Vili viisastuu

Olen varmaan jo kertonut, että minulla on tanskalais-ruotsalainen pihakoira Vili, jonka myös tyttö luulee omistavansa. Oleellista on kuitenkin se, että Vili on keskimääräistä valveutuneempi koira. Etenkin ympäristöasiat ovat kiinnostaneet Viliä jo vuosikausia. Olen kuitenkin ollut huolissani Vilin kapea-alaisesta suuntautumisesta kestävän kehityksen eri teemoihin. Päätin, että asialle on tehtävä jotain.

Vaikka suurin osa muista piskeistä ei edes tiedä, mitä kestävä kehitys tarkoittaa, niin ei ole pahitteeksi, että Vili oppii asiasta hieman lisää. Se nimittäin ajattelee hyvin rationaalisesti ja on muun muassa määritellyt ekologisen kestävän kehityksen teeman melko suppeasti. Vilille luonnon monimuotoisuudeksi riittää, että se on ainut eläinkunnan edustaja koko mökkiniemellä. Olen yrittänyt selvittää sille, että myös talitintit, västäräkit, kirjosiepot, peipposet,tikat, perhoset ja jopa orava, ovat sallittuja, jopa toivottuja eläinlajin täysvaltaisia asukkeja. Emme ole päässet asiasta täysin yksimielisyyteen.

Kestävä kehitys on erittäin tärkeä asia koko maapallon tulevaisuudelle. Olen kuitenkin entistä enemmän huolissani siitä, että meillä täällä pikkuisessa Suomessa sen eri teemoja voidaan jopa toteuttaa, mutta muualla asiat eivät ole edenneet parempaan suuntaan. Tässä asiassa, jos asiat edes junnaisivat paikallaan, vaikutus voisi olla parempi.

Ekologinen, eli luonnon monimuotoisuuden säilyminen ja luonnon varojen riittäminen tulevaisuuden sukupolville on jo joidenkin lajien ja maiden kohdalla peruuttamattomasti kadotettu.Sosiaalinen ja kulttuurinen, eli yksilöiden tasa-arvo ja oman hyvän elämän edellytysten toteutuminen on liian monelle jo tuhoon tuomittu haave heti syntymänkin jälkeen. Taloudellinen kestävä kehitys, jonka mukaan kohtuullisuus taloudessa ja kierrätyksen kautta energiatehokkuden lisääminen on puolestaan on saanut entistä isomman kuilun rikkaiden ja köyhien välille ja tiettyjen raaka-aineiden holtittoman ryöstön toisten hyväksi.

Olen viime aikoina lukenut Jonathan Watts`n "Kun miljardi kiinalaista hyppää" reportaasia, missä hän kertoo kiihkoilematta, mutta todenmukaisesti tuon mahtavan maan tämän hetkisestä tilanteesta. Kirja on saanut minut tuntemaan välillä epätoivoa siitä, miten me pienen kansakunnan vähäiset kansalaiset voimme vaikuttaa mihinkään. Esimerkki: jos kiinalaiset söisivät samanlaista ruokaa kuin amerikkalaiset, he söisivät 80% maailman nykyisin tuotetusta lihamäärästä ja 2/3: maailman viljasadosta. Sitä kannattaa miettiä!

Kiinassa ei oteta enää "suurta harppausta" muuhun kuin taloudellisen kasvun suuntaan. Ja maan ympäristötuhon suuntaan. Kaukana ovat tuosta yksipuoluejärjestelmäisestä maasta Maon vanhat opit; ainoastaan se, että luonnonvarat ovat ihmisen hyödyntämistä varten, on yksi harvoista jäljelle jääneistä. Kun maassa on 1,4 miljardia asukasta, kaikki on suurta. Ja kaikkea tapahtuu paljon ja isolla mittakaavalla: energiankulutus (mikä nojaa yli 69% kivihiileen), ihmisten sairastuminen saasteisiin (sikiövauriot ovat 5 kertaa korkeammat kuin muualla maapallolla), talouskasvu (kaikki haluavat nyt rikastua), kasvihuonekaasujen tuottaminen (Kiina on maailman suurin kasvihuonekaasujen tuottaja), jäteongelmat (saasteet poltetaan ilmaan, kaadetaan jokiin tai maaperään), viljelymaan raivaaminen metsien, soiden, tasankojen ja aavikoiden hävittämisen kustannuksella, ruokapeltojen vuokraaminen (Afrikasta), korruptoitunut virkamieskoneisto ja niin edelleen. Toisaalta, Kiinallakin pitäisi olla ihan samanlainen oikeus saastuttaa ja vahingoittaa maapalloa kuin teollistuneet maat ovat tehneet aikaisemmin. Se olisi tasa-arvoa, se!

Kiinan iso massa ja sen valtava energiaa nielevä talouskasvu saa meidät ehkä lopultakin havahtumaan siihen tosiasiaan, että jotain on tehtävä. Pian! Pikkuinen kannustin voi olla sekin, että Kiinasta tuotetut tavarat alkavat maksaa, entistä enemmän.

Vili ihmetteli erityisesti sitä, että Pekingissä saa pitää säkäkorkeudeltaan enintään 36 cm koiria. Reiska ei pääsisi Pekingiin, mikä saattaisikin olla ihan hyvä asia. Mielenkiintoista oli myös se, että koirista on oltava passikuvat ja niistä joutuu maksamaan kalliin rekisteröintimaksun. Kiinalle tyypillistä on se, että koiriakin saa olla vain yksi/perhe.

Ehkä minun on luovuttava Vilin sivistämisestä ja keskityttävä jatkossa vain siihen, että se jättää mökkitontin linnut rauhaan...