Matikkaa!

Meikäläinen on ollut aika huono tuossa matikassa, mutta tänään selvisi syykin siihen. Olen nimittäin harrastanut ihan vääränlaista matikkaa.

Se, että olen aikoinani ollut kansakoulussa matikan tunnilla "Puupää"-orkesterissa, ei saanut minua suuntautumaan myöskään musiikin alalle. Entisaikaan koulussa oli rajummat menetelmät kuin ennen ja niinpä minäkin parka jouduin em. kyseenalaiseen orkesteriin, ihan eturiviin. Opettaja valitsi siihen ne, jotka olivat unohtaneet tehdä kotiläksyt. Orkesteriesiintyminen olikin melko tehokas keino, sillä kerran Puupää-orkesterissa esiinnyttyään, ei halunnut sinne enää takaisin. Tyyliin encore! Ei todellakaan. Jäikö traumoja? Jäi, ei jäänyt, jäi. Olen huono matikassa, hirrveen huono...Ja päähänkin koski hetken, kun opettaja pamautti siihen kirjalla niin monta kertaa, kuin laskuja oli jäänyt tekemättä.

Mutta tänään minua lykästi ja matikantaitoni putkahtivat esille aivan uudenlaisessa muodossa. Minä nimittäin osaan hankkia matikkaa ihan vaan lumikenkäilemällä. Se tapahtui näin.

Aurinko paistoi, taivas oli kirkkaansininen ja lumihanki hohti valkeana kuin vasta kaupasta ostettu suomenlippu. Pakkasta oli 7 astetta ja meikäläisellä oli päässä kolme vuotta vanhat vahvuuksilla olevat aurinkolasit. Lähdin lumikengillä etsimään mökin lähellä olevaa laavua, matkaa sinne olisi linnuntietä 1,5 kilometriä (paino sanalla linnuntietä). Kahlasin hangessa polveen saakka, sillä vaikka olen laihtunut huimat 6 kg(!), lumpparit eivät kannattaneet. Aika raskasta se meno silloin on, mutta otin positiivisesti; aerobista liikuntaa ja etenkin reisilihakset vahvistuivat samalla. Kun olin päässyt järven yli lähiniemeen, jouduin vielä kiertämään hakkuuaukon. Sen reunasta säikytin tahtomattani ison teerikarjan lentoon. VAU!!!

Tämmöiset ripulit (std-sana) on teerin kiepissä, kun se nukkuu yön lumessa. Ei varmana palele, mutta mietin, että meneekö siivet likaiseksi. Ei varmaan oleellista teeren elämässä...



Teerikarjan näkemisestä toivuttuani suuntasin kohti seuraavaa niemeä. Laavu löytyi helposti. Siellä ei poikkeuksellisesti ollut puita, joten ne pitää kuskata mökiltä kahvinkeittoa varten.


Vastaan tuli vanhempi herrasmies, joka oli menossa matikkakatiskoille. Siis matikkaKATISKOILLE?! Kyllä, täällä Kuusamossa matikan pilkkimisen lisäksi niitä pyydetään katiskoilla. Mies kysyi, haluaisinko matikkaa. Mitä siihen voi vastata, vaikka inhoaa matikan näkemistä, en ole koskaan tehnyt siitä ruokaa eikä mökillä olisi ketään, joka osaisi edes nylkeä moisen otuksen. Siispä vastasin herttaisimmalla äänelläni, että sehän olisi todella hienoa! Kiitos! Mutta minä en voi maksaa siitä mitään, eikä minulla ole reppua, missä voisin sen viedä mökille. Voi harmi!!! Järjestyy, vastasi mies! Kyllä sinun täytyy nähdä, miten matikkaa pyydetään! Ja niin lähdettiin katiskoille.

Mies olikin tehnyt hienosti pohjatyöt; avanto ei päässyt jäätymään kovillakaan pakkasilla! Katiskoja hänella oli kaksi, toinen perinteinen ja toinen ihan uutta mallia.

Tässä kuvassa on uusi malli. Se on kevyt nostaa ja helppo kuljettaa, koska se menee kokoon. Pappa sanoi, että tämä myös pyytää paremmin! Tällä kertaa ei ollut 3-kiloisia matikoita, mutta matikoita kuitenkin.

Herrasmies on herrasmies matikkakatiskoillakin. Tässä tulle meikäläiselle valmiiksi nyljettyä matikkaa mökille vietäväksi! Kyllä kiittelin ja olin oikeasti todella iloinen.



On hienoa, että maailmassa voi vielä kaksi toisilleen täysin tuntematonta ihmistä kohdata keskellä "middle of snowland" (kuten Salla itseään mainostaa) tai tarkemmin keskellä Kiitämäjärvenjäätä. Ja pieni ystävällinen rupattelu johtaa siihen, että molemmilla on hyvä mieli ja kumpikin on varmaan iloinen koko loppupäivän. Toinen siitä, että antaa ja toinen siitä, että saa. Ja molemmat siitä, että aina kaikkea tässä elämässä ei tarvitse mitata rahassa. Kiitos sinulle, herra tuntematon!