Alan pikku hiljaa ymmärtää, miksi me aina tauoilla juttelemme nimenomaan työasioista!
Ensiksikin tässä tulee ongelmaksi se, että elämme hyvin eri maailmoissa. Osalle käsi- ja iltalaukut ovat osa arkipäivää, kun taas minulle eivät. Minulla on töissä yleensä jonkinsorttinen reppu tai laukku, missä kummassakin komeilee työnantajani nimi noin niinkuin mainosmielessä ja muistuttamassa siitä, kenen leivissä sitä ollaan. Lisäksi pidän paljon olkalaukkuja, jotka ovat paitsi käteviä, myös nuorekkaan näköisiä ja istuvat siksi imagooni kuin nenä naamaan...
Lomilta tultua keksin, että voisin aloittaa ns. kahden kassin taktiikan, eli voisin pitää käsilaukkua mukana autossa työpäivinä. Säilyttäisin siinä vain kotiavaimia, kukkaroa ja kotikännykkää, jolloin minun ei tarvisisi etsiä niitä työlaukusta. Myöskään mennessäni suoraan töistä kauppaan, minun ei tarvitsisi raahata työlaukkua mukanani ja eikä tyhjentää työallakkaa, kirjoja ja muita muistiinpanoja takapenkille turhana painolastina. Kehittelin myös sellaisen idean, että otin käyttöön ns. kahden avainketjun systeemin, eli toisessa ovat kotiavaimet ja toisessa työavaimet. Näin ollen avainketjun kadotessa tilapäisesti, minulla olisi kuitenkin edes jokin paikka minne mennä, koska toisen avaimet olisivat tietenkin tallessa. Jopa minulta olisi melkoinen suoritus hävittää kaksi avainketjua yhdellä kertaa.
Lisäksi keksin sellaisen uudistuksen, että toin Ruotsista ostamani armeijan alumiinisen leipälaatikon koululle ja laitoin sinne 30 euroa. Laskeskelin nimittäin, että sillä summalla minä pärjään töissä viikon ja pitempäänkin, jos olen välillä maakunnassa tai opiskelijoiden työpaikoilla. Näin minun ei tarvitse raahata painavaa kukkaroa työpaikalle, vaan voin säilyttää sitä siinä käsilaukussa, missä siis ovat edelleen kotiavaimet ja kotikännykkä. Aina viiko alussa laitan alumiinirasiaan 30 euroa. Ja käsilaukun jätän siis autoon odottamaan kotiin lähtöä. Kätevää, eikö totta!
No, eräänä aamuna tulin kuitenkin töihin niin, että minulla oli sekä käsilaukku että työlaukku mukana. Tämä oli herättänyt hämmästystä kollegoissa, joille asia, että minä omistan käsilaukun, oli yllättävä tieto. No haloo! Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että en omista myöskään sänkyä, koska en ole raahannut sitä työpaikalleni...
Otin todisteeksi kuvan, missä ovat käsilaukkuni, mutta eivät suinkaan kaikki. On nimittäin sen verran paljon, että eivät mahtuneet tälle pienelle antiikkipöydälleni. Minulla on myös iltalaukku, mikä on NIIN pieni, että se ei edes näy kuvassa. Osasyy on tietty sekin, että en löytänyt sitä kuvaan. Tästä voi vaan päätellä, että liian pienet tavarat eivät ole kovinkaan käteviä katoamisriskin takia.
Totta puhuakseni, mehän puhumme todella paljon muutakin kuin työasioita työpäivän aikana. Riippuu tyypistä, tietty. Nytkin olemme vaihtaneet erilaisia syyssadonkorjuuseen liittyviä reseptejä, antaneet painonhallinta vinkkejä, kertoneet lastemme kommelluksista (osa jopa lapsenlapsien!), keskustelleet omien vanhempiemme voinnista. Siis kaikkea sellaista, mitä nyt tulee mieleen.
Mutta kasseista puheen ollen...
Meikäläinen kun on aika näppärä käsistään, niin löytyy kierrätyskassejakin joka lähtöön. Kaikkein iloisin olen tuosta oikeanpuoleisesta kassista, mihin tein hihnat isäni solmiosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti