tänään, kun menimme ystäväni mökille ja olimme ensin istuttaneet luumupuun, kasanneet puoli kuutiota halkoja, siivonneet verstaan ja haravoineet pihan, tuli fiilis, että voisi tehdä jotain hyödyllistäkin. Tuumasta toimeen siis ja risuaitaa rakentamaan.

Avainsana on siis risuaita!

Ei aitaa

Alussa oli vain epämääräinen maankaistale eli raja, joka kaipasi kohennusta. Emme uskaltaneet polttaa kaatamiemme puiden risuja alueella, koska siellä on lähde ja puita niin tiheässä, että riski jonkinasteiseen tulipaloon tai vähintäänkin maapohjan hallitsemattomaan kulotukseen oli melko suuri. Niinpä läjäsimme risut kekoihin, joiden toiveikkaana ajattelimme maatuvan vuosien (vuosikymmenen) saatossa. Koska näin ei tapahtunut kahden vuoden aikana, vaan alue näytti rytöläjältä, tartuttiin toimeen.

Risuaita

Kas näin! Olipa todella helppo tehdä moinen aita. Ja hienon näköinenkin se on,ainakin kauempaa katsottuna. Eli rautakangella tehdiin reijät maahan ja sinne iskettiin paalut, joiden väliin alettiin latomaan risuja. Aivan ällistyttävän helppoa! Ja luulen, että maisemoinnin lisäksi saamme aitaan oikeasti todella mielettömän populaation paikallisia metsän eliöitä, joista nuo sammokot ja sisiliskot ovat minusta kaikkein kivoimpia. Hämähäkeistä viis, mutta kai niillekin nyt jotain iloa risuaidasta on.

Kun oikein ajattelee, niin teko on myös ympäristöteko. Siihen ei tarvita yhtään uutta materiaalia, vaan kaikki löytyy metsästä. Lisäksi alue siistiytyy ja risuaita istuu luontoon kuin nenä päähän. Suosittelen! On hauskaa ajatella, että aina kun ottaa pattiin, voi mennä rakentamaan risuaitaa. Se nimittäin painuu kasaan ajan saatossa, eli projekti on ikuinen. Risuaidan rakentaminen kuitenkin rentouttaa ja siinä saa nopeasti aikaan paljon! Olen iloinen!