Lomalla tapahtuu, osa 2

Onpas ollut suuri yllätys, että Kuusamossa on ollut todella upeita lomasäitä. Paitsi eilen, jolloin satoi kaatamalla. Aika kului kuitenkin rattoisasti Lomaympyrän laatupäällikön soittoa odotellessa, jota ei kuulunut koskaan.

On se tässä suomalaisessa bisneksessä ihmeellistä, että asiakas tuntuu olevan se vihonviimeinen syntisäkki, joka voidaan ensinnäkin syyllistää kaikesta ja jättää kaiken kukkuraksi odottamaan yhteydenottoa päiväkausiksi. Tuossa meitsin pakastinepisodissahan tuli selväksi se, että minä tein virheen, kun menin sulattamaan umpijäässä olevan pakastimen. Koska esitteessä ei lukenut "jääkaappi ja pakastin", pakastinlokeron ei välttämättä tarvitse olla käyttökunnossa. Mutta olisiko sen oltava kunnossa, kun se kuitenkin on jääkaapissa oleva olennainen osa? Tätä siis Lomarenkulan laatupäällikkö pohtii mökin omistajan kanssa jo toista päivää...

Samalla Lomarinkelin logiikalla, joskin hieman kärjistäen (myönnän):
- saunassa ei tarvitse olla kiuasta tai kiukaan ei tarvitse ainakaan olla kunnossa, ellei esitteessä ole mainintaa "sauna JA kiuas"
-veneessä ei tarvitse olla tulppaa, ellei esitteessä ole erikseen mainittu "käytössä vene JA tulppa"
-puuliiterissä ei tarvitse olla puita, ellei esitteessä ole mainintaa "puuliiteri, jossa MYÖS puita"

No ei nyt ihan irtoa tuo herja ja itse asiassa on ihan sama, mitä Lomarinkulan edustaja joskus vastaa. Olin itse ajatellut, että he voisivat palauttaa vaikka ihan nimelliset parikymppiä, eli puolen vuorokauden vuokrasumman. Se olisi ollut kädenojennus, sillä nythän tuo heille kuuluva työ tuli asiakkaan toimesta tehtyä. En toki olisi itsekään sitä tehnyt ellei olisi ollut pakko, sillä mikäli olisin jättänyt pakastimen sulattamatta, myös jääkaapissa olevat ruuat olisivat osittain jäätyneet ylähyllyillä ja ne jätskit sulaneet... Sähkönkulutuksesta nyt puhumattakaan.

Muutenkin toivoisin, että lomamökin huoltajilla riittäisi sisua heittää esimerkiksi 12.6.2012 viimeisellä käyttöpäivällä varustetut kaurahiutaleet menemään. Sama koskee myös vanhentuneita mausteita ja kahvipussien jämiä, joita ei kukaan oikein viitsi laittaa roskiin. Asiakkaalle se ei tietenkään kuulu ja niinpä kaikki vuokralaiset tunkevat mökille tullessaan vanhat einekset perimmäiseen nurkkaan ja nostavat ne lähtiessään takaisin. Sama toistuu viikosta toiseen. Itse nakkasin nuo kolme vuotta vanhat ruuat menemään, jotta sain tilaa omille ruuille. Huomaakohan mökin huoltaja asian ja lähettää laskun perään kaurahiutalepaketista...

Lomalla tapahtuu, osa I

Meikäläinen pääsi lopultakin lomalle! Te kaksi uskollista lukijaani voitte ihmetellä, että enkös ole ollut lomalla joulukuusta saakka, kun VV käynnistyi. Mutta en siis ole! Lomalla olo on ihan eri asia kuin vuorotteluvapaalla oleminen. Toki joitakin yhteneväisyyksiä saattaa havaita, jos nyt oikein alkaa miettimään; kuten se, että voin nukkua aamulla pitkään jos sattuisi nukuttamaan (yleensä ei satu - nukuttamaan siis), tai se, että ei ole mitään kovin tarkkaa minuuttiaikataulua ellei ole menossa vaikka lääkäriin (yleensä en ole), tai se, että voin hengata yöpuvussa vaikka puolille päivin saakka (tytön mielestä vaatetukseni muistuttaa niin paljon muutenkin yöpukua, että ihan sama missä kuosissa hengaan).

Minulla vv:n perimmäinen tarkoitus oli viettää laatuaikaa oman äitimuorin kanssa ja tämä onkin toteutunut mitä suurimmassa määrin. Mutta jotain rajaa sentään siinäkin pitää olla ja niinpä pääsin lopulta Kuusamoon perinteiselle fillariviikolle! Tai pääsin ja pääsin on lievästi ilmaistu. Pitäisi olla itsestään selvää, että saan tämän ikäisenä tehdä mitä haluan, mutta eipä se olekaan. Piti säätää Kakkosen kanssa ja sehän tarkoittaa, että minä joustan. No, lopulta nähtyäni jopa Suzy Quatron ilmielävänä, pääsin lähtemään. Kuten niin monesti muulloinkin, Kuusamo osaa yllättää.

Tai tarkemmin sanottuna lomamökki, joka ei ollut se perinteinen kirpunkokoinen aurinkokennoilla toimiva mökki, vaan oikein lomapylpyrän kautta varattu mökki. Aiemmin olemme lomaympyrän mökeillä joutuneet tappamaan hiiriä tai pesemään astioita vessaharjalla tai peseytymään itse siivousvadeissa, mutta nyt harmitus kohdistui jääkaappiin.

Ensin iloinen asia: mökissä oli jääkaappi ja oletimme tietenkin, että siinä on myös pakastuslokero. Tämä olisi meikäläiselle jotain aivan mielettömän luksusta näillä Kuusamon reissuilla ja niinpä ostimme tietenkin kaikkea mahdollista pakastimeen tungettavaa kassit täyteen. Eipä arvattu, että pakastuslokero oli niin umpijäässä, ettei sinne sopinut edes jäätelötikku, syötynäkään...

Kuumaa vettä...

 Niinpä tuumasta toimeen ja soitin oitis mökin huoltajalle. Hän ihmetteli, mitä ruokaa oikein aion laittaa pakastimeen, eli miksi minä nyt ylipäätään tarvitsen pakastinta. Koska olen luonteeltani viilipyttyjen isoäiti, sain hänet ymmärtämään, että viikon reissulla saattaa olla yhtä jos toistakin pakastimessa säilytettävää (Fresitan lisäksi)... Kaveri lupasi ottaa yhteyttä mökin omistajaan asian ratkaisemiseksi.

Koska kyseessä tuntuikin olevan huomattavan visainen ongelma, soitin tunnin päästä ja utelin, että miten nyt tehdään, kun ruuat lämpenevät kuistilla. Tämä oli tietenkin melkoinen ihme näillä kesäsäillä, mutta alkoi jo tympimään, kun tunti mökille saapumisen jälkeen tavarat olivat vielä kasseissa purkamatta. Kaveri lupasi, että voimme viedä pakastettavat tavarat naapurimökkiin, jonne saapuisi mökkeilijät vasta seuraavana päivänä. Lisäksi hän ohjeisti, että voimme itsenäisesti sulattaa pakastimen esimerkiksi hakkaamalla jäitä puukolla?!

Tuumasta toimeen siis! Emme tietenkään hakanneet jäitä puukolla, kuten jokainen voi ymmärtää. Jää oli yhtä paksua kuin ikijää, joten jouduimme vaihtamaan tiuhaan tahtiin kuumavesikattiloita. Niinpä noin kolmen tunnin kuluttua meillä oli sulatettu pakastin, haettu kamat naapurin pakastimesta ja tungettu loput einekset jääkaappiin. Lopputuloksena saimme seuraavaan iltaan kestäneet jäät, kuten tuosta kuvasta voi päätellä.

Jäitä grogilasiinko?

No homma eteni siten, että laitoin erittäin asiallisen ja fiksun viestin paikallisen lomamylpyrän laatupäällikölle, kuvien kera ja kysyin, onko aihetta jonkinmoiseen hyvitykseen myös heidän puolesta. Sain soiton noin parin tunnin kuluttua viestistä, kun kyseinen päällikkö nöyrtyi ottamaan yhteyttä.

Ihan ekana hän sanoi, että siinä mökin esittelyssä ei nimenomaan mainita, että jääkaapissa on pakastuslokeroa. Keskustelun aikana hän sitten myönsi, että jos siinä sellainen on, niin olisihan sen tietenkin oltava kunnossa. Kun lisäksi mainitsin, että jääkaapista puuttuu oven sivupidikkeet eikä hyllyille näin ollen voi laittaa mitään (eikä sitäkään mainittu esitteessä), hän sanoi soittavansa mökin omistajalle ja ottavansa minuun yhteyttä pikimmiten.

Mökin omistaja onkin varmaan lähtenyt livohkaan, sillä en ole saanut soittoa vieläkään ja taitaa toimistoaika olla umpeutumassa. Ymmärsin asian: koska esiteessä mainittiin vain jääkaappi, ei kannata valittaa siitä, että siinä oleva pakastuslokero on rikki. Olisiko se vähän sama, että kun mainittiin, että käytössä on vene (mutta korkki on hävinnyt), niin olisi turhaan lähteä valittamaan korkinkaan puutteesta???

Puutarhassa...

Telkkarista tulee toinen toistaan hienompia puutarhaohjelmia, joissa onnelliset saavat jonkun muun tekemään pihahommat puolestaan. Ilmaista se ei varmaan ole, mutta uskoakseni halvempaa kuin silloin, kun piharemppaa ei televisioitaisi. Meikäläisen piha on suoranainen rytöläjä, joka sopisi mainiosti johonkin muuntumisohjelmaan. Sitä odotellessa piti taas panna itse tuulemaan.

Meitsin "puutarha" on epämääräinen pensas-aronialla rajattu alue, joka ei ole oikeastaan koskaan ollut kaunis. Itse asiassa se on aina ollut juuri sen näköinen, että satunnainen ohikulkija on yhdellä vilkaisulla voinut päätellä, että tämän tontin rouvalla taitaa todellakin olla viherpeukalo keskellä kämmentä. Puutarhahommat eivät myöskään kiinnosta, sillä jos ne kiinnostaisivat, niin olisi tullut nikkaroitua yhtä jos toistakin silmäniloksi pihaan vuosien saatossa.

Ajotien sepeli kasvaa nurmikkoa, nurmikolla puolestaan kasvaa sammalta, sokkelin sepelikkö on painunut hiekan sisään ja sieltä puskee voikukkaa ja muuta rikkaruohoksi luokiteltavaa. Kukkapenkkien reunukset eivät erotu nurmikosta, reunalaudat ovat vuosia sitten painuneet ja lahonneet maan sisään ja muutenkin koko alue näyttää jokseenkin kulahtaneelta. Nythän minulla on ollut aikaa tsuumailla tonttia suuntaan jos toiseenkin. Ei ole näköjään koskaan kiinnostanut kyykkiä iltoja puutarhassa kitkemässä rikkaruohoja, leikkaamassa ruohoa, siistimässä pensaita, lannoittamassa kukkapenkkejä saatikka korjaamassa jo kolmatta kesää hajallaan olevaa keinua.

Unohtui kitkeä...

Pihassa on tehty myös muutamia perustavaa laatua olevia virheitä ja näin jo alusta asti epäonnistumiseen tuomittuja ratkaisuja. Esimerkiksi terassin vierelle istutettu kaunokuusama olisi pitänyt heti alussa rajata irti nurmikosta. Mutta eipä vaan rajattu! Totuus paljastui kaunokuusamien kasvaessa (mikä sekin oli yllätys), eli ruohonleikkuri ei sopinut terassin ja kuusamarivistön väliin ja se vähä minkä sai leikattua, piti koko ajan varoa ettei puhko silmiään kuivuneisiin kuusamankarahkoihin.



Tuumasta toimeen siis! Pienellä mietinnällä laitettiin homma alulle. Mitään nurmea kannata siitä päältä kuoria! Suoraan vaan katekangas päälle ja reunakivetyksiä laittamaan. Katekangas ei ihme kyllä ollut vielä hapristunut, vaikka olinkin ostanut sen jo pari vuotta aiemmin nimenomaan tähän tarkoitukseen.

Ihan ekana tehtiin perinteinen perustavaa laatua oleva virhe, eli ensin olisi kannattanut kaivaa reunakivet paikoilleen ja vasta sitten laittaa katekangas ja kuorikate. Mutta käy se näinkin, vaikka vähän hitaammanlaisesti. Nyt jouduttiin nimittäin nostelemaan katekangasta ja kuoriketta kaivamisen ja betonilaattojen tieltä.

Linjalangat ja kaikki!

Viikkohan siinä vierähti ja vähän toistakin, kun oli ensihuumassa laitettu katekangas paikoilleen, ja päästiin lopulta jatkamaan. Odoteltiin nimittäin ilmaisia kiviä. Mutta kun niitä ei alkanut kuulumaan, panostin 20 euroa ja kvin ostamassa 54 kappaletta betonilaattoja.

Sitten homma jatkui ja kaivettiin jonkinlaiset ojat betonilaatoille ja mätkittiin laatat paikoilleen. Päivällä laatoille syvennystä kaivaessa tuli itku, kun tajusin, että minusta ei ole näihin puutarhahommiin. Jotenkin koen vaan niin vaikeaksi tuollaisen kaivamisen ja linjalankojen kanssa venkslaamisen. Olisi saatava laatat vaateriin tai edes jollain tavalla samaan tasoon sekä suhteessa toisiinsa että nurmeen. Onneksi sain apuja illalla. Itse asiassa oli aika helppoa, kun tein vaan mitä pyydettiin. Ei tehnyt yhtään mieli päsmäröidä, kun tiesin, että taito ei riitä. Sekin on hyvä havainto!

Kaukaa katsottuna näyttää tosi hyvältä. Itse asiassa mitä kauempaa katsoo, sen paremmalta. Kun tarkastelen asiaa nyt, niin seuraavalla kerralla (jota ei tule), tekisin toisin. Nimittäin kuorisin pintamaan pois sen takia, että penkistä ei tulisi niin korkea ja jyrkkä.

Ite tein (melkein)

Kissa kuuhun!

Nyt nimittäin lähtee! Meitsi on pannut kovan kovaa vastaan, sillä tänä kesänä ei katit meikäläisen kasvimaalla riehu. Kävin ostamassa aitatolppia, aidantolppakiinnikkeitä ja varsinaista aitaa. Se lisäksi ostin ruuveja ja rikkoja elikkä aluslevyjä. Toisaalta aika väärin on sekin, että joudun suojaamaan oman kasvimaani omalla pihallani terroristikissoilta, joiden omistajat joutaisivat vähintään hornantuuttiin kattiensa kanssa. 

Kissa luokitellaan melko tyhmänpuoleiseksi eläimeksi, joten sillä ei ole minkänlaista älliä ymmärtää, mitä tarkoittaa oma piha. Yleensä myös kissanomistajien älykkyysosamäärä ja kansalaistottelevaisuus lähentelevät lemmikkiparan lukuja, joten on päivänselvää, että oman pihapiirin ymmärtäminen tuottaa samanlaista tuskaa myös kissanomistajalle. Tämän takia heillä ei olekaan yleensä kavereita naapureissa. Jos kissanomistaja joutuisi vankilaan (minne hän kuuluisikin järjestyssääntöjen noudattamatta jättämisen takia), hänet luokiteltaiseen alimpaan kastiin vankikategoriassa.

Mistä moinen asenne luontoparkoja kohtaan on päässyt kehittymään? Aiemmin olen jopa tykännyt kissoista. No siitä, että naapurit eivät noudata kaupungin järjestyssääntöä ja antavat kissojensa terrorisoida koko naapuristoa. Kun menee leikkikentälle Ykkösen jälkikasvun kanssa, niin ekana on lapioitava kissankakat hiekkalaatikosta ojaan. Viime kesänä jouduin istuttamaan sipulit useaan kertaan, kun naapurin terroristikatti kaiveli ne öisin mullasta kakkojensa tieltä. Ja niin edelleen!

"Kissan omistajan tulee huolehtia siitä, ettei kissa pääse kytkemättömänä lasten leikkipaikaksi varatuille alueille... Kissa, joka poistuu omistajansa tai haltijansa pihapiiristä ilman valvontaa joko tahallisesti tai tuottamukselllisesti, on säädösten mukaan heitteillä. Heitteille jäänyttä kotikissaa ei kuitenkaan saa automaattisesti tapaa, vaan se on kiinniottamisen jälkeen toimitettava löytöeläintarhalle." En suinkaan ole itse keksinyt edellä mainittua tekstiä, vaan se on kirjoitettu kaupungin järjestyslakiin!

En ole saanut hommatuksi  kiinniottoloukkua, joten sitä odotellessa ratsujoukko karautti taas paikalle ja laitettiin tuumasta toimeen. Huomatkaa, arvoisat lukijani, että en ole kuitenkaan niin pahis kuin annan ymmärtää; nytkin ostin vähäisillä varoillani kalliit aitatarvikkeet vain suojellakseni omaa puutarhaani eli sen takia, että kissanomistajanaapurit rikkovat lakia. Olisin voinut vaan ottaa pinskan ja harjoitella pilkaan (ei kuitenkaan omaan nilkaan) ampumista...

Ammattilaiset aidalla

Aidan pystyttäminen oli yllättävän helppoa. Metalliset tukipilarit upposivat hyvin maahan ja puutolpat saatiin tiukasti niihin kiinni. Varsinaisen aidan asentaminen onnistui myös kivuttomasti. Itse hoitelin hanttipuolta ja annoin varsinaisen homman niille, jotka ajattelivat osaavansa sen paremmin kuin minä - missä voikin olla rahtunen totuutta. 

Jos katti aikoo hypätä aidan yli kieriskelemään kanankakassa, niin silloin sen kohtalonhetket on luettu. Vaihtoehdot ovat seuraavat:

1) Viritän rastasverkon löysästi tolppien varaan, jolloin kissa aidan sisälle hypättyään sotkeutuu verkkoon ja minä käyn poimimassa sen parempaan talteen; esimerkiksi kanankakkavesiliuossankkoon pienoiselle uintiretkelle.

2) Kiinnitän piikkilanka-aitaa (mallia SS) aitatolppien väliin, joka muodostaa riskin kissaparan terveydelle. Laitan kuitenkin varoitusmerkin aidantolppaan, joten vastuu asiasta siirtyy kissanomistalle.

3) Hommaan loukun ja ostan sinne Shebaa - siitä kissakin tykkää. Kun kissa menee herkuttelemaan Sheba-annoksella, niin loukku lasahtaa kiinni ja kattiparka saa syödä annoksensa ihan kiireettä. Sitten vaan odotellaan, kuka kuulee kissansa mourun ja tulee äänen perusteella etsimään omaansa. Tiedossa onkin mielenkiintoinen keskustelu, jonka perusteella minä (vain oikeuksiani puolustaessani) todennäköisesti leimaannun kylähulluksi eläintenvihaajaksi ja kissanomistaja puolestaan kokee tulleensa ajojahdin kohteeksi pikkuisen kisuliininsa kanssa.

4) Asennutan sähköpaimenlangan aitaan (järein ja viimeinen konsti), jolloin kissa aidan sisälle hypättyään saa samaan hintaan ilmaisen permanenttikäsittelyn turkkiinsa. Pitää vielä hieman selvitellä noita volttilukuja. Aita saattaa täräyttää 10 000 voltin piikin, jossa on tietämistä jo isommallakin olennolla, saatikka sitten kissalla. Mutta aidantolpassa oleva varoitus kyllä kertoo aivan selkeästi, että aitaan ei saa koskea... Minkäs sille sitten mahtaa, jos kissanomistaja on jättänyt kissansa heitteille ja ilman valvoontaa.

Kissoilta pääsy kielletty!

Näin komealta näyttää kasvimaa varsinaisen sadon odotuttaessa vielä itseään! Nyt vaan on toivottava, että kissat kiertävät tilukseni kaukaa eikä minun tarvitse turvautua noihin edellä mainitsemiini konsteihin. Mikäli kissanomistajat toimisivat kuten eräs naapurini, eli pitäisivät kissansa kiinni, ei tätäkään episodia olisi koskaan tapahtunut. 

Paras vitsi on tietty se, että eräs näistä kissanomistajista valitti Neloselle, kun Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalaisruotsalainen pihakoiramme, oli vahingossa kakkinut hänen tonttinsa aidan ulkopuolelle; siis kaupungin maalle! Tasan ei käy onnenelahjat; koirien tekemisiä valvotaan kovalla silmällä, kun samaan aikaan kissat terrorisoivat elinympäristöään härskisti ja  järjestelmällisesti. Riskillä mennään; joku teistä armaista lukijoistani saattaa istuksia nytkin kehräävä kissa sylissään. Pyydän armoa siinä tapauksessa. Kyse on vain siitä, että toiselle ei saa aiheuttaa harmitusta!