Viimeistä vietiin!

Nimittäin Nelonen, tuo pahnanpohjimmainen, mutta ei suinkaan vähäisin, sai opintonsa päätökseen ja sitä oli tietenkin syytä juhlia! Tällä kertaa juhlajärjestelyt eivät sujuneet (minulle) totutun kaavan mukaan, sillä tyttö, jolla on sisua kuin itselläni, oli päättänyt, että nyt ei tartte stressata. Tällä hän tarkoitti erityisesti minua, sillä omaan melkoista taitoa kyseisessä lajissa. Itse asiassa voittaisin mennen ja erityisesti tullen "Juhlien järjestäjien kovin stressaaja" - kisan.

Kysyin muutaman kerran muutama viikko ennen oletettua H-hetkeä, että olisiko syytä aloittaa järjestelyt. Lisäksi huomautin, että tällä kertaa en ole enää vuorotteluvapaalla, vaan minulla sattuu olemaan töitten lisäksi vielä kolmena iltana menoja juhlaviikolla. Mutta tyttö sanoi, että äkkiäkös ne juhlat tehdä surauttaa, eli aloitetaan vasta torstaina (jolloin hän käy siivoamassa - hmm...), perjantaina (jolloin leivotaan) ja lauantaina tarvitseekin enää valita juhlakolttu ylle!

Kymmenien perhejuhlien järjestäjänä ja päätoimisena organisaattorina kyseenalaistin aikataulua. Itselläni oli nimittäin tarjota seuraava ehdotus: noin kolme viikkoa ennen leivotaan piirakat (mutta niitä ei kuulemma tarjota), noin kaksi viikkoa ennen leivotaan pullat (mutta ei kukaan kuulemma enää syö pullia juhlissa), noin viikkoa ennen pestään kuoharilasit, tarkistetaan riittääkö kahvikupit, ostetaan servetit ja kynttilät, silitetään liinat, tilataan kukat, järjestellään piha ja kaiken varalta siivotaan sauna, jos joku nyt sinne sattuisi kurkistamaan. Ja sitten seuraisi varsinainen loppuhuipennus! Nimittäin torstaina leivottaisiin kakkupohjat ja käytäisiin kaupassa, perjantaina siivottaisiin, tehtäisiin voileipäkakku sekä täytettäisiin täytekakku, lauantaina koristeltaisiin kaikki kakut, katettaisiin pöytä, järjesteltäisiin huoneet, haettaisiin kukat ja varmistettaisiin, että kaikki olisi varmasti kunnossa!

Toimimme tytön ohjeistuksen mukaan. Leivoin silti salassa (kaiken varalta) tosi makoisia mantelitäytepullia ja pizzakierteitä pakkaseen. Lisäksi siivosimme vessat ja makarin, koska oli muuten niin pitkäveteistä vaan odotella. Sormia syyhytti joka ilta, mutta sitten ymmärsin, että oma tapani järjestää juhlia ei välttämättä olekaan ainut tapa (vaikka se onkin toki paras, jos tällainen vaatimattomuus nyt sallitaan).

Tyttö ilmestyi torstaina siivoamaan klo 17.00 eli pari tuntia myöhässä, sillä hän oli myöhästynyt linkistä töistä lähtiessä. Niinpä hän jäi imuroimaan, kun lähdin omiin menoihini. Palattuani tein pari tarkastusta, joiden jälkeen totesin, että tarkkaa työtä oli tehty; pupukin löytyi millilleen samasta kohtaa lattialta, missä se oli maannut viimeiset pari viikkoa - hahhah! Tyttö oli päättänyt, että mattoja ei tuuleteta (nehän oli tuulettu viimeksi jouluna), joten aikaa siivoukseen oli kulunut vajaat kaksi tuntia, mikä on huomattavasti nopeampi saavutus kuin minulla, jolla ns. juhlasiivoukseen menee jopa nelisen tuntia.

 

Perjantaina meidän piti lähteä kauppaan klo 14.00, mutta tällä kertaa olin itse myöhässä töitten takia ja niinpä pääsimme raahautumaan kotiin kauppakassien kanssa vasta klo 16.30. Tässä vaiheessa tyttö ilmoitti, että hänellä alkaa sitten sulkisvuoro klo 18.00, joten kiirettä pitää, jotta saadaan voileipäkakut ja täytekakku tehtyä ennen sitä. Itse paistoin täytekakkupohjan sillä aikaa, kun tyttö teki voileipäkakut! Ja niinpä vaan kävi, että varttia vaille kuusi tungettiin voileipäkakut jääkaappiin tekeytymään. Tyttö ilmoitti, että hän tulee joskus klo 13.00 maissa sitten tekemään loppujutut, sillä juhlathan alkavat vasta klo 16.00.

Illalla tyttö kysäisi puolihuolimattomasti, voisinko täyttää täytekakun, mutta en voinut, sillä en olisi osannut tehdä erikoista täytettä (jota tyttökään ei ollut aiemmin tehnyt) eikä sitä olisi voinutkaan tehdä juuri uunista vedettyyn kakkupohjaan. Kattoon oli tullut reikä, sillä stressikäyräni oli puhkaissut sen jossain vaiheessa. Olin kuitenkin melko tyytyväinen siihen, että en (omasta mielestäni) koko aikaa neuvonut tyttöä (jakanut hiljaista tietoa). Ajattelin, että oppia voi monella tavalla ja itselläni oli menossa myös yksi oppimisen prosessi - nimittäin se, että on vaan luotettava tyttöön, joka on (vasta) jo 23 vuotias!


Iloinen leipuri

Lauantaina ystäväni karautti paikalle (ihan vaan varmuuden vuoksi) ja aloitimme (toki etuajassa) juhlajärjestelyt: silitimme liinat, katoimme noutopöydän, järjestelimme kaikki huoneet, veimme omat vaatteet eteisestä pois, imuroimme, kolasimme pihan, laitoimme ulkotulia ja hain kukat kaupungista.

Tyttö olikin jo mennyt leipomaan suunnitelmasta poiketen, sillä hän oli lukenut täytekakkureseptin ohjeen loppuun ja sen mukaan täyte olisi tehtävä mielellään edellisenä, mutta vähintään neljä tuntia ennen tarjoilua. Lisäksi cupcakesit piti vielä sekä paistaa että koristella. Olin vielä kukkienhakureissulla, kun puhelin soi ja tyttö ilmoitti, että täytekakun täyte on paakkuinen. Se nyt ei ollut ensimmäinen kerta tämän suvun täytekakkujen historiassa; ei muuta kuin koristelemaan vaan!

Kotiin päästyäni aloin koristelemaan voileipäkakkuja tytön ja vävykokelaan  laittaessa täytekakkua ja paistaessa cupcakeseja. Uusi Valion Suklaa-tuorejuustotahna ei vakuuttanut maullaan, joten pienen (määritelmä riippuu asteikosta, johon verrataan) kriisin jälkeen tyttö tehdä surautti uuden kuorrutteen tomusokerista. Tässä vaiheessa saapuivat ensimmäiset vieraat, jotka väittivät, että heille oli kerrottu juhlien alkavan iltapäivällä ja kello oli jo oikeasti 13.00. Minulla ja tytöllä oli kaikkea muuta kuin juhlakostyymit päällä eli pikemminkin näytimme hieman (muuta vaan hieman) räjähtäneiltä pitokokeilta.


Reunat trendikkäästi ilman koristelua

Onneksi tyttö oli siis tullut etuajassa ja niinpä hän kaahasi vaihtamaan juhla-asua. Meikäläinen suoriutui juhlakuosiin samassa ajassa, minkä kahvi tippui pannusta!

Summa summarum, kuten me vanhat latinistit sanomme (koska emme muista muita kökköjä lausahduksia): Juhlat onnistuivat huipusti! Vieraat viihtyivät! Tarjottavat olivat hyviä ja riittivät kaikille! Juhlissa oli rento tunnelma ja tällä kertaa saimme otettua potretin, jossa kaikki olivat mukana!

Onnea Sussu!