Käytiin tänään nimittäin etsimässä kantarelleja, joita jotkut ovat jo löytäneet ja paistaneet pannulla sipulisilpun kanssa - nam! Keltavahverot siis siinsivät silmissämme samalla tavalla kuin dollarit Roope Ankalla, kun ajaa hurautimme Kiihtelysvaaran Ukonlammen maisemiin. Kuntaliitoksen ansiosta sekin on nyt lähimetsää, joten tuntuu siltä, että matka on kutistunut entisestään. Jotain 27 km se silti on ja sitten olet todella metsässä, paitsi kiihkeärytminen Heinävaara-Kiihtelysvaara maantie muistuttaa, että kaupungissa ollaan...
No, ei sitten löytynyt yhtään sientä, että siihen malliin oli sankot tyhjinä, kun saavuttiin kauniille Ukonlammen nuotiopaikalle. Koirallekin oli tullut niin kuuma sienestämisessä, että se oitis pulahti uimaan. Aivan upea paikka! Vesi oli kirkasta kuin Norjan vuonoissa ja maisema kangasmetsää. Kyllä passaa olla ihmisen suomalaisessa metsässä!
Aloitettiin värkätä nuotiota ja kohdattiin heti todellisuus. Joku lapsiperhe oli käynyt paikalla aiemmin ja kakaralle oli pitänyt vaihtaa vaippa. Kyseessä ei todellakaan ollut maissista valmistetty melko hyvin hajoava kertsari, vaan ihan perusmallinen öljypohjainen kertavaippa. Tämä oli varmaan yksi niistä 5000 kertavaipasta, jonka keskivertolapsi käyttää vauvaiässään. Missähän ne muut sitten olivat? Puistonpenkin alla? Marketin wc-istuimen ja seinän väliin tungettuna? Mummolan sohvan pieluksissa?
Vauva itse ei voi vaikuttaa siihen, että hänen tuottamansa jätteet lajitellaan oikeaoppisesti; ympäristön sotkemiseen syyllistyivät pienen retkeläisen vastuuttomat vanhemmat. He eivät sitä pissivaippaa sitten jaksaneet kuljettaa pois sieltä notskilta vaan olivat näppärästi yrittäneet polttaa sen nuotiossa. Valitettavasti kakara oli pissinyt sen niin märäksi, että palo oli tukahtunut alkuunsa...
Nuotiosta löytyi myös Playstation-pelin muistikortti?! Siis ei sellainen kartonkinen, vaan ihan ser. Sekin oli yritetty polttaa. Huoh! Miten ihmeessä se oli edes raahattu paikalle, missä ei ole sähköä ja kännykän kuuluvuuskin siinä ja siinä?!
Syyttävä sormi...
Tässä oiva kuva kertavaipasta, mikä ei pala eikä maadu. Imukerroksen selluloosa on pehmennyt ja suberabsorbent-jauhe on muuttunut limaisenniljakkaaksi mössöksi. Se, että suberabsorbentin turvallisuutta on kyseenalaistettu, ei varmaan ole kenellekään yllätys (kannattaa tsekta Marjo Malm´n tutkimus).
No retki eikun parani, sillä paluumatkalla katse kiinnittyi erääseen kantoon. Kannon päällä oli ihan oikea Makita iskuporakone. Se on sähkö- elektroniikkaromua myöskin. Miten se oli joutunut kannolle noin 100 m:n päähän tieltä? Oliko se unohtunut sähkömiehiltä, jotka rakensivat sähkölinjaa pari vuotta sitten? Heillä oli varmaan aggregaatti käytössä, joten se olisi voinut vaikka tipahtaa lapasesta samaan aikaan, kun työaika päättyi. Kukaan ei ollut huomannut, että parinsadan euron hintainen kone jäi metsään?!
Tai sitten joku oli tuonut sen ihan tarkoituksella sinne metsään tietämättä, että sähkö-elektroniikkaromua saa palauttaa ilmaiseksi kierrätyspisteeseen. Ei tietänyt? Kyseessä oli siis lukutaidoton tyyppi? Se ei Suomessa ole mahdollista, sillä meillä on ilmainen ja pakollinen peruskoulu.
Loppumatkalla löytyi vielä venäjänkielinen metallinen säilykepurkki ja suomenkielinen muovinen kolmioleipäpakkaus. Sekä suomalainen pantillinen kaljatölkki. Olisiko kyseessä asenne?
Ensi kerralla otan mukaan ihan kunnollisen jätesäkin, niin saan tehtyä oman osuuteni. Se on vähän, mutta se on silti enemmän kuin ei mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti