Aspaa

Tänä kesänä on tullut pyörittyä melko vähän oikeastaan missään, vaikka aikaa olisikin ollut. Sen verran kuitenkin on vuosien varrella tullut kokemusta asiakkaana olemisesta, että voin vähän päivittää ja vertailla kokemuksia eri puolella Suomea saamastani asiakaspalvelusta. 

Sellainen vaikutelma jäi, että edelleen on kassan toisella puolella opetettava asiakaspalvelun perussääntöjä, eli lähinnä ulkoiseen olemukseen liittyviä asioita. Silmiin katsominen, jonkinasteinen pieni hymynivähdys ja tervehtimiset ääneen ovat mielestäni perusta hyvälle asiakaspalvelulle. 

Selvästi huomasi ne henkilöt, joilla em. asiat olivat luonnostaan hallussa. Palvelu oli iloista ja välitöntä ja tuntui, että työntekijä tykkäsi työstään. Ihan yhtä selvästi huomasi ne, joilla oli ihan totaalisia vaikeuksia olla tilanteessa. Ammatinvalinta ei mene kaikilla nappiin. Onko se sitten temperamenttia jälkeen kerran, että osalle avoin vuorovaikutus on luontevampaa kuin toiselle?! Että on pakko ottaa se kassan paikka, vaikka mieluummin ei ottaisi ja sen voi sitten näyttää asiakkaalle?

Onneksi suurin osa aspa-henkilöistä oli sellaisia, kuin kuuluukin olla; oli edes kohtuullisesti kontaktia tyyppiin, jonka raha vaihtaa omistajaa. Mutta nekin tietysti jäivät mieleen, joille oli ihan pakkopullaa yrittää sanoa edes ”Kiitos” tai ”Moi”.  Mitenkähän sellaista voisi opetella? 

Ite yritän olla jokaisessa tilanteessa tosi kohtelias ja ystävällinen. Joskus on silti tullut mieleen, että olisiko itekin vaan murahdettava naama peruslukemilla jotain epämääräistä, kun myyjältä ei saa edes katsekontaktia. No, tätähän se elämä on. Eihän sitä aina jaksa tuntemattomia tervehtiä.

Siiderilasit

Kävin loppuvuodesta eräässä joensuulaisessa ravintolassa tai olisiko se ollut ennemminkin pubi?! Karaokebaariksi se itseään nettisivuilla mainosti. Muistelin, että se oli kivan näköinen paikka sisustukseltaan ja ajattelin, että ehkä uskallan käydä yhden siiderin juomassa kaikesta koronapelosta huolimatta. 

Luin toki etukäteen arvostelut ja osa kehui, osa haukkui. Sellainen vaikutelma tuli, että karaoke siellä ainakin raikuu ja tunnelma on rento. Henkilökunta tuntui olevan välillä tosi mahtavaa ja välillä tosi tympääntynyt työhönsä. Sehän vaikutti siis ihan normaalilta suomalaiselta asiakaspalvelupaikalta.

Ostin pienen siiderin, hanasta. Jäitä? Ei kiitos! Ja niinpä tiskin takana ollut myyntihenkilö laski isoon yli puolen litran Olvin kaljatuoppiin - lasiseen sentäs - sen kolme desiä siideriä ja tyrkkäsi saavin käteeni! Että tattista vaan! 

Juomaton!

Siinä sitten katselin tuota ihan pissin näköistä juomaa, mikä ei todellakaan ollut edukseen isossa kaljatuopissa. Mietin, että oisko se ollut niin vaikeaa ottaa ihan oikea siiderilasi ja kaataa se juoma siihen?! Kun niitä laseja tässäkin paikassa näytti roikkuvan ihan käden ulottuvilla! Ei ollut kovin esteettinen kokemus! Eikä tule mentyä toista kertaa. 

Piirakka-Akatemian mieskiintiö

Suomessa hyvin monissa asioissa on otettava huomioon sukupuolikiintiöt. Esimerkiksi tietyissä viroissa on oltava prosentuaalisesti naisia tai miehiä suhteessa tasa-arvopolitiikkaamme. Myös Piirakka-Akatemia noudattaa Suomen yleistä linjaa ja sisäisen tarkistuksen yhteydessä huomasimme, että mies-sukupuolen rooli oli selkeästi aliedustettuna. Tilanteen eteen oli tehtävä selkeä ryhtiliike!

Piirakka-Akatemian korkean laadun ja huippupalautteiden ansiosta saimme helposti korjattua em. asian ja tilastot kuntoon. Ja niinpä vuoden 2022 Piirakka-Akatemian ainoan mutta sitäkin hektisemmän kurssin käynnistyessä oppilaana oli tilastoihin täydellisesti sopiva ja Akatemian historian toinen miespuolinen opiskelija!

Kurssin ajankohta oli epätavalliseen aikaan, 23.12. eli aatonaattona! Piirakka-Akatemia joustaa; sille on tärkeää opiskelijoiden huomioiminen ja tärkeän kiintiö-opiskelijamme aikatauluihin tuo aatonaatto oli ainut mahdollinen. Tällä kertaa jouduimme siis luopumaan valvotusta riisipuuronkeittovaiheesta. Uusi opiskelija oli kuitenkin keittänyt riisipuuroa aiemmin, riisipyöröjä tehdessään, joten luotimme hänen aiemmin hankittuun kokemukseensa ja Piirakka-Akatemian henkilökunta huolehti tuosta ärsyttävästä täytteentekoprosessista itse.

Liian pitkät!

Uusi opiskelija toi mukanaan kurssille assistenttinsa, sillä hänen oli käytävä kuoritaikinan alustusvaiheen aikana ulkoiluttamassa koiraa ja aihioiden valmistamisen aikaan parturissa. Piirakka-Akatemia arvostaa opiskelijoiden oma-aloitteisuutta! Seuraavalla kerralla toivomme kuitenkin jonkinlaista harkintaa assisentin ulkoisen olemukseen, lähinnä hänen kynsiensä suhteen! Assistentti osoittautui kokonaisuudessaan mainioksi työpanokseltaan (olihan hän Piirakka-Akatemian omia kasvatteja aiemmilta vuosilta), mutta hän ei kyennyt osallistumaan kaikkiin kuoritaikinan tekoprosesseihin kynsiensä liiallisen pituuden vuoksi! Niinpä Akatemian oma henkilökunta joutui alustamaan kuoritaikinan kokonaisuudessaan itse. Tämä ei toki ollut kovinkaan iso asia osaavalle ja alansa hallitsevalle henkilökunnalle. Mutta periaatteellinen.

Kun uusi opiskelija alkukangertelun jälkeen pääsi osallistumaan täysipainoisesti kurssille, hän osoittautuikin erittäin kehityskelpoiseksi. Hän ymmärsi mallioppimisen merkityksen tilanteessa, jossa henkilökunnalla oli lieviä paineita päivän muun ohjelman aikatauluttamisen suhteen (paistin tekeminen ja 300 kilometrin keikka Pielisen ympäri heti koulutuksen päätyttyä). Lisäksi opiskelija omatoimisesti myös kuvasi erilaisia opastustilanteita, jotta hän pystyy myöhemmin vielä kertaamaan oppimiaan asioita itsenäisesti! 

Piirakoiden ajelu ja riisitäytteen levittäminen sekä rypyttäminen sujuivat mainiosti! Melkein voisi sanoa, että uuden opiskelijan aktiivinen ja ahkera ote olivat ainutlaatuisia Piirakka-Akatemian kurssien historiassa! Myös assistentti todisti sen, että kerran huolella opitut taidot eivät katoa minnekään, liian pitkistä kynsistä huolimatta.

Vuoden 2022 Piirakka-Akatemian kurssi oli poikkeuksellinen siinäkin mielessä, että kuoritaikinan ja riisitäytteen suhde oli miltei ideaalinen! Riisitäytettä jäi vain yksi pieni lautasellinen, jonka opiskelija lupasi syödä paremman puutteessa! Voimme siis todeta, että vuoden 2022 Piirakka-Akatemian vuosi sujui erittäin menestyksellisesti ja voimme hyvillä mielin siirtyä kohti vuoden 2023 haasteita!

Sähköautojen akut

"Kun maailma muuttuu, niin me muututaan..." Haloo Helsingin sanoin. Tai muututaan, jos haluamme! Monista asioista on kuitenkin erittäin vaikea luopua: erityisesti omista asenteistaan ja mielipiteistään. Siihen on meillä sanontakin: "takinkääntäjä". Yleensä tätä käytettäessä vihjataan, että henkilön mielipiteen muutos periaatteellisessa asiassa ei olekaan vilpitön. Se on jopa jonkinlaista petturuutta aiempaa ajattelutapaa kohtaan, vaikka mielipiteen muutoksen taustalla olisi tiedon muuttuminen, tutkimusten määrän kasvu ja tekniikan kehittyminen.

Edellinen "takinkääntö" minulla oli suhteessa ydinvoimaan. Olin joskus 1990-luvun puolivälistä saakka ydinvoiman vankkumaton vastustaja. Etsin tietoa ja kallistuin sille puolelle, että sähkön tuotannon ympäristökuorma ydinvoimalla (polttoaineen hankinta, jäähdytysveden käsittely, loppusijoitus) on suurempi paha kuin sähkön tuotanto kivihiilellä, turpeella ja öljyllä. Vaikka vastustin myös fossiilisilla  tuotettua sähköä, mutta vastustin sitä vähemmän, koska sen ympäristövaikutukset eivät olisi olleet niin radikaalit nopeassa juoksussa kuin ydinvoimalla. Nykyisin ajattelen, että ydinvoimalla tuotettu sähkö on parempi ratkaisu kuin muut ainakin siihen saakka, kunnes tuuli- ja aurinkoenergian saanti olisi tasaista ja takuuvarmaa. 

Sama prosessi on käynyt myös sähköautoilun suhteen! Kun sähköautoissa käytettävän sähkö tuotetaan kuten muukin sähkö, ainut vaikea kysymys minulle on ollut  akkujen käyttö! Suomessa ei kuitenkaan etenkään maaseudulla pärjää julkisilla. Hybrideissä sähkö-bensa suhde on malleista riippuen hyvin epätasainen. Mutta, jos asiaa alkaa tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti, niin moi moi vaan bensa-autot!

Asiallista tekstiä tutkimuksiin perustuen löytyy alla olevasta, sähköautojen latausasemia toimittavan Nordig Plug yrityksen blogista! Harvoin saa yhdestä paikasta näin kattavaa tietoa kaikista sähköauton käyttöön liittyvistä asioista!

Tässä vielä suora linkki erityisesti akkujen käyttöön liittyviin asioihin:

https://nordicplug.fi/blogs/sahkoautot-ja-lataaminen-blogi/sahkoauton-akku-ja-akun-kierratys

Työperäinen maahanmuutto

Nyt ollaan herkän aiheen ääressä. Työperäinen maahanmuutto herättää mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Minullakin on siitä omat ajatukset, paino sanalla omat! 

Puhtausala,kuten moni muukin ala, on kärsinyt työvoimapulasta vuosia. Ensin oli eteläisen Suomen vuoro ja viime vuosina tilanne on yhtä haastava myös muualla Suomessa. Siivoustyö on siistiä sisätyötä. Työkohteesta riippuen pääosin päivätyötä, joskin sairaaloissa, kaupoissa, liikennevälineiden siivouksessa on myös ilta- ja yötyötä sekä viikonloppuun sijoittuvia työvuoroja. Ihan normia, eikös? 

Palkkaus puhtausalalla riippuu osittain työn vaativuudesta sekä työntekijän koulutuksesta. Kouluttautumaton saa samasta työstä hieman pienempää palkkaa kuin tutkinnon suorittanut. Ihan normia,eikös?

Palkkaus on pitkälle sama kuin kaupan alalla ja hoivatyössä. Julkisella puolella palkka on hieman parempi lisien ja lomaetuuksien suhteen kuin yksityisellä. Ihan normia,eikös?

Mutta kun nykyisin työnteko ei taida ylipäätään kiinnostaa?! Moni puhtausalan opiskelija on sanonut, että eihän minun kannata mennä töihin kun menetän asumistuen! Menetät?! Tuet mielletään ansaituiksi eduiksi, joista ei haluta luopua. 

Lisäksi työpaikalle olisi mentävä omalla autolla (monesti julkinen liikenne ei vielä kulje ennen 6.00) ja moni ajattelee, että se on väärin. Se siis, että joutuisi itse hankkimaan kyydin työpaikalle. Työhön olisi panostettava! Ja sitten ajatellaan, että työstä saatu palkka (kun huomioidaan ”menetykset” eli työpaikalle kulkeminen ja tukien loppuminen) on vain muutaman satasen enemmän kuin tuet, joita saa tekemättä mitään. Ihanpa oikeesti! Mieti tätä!

Mikä on asiakkaan vastuu? Puhtausalan yritykset on kilpailleet itsensä miltei hengiltä, kun asiakas ei suostu maksamaan siivouksesta sitä summaa, mikä olisi kohtuullinen yrittäjälle. Kateprosentti? Työntekijöiden palkkaliukuma? Pelko sopimuksen jatkumisesta? Asiakas haluaa vaan halvemmalla ja halvemmalla saman työn ja aina löytyy joka random-firma, joka tarjoaa alimman hinnan. Miten se on mahdollista? Vastaan itse: kouluttamaton työvoima, huono laatu, liian kireät mitoitukset, ala-arvoiset työvälineet. Ja aina löytyy joku, joka tekee työt vaikkapa opiskelujensa rahoittamiseksi. Kun tiedetään, että työ on väliaikaista, ei viitsitä valittaa huonoista työoloista!

Ja nyt ollaan tilanteessa, että koulutuksiin ei vaan ole tulijoita. Yritykset eivät saa koulutettua henkilöstöä. On laskettava laatua, vähennettävä siivouskertoja, hankittava vaikka kynnyksen yli konttaava pertsa mopin varteen sutimaan? Tätäkö me haluamme? 

Olin viimeisen vuoden mukana prosessissa, missä koulutamme työperäisen maahanmuuton kautta uusia työntekijöitä yrityksiin: online-opetus heidän kotimaassaan ja learning by doing -jakso Suomessa. Motivaatio 100%, asenne työtä kohtaan 100%, oppiminen ja työmenetelmien hallinta yhtä hyvä kuin muissa koulutuksissa. VAIKKA suomen kielen opintoja oli takana tosi pieni tuntimäärä.

Nyt kaikki riippuu siitä, miten meillä hyväksytään asia, että työkaveri onkin singahtanut työpaikalle 8000 kilsan päästä. Ja osaa aluksi vähän huonommin suomea. Onko se silti parempi, että sitä työkaveria ei ole lainkaan? Eikä kohta koulutettuja työntekijöitä? 

Olen puhunut. Ps. Käyttäkää tomaatit mieluummin pizzaan…

Karhu ansaraudoissa

Nyt sit tulee turpiin, jos tämän postauksen lukee joku tosi kauas arkitodellisuudesta joutunut henkilö. Tai fanaattinen eläinsuojelija. Olen nimittäin sitä mieltä, että vuosi sitten ansarautaan jäänyt karhu Enon perukoilla oli syytä lopultakin päästä kärsimyksistään! Vaikka yli 10 000 ihmistä ja Jenni Haukio (siis toki ihminen hänkin - arvostan kovasti) olivat vaatineet, että karhu on vaan nukutettava, operoitava ja laskettava vapauteen. 

Siis oikeestiko?! Kannattaa miettiä, miten suuri todennäköisyys karhulla olisi oikeasti selvitä pelkillä marjoilla ja viljalla. Ensimmäinen vuosi onnistui, koska se oli kerinnyt jo kerätä vararavintoa melkoisesti ennen ansarautaan jäämistä. Entä toinen? Miten suuri todennäköisyys olisi ollut, että käpälä ei olisi tulehtunut leikkauksen jälkeen? Se ei olisi voinut opettaa edes pennuilleen puuhun kiipeämistä. 

Ennemminkin resurssit olisi pitänyt sijoittaa siihen, että vastuuton metsästäjä saadaan vastuuseen teostaan. Ansastajia ei liene mahdotonta määrää. Valvontaa olisi lisättävä. 

Ugh!

Korkinavaaja kelosta

Ite tein ja säästin taas! Olipa kiva puuhastella pitkästä aikaa pikkuista askaretta. Monta vuotta on ollut haaveena oman pullonavaajan teko. Tänään se sitten onnistui.

Olen Kuusamon reissuilla keräillyt kivan näköisiä kelon oksia talteen. Nyt sain vision ja oli aikaa, joten tuumasta toimeen vaan. Ekana sahasin oksan sopivaan mittaan, tällä kertaan en kuitenkaan ristimittaan. Sen jälkeen lyhensin korkinavaajan aihion piikkejä, sillä minusta ne näyttivät tosi pitkiltä. 

Sitten alkoi haastavin osuus, eli porasin ohuella poralla oksaan reikiä. Riittävän syvän ja riittävän leveän jotoksen, jotta metallipiikit uppoaisivat hyvin halkaisematta koko oksaa. Tämäkin vaihe sujui hyvin ja päätin varmistella kiinnityksen vielä muutamalla liimatipalla.

Lopuksi leikkasin isän tähteeksi jääneestä saapasnahkasta vielä kiinnitysnauhan. Tarkan talo tarvitsee, isä sanoi aina ja varmaan myhäili tyytyväisenä, että siellä se tyttö hyödyntää yli 40 vuotta vanhaa nahkapalaa. 

Vielä poralla reikä oksaan ja hihna paikoilleen! Tuli komee, etenkin kun ite sanon.