Tunnetko sinä sen? Jos tunnet, niin melkein veikkaan, että kumpikaan meistä ei tykkää siitä. Ja haluat nähdä sen mieluummin kuolleena kuin elävänä! Ja todella; vaikka olenkin ympäristöihminen, niin hirvikärpäsen ainut oikea muoto on maata kuolleena.
Miksi tuo surkea rääpäle voi tehdä ihanista sieni- ja puolukkareissuista niin järkyttävän kokemuksen, että olo on kuin Hitchcock:n Linnut - jännärissä?! Toisaalta jo pelkkä Hitchcock:n nimen kirjoittaminen - oikein - saa tukan nousemaan pystyyn.
Kyseessä on siis rotevahko kärpänen, joka onkin täi; tai ainakin täikärpänen. Lähempi tarkastelu osoittaa, että se on ihan hämähäkin oloinen. Siinä kaksi ominaisuutta, jotka tekevät siitä meikäläiselle inhokin. Sen lisäksi se on joko sokea tai tyhmä - todennäköisesti molempia- koska se ei erota ihmistä hirvestä, jonka verta se tarvitsee ravinnokseen. Oikeasti se menee sekaisin siksi, että se suunnistaa lämpöaistin perusteella; mitä kuumempi tyyppi kyseessä, sen todennäköisempää on, että korvanjuuresta kuuluu kova pörinä ja hirvikärpänen on tehnyt onnistuneen välilaskun tavoitteenaan lisääntyä ja täyttää maa...
Jos jonkin kilpailevan oppilaitoksen tyypit kidnappaisivat minut tavoitteenaan puristaa meikäläisestä pari huippuideaa oman toimintansa kehittämiseen, niin eipä tarvitsisi kuin päästää pari hirvikärpästä pörräämään ympärilleni, ja ideoiden lisäksi lupautuisin tekemään powerpoint-materiaalia ja acp-lähetyksiä...
Ensimmäinen kosketukseni hirvikärpäseen oli, kun menimme yli 10 vuotta sitten yrittäjäkoulutukseen Kuopioon ja matkalla tuntui, että päässä vipelsi jotain. Ensin ajattelin, että hyvä, ideoita tuntuu olevan ihan tungokseen asti, mutta sitten paikansin liikkeen tulevan pääkopan ulkopuolelta. Kun lopulta saimme kollegan kanssa jahdattua örkin kiinni, emme meinanneet saada sitä hengiltä millään. Sen kuori on kitiiniä ja sen takia sitä on erittäin vaikea saada nuijittua hengiltä.
Nyt olen kuitenkin havainnut, että hirvikärpäsen saa tapettua paljon helpommin kuin vuosia sitten. Koska olen vanhentunut, voimani eivät ole voineet kasvaa eikä edes BC-harrastukseni ole kerinnyt vaikuttamaan siihen, että hirvikärpäsen tappaminen olisi pelkästään omista kehittyneistä ominaisuuksistani johtuvaa. Hirvikärpäsen saa siis nykyisin tapettua yhdellä puristuksella, kun ennen ei riittänyt vasaraniskutkaan.
Ystäväni keksi kuningasajatuksen: koska populaatio on kasvanut, hirvikärpäsen ei tarvitse enää kasvattaa kovaa kitiinikuorta pitääkseen porukka hengissä. Uskon tämän olevan oikeaan suuntaan menevä logiikka.
On minullakin idea; ihan vapaaseen käyttöön: kitiiniä voi poistaa kemikaalikäsittelyn avulla. Jospa siis valelisi vaatteensa voimakkaalla emäksellä, niin hirvikärpänen saattaisi "sulaa" vaatteiden pinnalle. Se, että joutuisi kulkemaan metsässä likomärissä vaatteissa ja pelätä, että iho syöpyisi jonkin hydroksidin vaikutuksesta, niin olisihan se kuitenkin pieni uhraus sille, että eipä ainakaan hirvikärpäset enää tunkisi iholle - siellä sairaalassa...
Tässä kuvassa ei ole hirvikärpänen, vaan ihan vaan fillarireissulla bongattu mehiläinen. Maija taisi olla nimeltään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti