Kävi nimittäin niin, että oikeasti tuli tunne, että nyt on aloitettava kuntokuuri, jotta ensi kesänä jaksan sitten kävellä sen yli 800 km El Camino de Santiago:lla. Minähän olen silloin vuorotteluvapaalla tai jollain vastaavalla, joten ajan suhteen ei ole ongelmaa. Muut olivat tulleet samaan tulokseen (siis tarkennan, oman kuntonsa suhteen), joten kaikilla oli sama tavoite enkä itse asiassa tainnut mainitakaan tuosta vuorotteluvapaastani em. yhteydessä...
Lopulta ajatus hioutui kehittämispäivien loppuhuipennuksena, joten se sopi hyvin teemaan. Innostuneena siis päätimme, että nyt kuntoa kohottamaan porukalla. Huomasin, että olin lupautunut kohottamaan kuntoa ryhmässä, johon kuuluu yksi treenattu urheiluhullu, yksi matalan profiilin kuntoilija ja yksi entinen kuntoilija. Tämä entinen kuntoilija juontaa samasta ideasta kuin entisten nuorten sävellahjakin - lienee tuttu. Ja jos ei, niin ei sitten aukene tuo juttu selittämälläkään.
No meikäläisellähän on kokemusta kuntoilusta. Olen nimittäin käynyt zumbaamassakin pari kertaa... Huomasin melko äkkiä (n. 3 min), että a) asuvalintani oli väärä ja b) rytmitajusta, mitä minulla ei ole, olisi ollut todella suurta apua. Lisäksi todistin sen totuuden, että oppimisprosessi todellakin on kolmivaiheinen (tavoite suhteessa omaan osaamistasoon ja ryhmän tavoitteisiin, itsenäinen opiskelu ja opitun asian esittely ja perustelut). Pääsin valitettavasti vasta tuohon ensimmäiseen vaiheeseen ja normi-itsetunnolla varustettuna ymmärsin heti olevani kylläkin oikeassa paikassa, mutta väärässä ryhmässä.
Tällaisessa asussa esiinnyin zumba-tunnilla, kylläkin ilman hattua. Opin myös sen, että punaisissa housuissa ei kannata mennä, koska silloin ohjaaja huomaa sinut parhaiten...
Nyt olemme tilanteessa, että vaikka minulta murtui tunti sitten nilkka ja olin menossa Kaislaan Viilingin sijasta eikä minulla ole mitään bodycompat-vaatteitakaan, meillä on tapaaminen vajaan tunnin kuluttua. Sen verran olen oppinut, että jätän punaiset urheiluhousuni suosiolla kotiin ja laitan jalkaani mustat vastaavat. Aiomme olla paikalla ajoissa, ei suinkaan päästäksemme eturiviin, vaan nimenomaan takariviin. Kyseessä on siis kuntonyrkkeilyn sijasta (johon olin sitoutunut) bodycombat, jee.
Sen verran orientoiduimme, että kävimme katsomassa videon kyseiseltä tunnilta, amerikkalaisen sellaisen. Ei olisi ehkä kannattanut... Kävin nimittäin lainaamassa auton ystävältäni ja näytin hänelle hypyn, jonka olin oppinut videolta. Sen jälkeen emme voineet puhua mitään järkevää 10 minuuttiin, koska hän ei pystynyt puhumaan mitään. Koska ei tee kipeää, voin toki kertoa, että puhekyvyttömyys ei suinkaan johtunuut ällistyksestä ja ihailusta tekemääni liikesarjaa kohtaan... Hyvä asiassa on se, että hänen oletettu elinikänsä kohosi tuokion aikana huomattavasti...
Yritin selittää vielä muille, että jos aloittaisimme vaikka sauvakävelyllä, Mutta EI! Jos emme nyt aloita, emme aloita koskaan! Jaahas. Pahoin pelkään, että kun tänään aloitamme, meistä ei ole huomenna aloittamaan mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti