Tämä kirjoitus tulee taas hikipediamaiseen tapaan, eli vakavasta asiasta yritän vääntää huumorilla. Se on ainut tapa siihen, että pystyy edes jollain tasolla asettumaan siihen rooliin, jollainen on oltava saadakseen edes jonkinasteista palvelua omalle äitimuorilleen. Jos alkaa "vaatia" liikoja, eli vähintä mitä kaikkien olisi tarjottava, saattaa joutua silmätikuksi ja se voi heijastua alitajuntaisesti hoitohenkilökunnan äitimuorille tarjoamassa palvelussa. Kaikki kun eivät osaa käsitellä rakentavaa kritiikkiäkään asiallisesti.
Lieksan kotipalvelu kuuluu siis Lieksan kaupungin palveluihin, mikä sinänsä on jo pienimuotoinen ihme, sillä Lieksassa ei yleensä ole mitään palveluja. Äitimuori, joka kaikkien, erityisesti terveyskeskuksen hoitohenkilökunnan omaksi ihmeeksi, selvisi hengissä heidän käsittelystään, palasi siis kotiin jatkamaan vanhuksen elämäänsä. Koska tk:ssa saatu hoito oli sen verran hidasta ja aluksi siis kaikkea muuta kuin parantumiseen tähtäävää, äitimuorin kunto romahti sen verran, että avuksi pyydettiin kotihoito.
Kotihoitajat ovat henkilöitä, joita kunnioitan suureksi. Tämä kannattaa mainita heti aluksi, kaikkien väärinkäsitysten välttämiseksi. Kotihoitajat eivät kuitenkaan voi itse vaikuttaa kaikkiin niihin asioihin, joita he työssään kohtaavat. Ja osa ei halua vaikuttaa, vaikka voisikin, mutta se on yksilön oma valinta, ei työnantajan, vaikka niinkin voisi luulla. Hallittaviin asioihin kuuluu esimerkiksi työajan käyttö ja mobiililaitteiden hallinta. Erityisesti mobiililaitteiden hallinta on noussut viime vuosina keskeiseksi ammattitaitovaatimukseksi kotihoitajan työssä.
Muorin luona käy kotihoitaja kolme kertaa päivässä. Käyntikerta kestää noin 15 minuuttia ja tähän aikaan sisältyy myös raportointi. Raportointi tehdään entisen ruutuvihkon sijasta mobiililaitteella, eli älypuhelimen sovelluksella, jonka opetteluun kotihoito on käyttänyt tietyn ajan. Opettajana tiedän, että oppimisprosessi on henkilökohtainen. Niinpä on aivan luonnollista, että osa hoitajista on oppinut sovelluksen käytön hetkessä ja osa ei ole oppinut sitä vieläkään. Osa myöskin ajattelee, että työhön liittyvien asioiden opettelu on saatava tehdä työajalla.
Raportti tehdään yleensä käynnin jälkeen. Kun kokonaisaika muoria kohti on 15 minuuttia, niin erot tulevat esiin selkeästi. Ammattitaitoisella kotihoitajalla on aikaa rupatella äitin kanssa ja kipottaa lääkkeet noin 12 minuutin aikana; loput kolme minuuttia he tekevät raporttia mobiililaitteella. Äitin kotihoitotiimiin kuuluvista 13 ja ½ kotihoitajasta osa ei ole ottanut haltuun sovelluksen käyttöä vieläkään eli noin kahden vuoden aikana, jonka aikaa tuo sovellus on heillä ollut käytössä. Niinpä näillä kelkasta tipahtaneilla on aikaa rupatella äitin kanssa ja kipottaa lääkkeet noin 7 minuutin aikana; loput 8 minuuttia he sorhaavat raporttia mobiililaitteeseensa. Näin ollen, ja nimenomaan jokaisen hoitajan henkilökohtaisesta ammattiosaamisesta ja ammattiylpeydestä johtuen, äitimuori saa varsinaista palvelua 7 -12 minuuttia / käyntikerta. Onneksi, vai olisiko sanottava, lopultakin, vain pieni osa on näitä ammattitaidossa heikompia, mutta heitä ei saisi olla yhtään!
Olisiko näiden hitaasti oppivien kotihoitajien katsottava peiliin, mielellään omaansa? Onko oikein, että heidän ammattitaidottomuutensa heijastuu suoraan äitini saamaan hoitoon? Olisiko meillä mahdollista saada alennusta eli halvemmalla niiden hoitajien käynnit, jotka eivät pääse sille ammattitaidon tasolle, mitä esimies edellyttää? Onko oikein, että 88-vuotias vanhus saa huonompaa hoitoa vain sen takia, että kotihoitaja ei ole kiinnostunut työstään sen vertaa, että opettelisi sovelluksen käytön vaikka omalla vapaa-ajallaan?
Vastaus lienee siinä, onko kyseessä ns. asiantuntija-ammatti vai ei. Tai paremminkin, kokeeko kotihoitaja itse olevansa asiantuntija-ammatissa vaiko ei. Asiantuntija-ammateissa kehitetään itseään syventämällä ja laajentamalla osaamistaan itsenäisesti, myös varsinaisen työajan ulkopuolella (Airaksinen T.). Työstä ollaan kiinnostuneita ja motivoituneita, siinä halutaan kehittyä ja sitä halutaan kehittää. Mitä enemmän työpäivään kuuluu teknisiä rutiineja, jotka on tehtävä, kehittymisen painopiste siirtyy vapaa-ajalle. Vapaa-ajalla tehtyä kehittymistyötä ei kuitenkaan pidetä varsinaisena työnä, sillä työn imu on niin suuri, että henkilö haluaa lukea esimerkiksi alaan liittyviä asiantuntija-artikkeleita, haluaa opetella uusia tietoteknisiä sovelluksia ja harjaantua niissä tai haluaa jopa (!) keskustella oman ammattialansa muiden edustajien kanssa oppimismielessä.
Mutta pelkästään kotihoitajat eivät ole pudonneet sovellusten opettelemisen erikorkuiseen viidakkoon. Sitä tekee jatkuvasti koko tk:n hoivapuoli. Kun rasti on unohtunut laittaa johonkin kohtaan tai se laitetaan väärään kohtaan, voi käydä näinkin:
Kotihoito tilasi muistisairaalle muorille fysioterapeutin ohjaamaan asentohuimaukseen liittyvän, viisi eri liikesarjaa sisältävän jumpan. Kun rasti puuttui tietokoneelta oikeasta kohtaa, fyssari ei tiennyt, että uuden oppiminen muorilla valui kuin vesi hanhen selästä. Asian selvittely vaati useita yhteydenottoja kotihoitoon, fysioterapeuttiin, omaisen käynnin fysioterapeutin luona ja lopulta vielä jonkinasteisen "kinastelun" siitä, kenen kuuluu ohjata liikesarjan teko 1x/pv kahden viikon ajan. Kaikki tämä olisi vältetty, kun kotihoidolla ja fysioterapeutilla olisi ollut vaikka 3 minuutin neuvottelu ennen koko prosessin käynnistämistä.
Muorilta poistettiin uusi lääke, joka aiheutti väsymystä. Hoitaja lupasi viedä tiedon lääkärille, joka määräsi kuitenkin juuri tämä uuden lääkkeen pysyväksi ja poisti "vanhan" lääkkeen. Omaisena olin onneksi kärryillä hyvin kyydissä ja huomasin virheen seuraavana päivänä. Hoitaja ihmetteli, että kyllä täällä koneella on juuri niin kuin sovittiin, mutta mitä lie sitten lääkäri omalta koneelta lukenut kun teki em. virheen?!
Kaikkein järkyttävin tapaus sattui ihan vähän aikaa sitten. Muori pääsi, vaikka omasta mielestään joutui, kolme viikkoa kestäneeseen kuntokartoitukseen palvelulaitokseen, kartoitettiin hänen tämänhetkinen kuntonsa kaikilta osin. Tai näin meille kerrottiin. Omaisena pyysin, että voisiko tällä jaksolla selvittää myös nesteen kertymiseen liittyvät syyt, etenkin kun aiheesta on konsultaatiopyyntö keskussairaalaan. Ei kuulemma voinut. Se kuitenkin selvisi, että muori ei millään meinannut muistaa, minne himputtiin ne astiat piti ruokapöydästä viedä siellä uudessa paikassa. Kotona hän suvereenisti pesee likaiset astiat vielä astianpesukoneessa!
Vielä loppukeskustelussa, johon pääsimme mukaan me asianosaisetkin, pyysin vielä, että lääkärin määräämien tukisukkahousujen sijasta tutkittaisiin se, miksi nestettä on kertynyt ja ei kai vai sitä ole kertynyt vielä keuhkoihin, kun äitimuori haukkoo henkeä välillä kuin kala kuivalla maalla. Mutta hoitaja sanoi, että lääkäristä - jota en siis nähnyt koko kolmen viikon aikana - mukaan turvotus on aivan normaalia. Taikasanat "lääkärin mukaan" peittoaan käsittääkseni hoitajien omankin ammattitaidon.
Ja niinhän siinä kävi, että viikko siitä, kun äitimuori oli selviytynyt kartoituksesta kotiin entistä väsyneempänä, hänet jouduttiin viemään tk:n päivystykseen, otettiin röntgenkuvat keuhkoista ja todettiin, että täällähän on nestettä ja lisäksi äitillänne on sydämen vajaatoiminta!! Määrättiin sekä nesteenpoisto- että sydänlääkitys.
Niinpä niin. Olimme usean kuukauden ajan pyytäneet tutkimaan yllättäen ilmestynyttä ja jatkuvasti lisääntyvää turvotusta ja outoa kunnon romahtamista. Kyllä kotihoito oli saanut äitin tk:n lääkärillekin. Mutta lääkärin mielestä turvotus ja väsymys on normaalia. Diagnoosi perustunee siihen, että tk:n potilailla kaikilla on turvotusta ja väsymystä ja kun sitä ei tutkinta eikä hoideta, niin se on muuttunut normaaliudeksi?!
Asia olisi voinut loppua siihen, mutta sukumme yllä leijuu jokin vahva epäonnen karma! Nimittäin, kun meni tervehtimään äitiä pari päivää tuon diagnoosinteon jälkeen vuodeosastolle, pyysin selvittämään, missä vaiheessa se keskussairaalan konsultaatio oikein on. Hoitaja meni koneelle ja tuli sanomaan, että tämä konsultaatio on tullut jo 5 päivää ennen kuin äitin kuntokartoitus alkoi! Että onpa outoa, kun sitä ei ole huomattu siellä kartoituksen aikana. Ja niin oli mennyt yli kuukausi aikaa siihen, että kyllä se tieto siellä jossain oli, MUTTA KUN KUKAAN EI OSAA ETSIÄ SITÄ SIITÄ HEMMETIN SOVELLUKSESTA!!!!
Näin elämä jatkuu työssä käyden, pihaa hoitaen, lapsia ja lapsenlapsia silloin tällöin tavaten, mökin kattoremppaa huolehtien, kasvimaata kitkien, naapurin kissaa jahdaten ja Viliä (Mitä, puhuitko minusta? Saanko namin?! Vilin huom.) hoitaen. Unohdinko jotain? Se tärkein taisi unohtua, eli tietenkin, äitin oikeuksista huolehtien!
