14.4.2014

Painon hallintaa!

Olen nyt tasan kaksi viikkoa syönyt siten, kuin minun olisi syötävä joka päivä hamaan tappiin asti. Nimittäin, tosi terveellisesti. Paino on tippunut jo muutaman kilon, mikä ei ole mikään ylistysasia, vaan pikemminkin todella säälittävää. Se, että minulla yleensä on ylipainoa, kertoo kolmesta kurjasta asiasta: eka on se, että minulla on lepsu luonne, toka on se, että en piittaa itsestäni tarpeeksi ja kolmas on se, että olen niin rikas, että minulla on varaa jopa ylensyöntiin. No tässä kohden on tarkennettava kaikille niille (ehkä kolmelle) lukijalleni, jotka ette ole nähneet minua ns. livenä, että en kuitenkaan ole kovin pulska. Riittävän pulska kuitenkin, jotta tähän hommaan oli taas ryhdyttävä.

Juttakin söisi...
Kaivelin esiin Jutan superdieetin, josta minulla oli mainiot kokemukset. Olen hieman soveltanut sitä, eli aamulla en syö raejuustoa. Muuten kyllä noudatan sitä melko tarkkaan, mikä minun kirpunnylkijämäisellä luonteellani tarkoittaa, että todella tarkkaan. Yleensä, paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Ihmettelen itsekin, että miten en viitsi laittaa jatkuvasti näin herkullista ruokaa?! Tuossakin on 100g broileria, 40g pastaa, 200g salaattia (salaatti, tomaatti, kurkku, paprika) ja kananmuna. Lisäksi hieman oliiviöljyä, pari siementä ja piripi-mausteseosta.

Monella on sellainen käsitys näistä dieettiruuista, että ei saa syödä mitään ja jos joskus saa, niin lähinnä kuravettä. Se ei kyllä pidä paikkaansa. Ainakin minun kropalle sopii Jutta Gustavsbergin laatima dieetti tosi hyvin. Se on terveellinen ja olo on koko päivän ajan kylläinen. En ole liikkunut yhtään enempään kuin aiemminkaan, joten liikunnalla tässä ei ole paljon merkitystä. Liikunta on toki yleensä hyväksi; se 9000 askelta olisi kiva saada täyteen ihan kevyesti joka päivä ja ainakin osa siitä mielellään raittiissa ulkoilmassa.

Ruoka on lisäksi todella vaihtelevaa Jutan ohjeilla. Tässä olen laittanut uunissa kotimaista lohta 100g, perunaa 50g (saisi olla 40g), salaattia 200g ja lisäksi on vielä kermaviilipohjainen kastike, jota ei ehkä saisi olla... mutta paino eikun tippuu vaan.

Mietin, että mikähän siinä on, kun ainut asia, mihin itse voisi 100 %:sti vaikuttaa, eli se mitä suuhunsa tunkee, on sellainen, että joudun skarppaamaan jatkuvasti. Tympii, että en ole vieläkään päässyt sellaiselle levelille, että kulutus ja ruokamäärä olisivat balanssissa ilman mitään kommervenkkejä.


Ihan pari tein...
Onko yksi syy se, että meitsi on juhlaihminen? Uutena vuonna on oltava perunasalaattia ja HK:n nakkeja. Loppiaisena on syötävä loput piparit. Sen jälkeen seuraa tasaisena virtana muutamat synttärit, joilla tarjoillaan pääsääntöisesti täytekakkua. Ja heti perään on popsittava muutama Runebergin torttu. Niistä toivuttuani onkin jo laskiaispullien aika.

Sitten on hieman seesteisempää aikaa, kunnes koittaa pääsiäinen ja joudun maistelemaan pashaa, mämmiä, rahkaleivonnaisia ja suklaamunia. Tämän jälkeen onkin jo kiire syömään tippaleipiä ja juomaan simaa. Kun viimeiset simat on kulautettu kurkkuun, onkin aika tarttua vakaalla kädellä äitienpäiväkakun kimppuun. Ja pahimmassa tapauksessa kesän alussa on lakkiaisia tai valmistujaisia, joista eivät voileipäkakut pääse loppumaan.

Siinä sivussa olen taasen onnistuneesti pyörähtänyt muutamilla täytekakkusynttäreillä ja onkin kesän kohokohta; juhannusnuotio ja makkaraa, maissia, karjalanpiirakoita, pihvejä. Keskikesällä ei onneksi mene muuta kuin jätskiä muutamia litroja... Ja koittaa loppukesä ja synttärirumba. Syksyllä on juhlien suhteen rauhallisempaa. Kaikki odottavat malttamattomina joulua. Sehän alkaa jo kuukautta aikaisemmin,eli Itsenäisyyspäivänä paistetaan ensimmäiset joulutortut ja siitä se lähtee; sulassa sovussa piparit, joulusuklaat, glögit ja muut joulun herkut; etenkin jälkiruuat. Ja eikös heti joulusuklaalaatikoiden takaa pilkotakin jälleen se uusi vuosi...

Niin, että ei taida sittenkään olla mikään ihme, että sitä painoa välillä kertyy tällaiselle naisihmiselle, joka ei aina osaa sanoa ei.

Mutta kuten alussa mainitsin, täältä noustaan taas! Enää kolme kiloa kesäkuntoon!!! Ja aikaa on vielä 7 viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka pelkäsi mustaa miestä?

Katselin, kun lapset kirmasivat päiväkodin pihalla. Yksi ajoi takaa muita, riemu oli rajaton. Tuli mieleen omat lapsuusajat ja leikit kansak...