Videota pukkaa...

Nyt sitten jysähti, nimittäin kohta on maailman ensi-ilta Pupakkolassa ja saamme julkaista oman opetusvideomme, mikä poikkeaa kaikista edellisistä omatekoisista opetusvideoistamme siinä, että nyt meillä oli oikein ammattitaitoinen kuvaaja takaamassa videon teknisen laadun. Mehän itse takasimme toiminnallisen laadun, joten siinä ei ole mitään valittamista...

Ajattelimme nimittäin jossain vaiheessa, että nostetaan kertaheitolla opetuksemme visuaalisen laadun tasoa ja niinpä tuossa loppukesästä laadimme kässärin (se on meidän filmi-ihmisten slangia ja tarkoittaa käsikirjoitusta) kolmeen siivouksen kulmakiveen ja tilatyyppiin; nimittäin wc:n, toimiston ja luokan siivoukseen. Toki meillä oli hyvät omat materiaalit jo muutenkin, mutta onhan se kiva, kun nyt ei tarvitse koko opetusvideon ajan kommentoida, että "kannattaa miettiä, onko tämä järkevin tapa ja työasentoa voisi keventää ja työjärjestystä toki voisi muuttaa ja ja ja..." kuten olemme joutuneet tekemään nykyisiä käytössäme olevia opetusvidoita näyttäessämme. Nyt siis on tulossa opetusvideo eli dvd, jossa kulminoituu koko pupakot-tiimin asiantuntijuus ja alan hallinta. Jokainen tiimiläinen pystyi vaikuttamaan videoon ja näin samalla näppärästi myös sitoutui sen opetussisältöön.

Tässä vaiheessa korostan, että opetusvideomme ei ole ainut tapa ja totuus tehdä em. tiloissa siivousta. Mutta se on muuten vaan paras. Toki voi soveltaa ja pitääkin osata soveltaa. Siksi siis ovelasti videolla tehdään vaikkapa lattian nihkeäpyyhintää ensin asiakkaan tuolilla istuen ja sitten vastaavasti vaan seisten (ei kuitenkaan tuolilla vaan lattialla). Siinä voi miettiä, että kumpi tapa kulloinkin olisi järkevin. Tällä haluamme kannustaa siihen, että on monta eri tapaa tehdä sama työ ja aina on osattava tehdä ratkaisu, mikä on juuri sillä hetkellä, siinä tilassa järkevin.

Emme siis opeta ehdottomia totuuksia. Aina on pystyttävä perustelemaan ja perustelun on oltava järkevä. Jos on valittava useita eri tapoja, kannattaa valita se, mikä on kevein, nopein ja laadukkain. Tähän Pupakko-opetusvideomme pyrkii. Auttamaan tekemään valintoja!

Eräästä etelän vastaavasta oppilaitoksesta oli meillä vierailulla kollegoita ja eikö jo kerrottu heille, että tämmöistä opetusmateriaalia täällä kurjassa Karjalassa puuhataan. Ja he, näkemättä koko vidota, lupautuivat jo ostamaan sen. Että siihen malliin, aikamoinen luottohan meillä näyttää olevan.

Mutta melkoinen prosessi oli mokoman videon tekeminen! Oli upeaa saada olla mukana koko prosessin ajan. Tässä oli tyyppiesimerkki siitä, että kun aikataulut painavat päälle ja oma osuutesi vaikuttaa toisen työhön, niin jokainen venyy parhaimpiinsa. Aivan mielettömän kivaa!!!

Ensin siis keksimme aiheen, laadimme kässärin ja pyysimme siihen kommentit. Sitten haalimme välineet, aineet ja oli menetelmien testaaminen, työergonomian hiominen. Aikataulujen sovittaminen oli erittäin ylivoimaiselta tuntuva urakka. Kässärin laatiminen sellaiseksi, että kuvaajamme sai jotain tolkkua, mitä oli tarkoitus kuvata (siis lopputulos), oli myös haastavaa. Sitten varsinaiset kuvaukset, joissa kuvattiin monta kertaa sama otos (me filmiväki käytämme tätä slangisanaa kun tarkoitamme varsinaista tekemisen kuvaamista) melko pieninä pätkinä. Tämä oli meille uutta, sillä olemme tottuneet kuvaamaan road-movie tapaan - kamera KÄY ja kaikki nauhoitetaan kerralla ja vain yhteen kertaan.

Valaistuksen balanssiin säätäminen jokaisen otoksen alussa vei aikaa ja vasta kun otoksia oli saatu useita samasta kohdasta, vaikkapa altaan pesusta, saatoimme siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Kuvauksiin olimme utopistisesti ja ilman mitään realismin tajua varanneet kokonaiset 1½ päivää... No huhhuh! Ehkä puolitoista viikkoa olisi ollut parempi.

Kun lopulta, RÄTTIväsyneinä (me filmi-ihmiset voimme käyttää tätä termiä, vaikka se onkin hyvin epä-ammattimaiselta kalskahtava termi muuten) lopetimme kuvaukset, niin siitähän se työ vasta alkoikin! Etenkin kuvaajallamme, mutta myös meillä. Materiaali piti editoida (me filmimaailmassa käytämme tätä sanaa, kun tarkoitamme että siitä valitaan sopivat otokset) ja siinä olikin puuhaa, kun huomasimme, että otoksia yhdistäessä siivouskäsineet olivat ensin kädessä ja sitten eivät ja sitten taas olivat jne... Huoh! Kun lopulta olimme saaneet asiallisen materiaalin kasaan, alkoi spiikkien (meillä elokuvatuotannossa käytetään tätä termiä kun tarkoitetaan puhetta) ideoiminen ja sovittaminen oikeisiin kohtiin, niin että kuva ja spiikki vastasi suurin piirtein toisiaan. Lopuksi piti vielä kurlata kurkkua, jotta nauhoitus sujui ilman takertelua.

Paljonkohan olisi tullut työtunteja meille, paljonko kuvaajalle?! Kun sitten miettii, miten paljon tästä on meille jatkossa hyötyä, niin olemme kyllä tehneet aivan upeaa työtä! HYVÄ ME!!!