Fillarin sarvista katsottuna, kaikki näyttää niin erilaiselta.
Nyt sitten olen miettinyt, että mikä voisi olla seuraava iso asia, joka pitäisi tehdä kun vielä pystyy. Ja se on se Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostelaan. Itse asiassa paikkahan kuuluu maailmanperintökohteisiin, että ihan ympäristösyistäkin sinne voisin lähteä. Mutta mistä aika? Loma on liian lyhyt, siellä tietty kävelisin koko 840 km. Voisin jäädä vuorotteluvapaalle tai jollekin vastaavalle, mutta milloin olisi sopiva ajankohta? Työorientoituneena haluaisin tehdä kaikki omat akuutit työni siihen malliin, että muille ei tulisi paineita niistä. Se tarkoittaisi, että jo ensi vuonna -ehkä - voisin toteuttaa unelmani (tiedoksi tk:lle).
En halua sännätä matkaan suunnittelematta. Mikä olisi tavoitteeni; miksi jokin vetää minua tuolle reitille?! Haluanko vain todistaa itselleni, että pystyn olemaan 840km omissa ajatuksissani? Haluanko vain kokea sen tunnelman, minkä tuon reitin vaeltaneet kertovat kokeneensa? Haluanko löytää jonkin merkin, mikä johdattaisi minua loppuelämässäni? Haluanko päästä vain eroon tästä hektisestä elämänmenosta? Haluanko päästä olotilaan, missä aika ja paikka menettävät merkityksenä tai sitten nimenomaan vain ne merkitsevät ylipäätään mitään. Haluanko kokea lähtemisen riemun? Pelkäisinkö palata?
Partiolaisena tiedän, että kun laitan sormeni täyteen vesilasiin ja nostan sen siitä, veteen ei jää reikää. Aika alkaa olla kohta kypsä.
Lähtisinkö kävellen vai fillarilla? Jaksaisinko kävellä? Olisinko luuseri jos tekisinkin reissun fillarilla?
Ajattelen niin, että elämässä on hyvä olla haaveita. Olen jo aikaihminen - tämä tiedoksi äidille :) - ja minulla luulisi olevan rohkeutta niin paljon, että voisin toteuttaa unelmiani ja haaveitani. Tiedän, että ihan vielä en ole valmis lähtemään, sittenkään.
Aion valmistautua hyvin. Haluan pohtia asioita rauhassa. Elämään liittyviä isoja asiota. Olen alkanut lukemaan Raamattua. Luin sen vuosia sitten ja minusta se oli silloin tosi sekava opus - anteeksi vaan. Nyt vaikuttaa vähän seesteisemältä; varmaan yksi syy on selkokielisempi teksti ja sekin, että itse on vanhempi. Sitä en tajua, että sieltä voidaan ottaa jotain yksittäisiä lauseita ja iskeä toista ns. Raamatulla päähän ja sanoa, että Raamatussa sanotaan näin... Siellähän on valtavasti toinen toisensa kumoavia asiota. Jotenkin tuntuu, että Vanhan ja Uuden Testamentin sekoittaminen tai yhdistäminen tekee asioista liian monimutkaisia ymmärtää nykyajan ihmiselle. Näitä asioita haluaisin pohtia, kun raahustaisin kävellä tuota vanhaa reittiä.
Toki pohtisin ihan varmasti maallisempiakin asioita. Kuten ruokaa. Laihtuisinkohan?
Saisikohan siellä yhtä herkullisia räsikäleitä kuin fillarireissuilla - vai olisinko jo niin valaistunut, että en moisista maallisista pöperöistä paljon perustaisi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti