JIHUU!!!

Kävimme juuri BodyCombat® - tunnilla, jota veti Annika. Olo oli jännittynyt, koska emme olleet varmoja mitä tuleman pitää. Pientä epäilyä saattoi olla myös kunnon suhteen, mutta se oli tietty pienimmästä päästä. Eniten huolestutti, miten löydämme pukuhuoneeseen ja sieltä varsinaiseen treenisaliin. Ja onko salissa peilit?!

Ekana yritettiin hämätä Annikaa kaikenlaisella juttelulla siitä, että ensikertalaisina varmaan tarvitaan tarkempaa ohjausta. Oletus oli, että Annika joutuu hieman hidastamaan tahtia, kun meille pitää neuvoa askelkuviot erikseeen. Kovakuntoisin meistä, jolle oli jo Viilingin paikat tuttuja, tiesi kuitenkin heti, miten toimia. Niinpä Annikan kerättyä maksulaput rynnistimme heti salin peräosaan ja saimmekin melko hyvät paikat. Me näimme Annikan, mutta Annika ei nähnyt meitä!

Salissa oli peilit, kahdella sivustalla, eli itseä saattoi ihailla sekä edestä että sivulta. Onneksi olimme niin kaukana, että etupeiliin ei oikein nähnyt. Paitsi sen verran, että ensikerralla myös paidan väri kannattaa vaihtaa kirkkaan sinisestä tummempaan...

Ja sitten mentiin! Askelkuviota oli huomattavasti vähempi kuin zumbassa, musa oli kuin huippudiscossa ja vetäjän kannustus aivan mahtavaa. Meinattiin kuolla puolivälissä. Sitten tuli hieman rauhallisempaa ja jaksoimme taas (puhun siis meistä kahdesta, en himourheilijajäsenestämme). Vaikka välillä liikkeet olivat ihan erilaisia kuin muilla, niin ei haitannut. Jokainen keskittyi omaan tekemiseensä ja Annika keskittyi kehumaan ja tsemppaamaan koko ryhmää.

Vaikka en tehnyt liikkeitä yhtä tehokkaasti kuin osa, vaikka en pysynyt rytmissä yhtä hyvin kuin osa enkä jaksanut punnertaakaan yhtä monta kertaa kuin parhaat, tsemppi ja hyvä palaute koski kaikkia, myös minua! Minä ainakin nautin siitä, kun Annika huutaa kailotti, että "Nyt menee hyvin, hyvässä rytmissä koko porukka!" ja kun lopuksi juostiin ringissä, niin jokainen sai ylävitosen ja Annika hehkutti, että "Asenne on tärkeintä!!!". JEEE!!!

Niin, tuli siis todistettua sekin, että vaikka olisi miten negatiivinen asenne, uusi pelottaisi ja vaarana olisi jopa itsensä nolaaminen (tyyliin housut ratkeaa), kannattaa lähteä mukaan, kannattaa kokeilla. Vain kokeilemalla tietää, mitä uusi asia on. Hyvä, että riitti rohkeutta ja lopetin vinguttamisen, että ensin sauvakävelyä viikko ja vasta sitten kuntonyrkkeilyyn. Emme olisi välttämättä löytäneet tätä lajia. Olisiko se taas temperamenttikysymys?

Summa summarum (on tullut sitä latinaakin luettua): minulla on erittäin huono kunto ja painan liian paljon. Nyt on otettava itseä niskasta kiinni: täältä tullaan Santiago de Compostela! Ja tiimikoordinaattrille tiedoksi, että jos ei ensi vuonna, niin sitten seuraavana...