Kivikko, kuokat ja meitsi

Tämä vuorotteluvapaa on ollut yhtä puuhaa ja tekemistä, vaikka välillä on tuntunut siltä, että en ole saanut mitään aikaiseksi. Moni sanoo, että toivottavasti et ole miettinyt yhtään työasioita, mutta tietenkin olen! En voi unohtaa, enkä haluakaan, sillä pidän todella paljon työstäni ja se kiinnostaa myös vapaalla.

Se yllätti, miten paljon energiaa on mennyt oman äitinmuorin kanssa. Voin sanoa, että paljon on koettu ja nähty sote-puolen todellisesta tilasta ja erityisesti vanhushuollosta. En olisi ikinä uskonut, miten paljon siellä olisi kehittämistä, tehostamista ja ammattitaidon kohentamisen tarvetta; ihan vaan omaisen näkökulmasta katsottuna. Meille on määrätty vääriä lääkemääriä, tehty vääriä diagnooseja, unohdettu hoitokäyntejä tai tehty niitä väärään aikaan, laskutettu väärin, määrätty uusi lääke kahden mittauksen jälkeen potilasta näkemättä muutamia mainitakseni. Ja sitten, tietenkin, olemme saaneet myös hyvää ja laadukasta palvelua.

Niinpä välillä on yritettävä nollata ja sen takia olen touhunnut kotona konkreettista. Tuossa kesällä kirkastui, että ajotien ja nurmikon väliin olisi hyvä asentaa kiveys. Tuumasta toimeen siis.

Edessä oli suon asemasta kivikko, sillä ajotielle on ajettu vuosien saatossa ainakin kolme kertaa sepelimurskaa. Aikoinaan ei haluttu asfalttia jostain ihmeen syystä, niin nyt saa sitten jatkuvaan olla säätämässä kivetystä.

 Mies asensi linjalangan, mutta sitä piti ite vielä säätää. Ehkä tästä pienestä hienosäädöstä johtuen, häntä ei ole näkynyt remppa-alueella sen koommin. Linjalangassa oli se ongelma, että minulla oli vaikea kaivaa oikeasta kohdasta, kun se oli noin 10 senttiä maanpinnasta ylempänä. Niinpä suhautettiin spraymaalilla linjalangan päältä kivikkoon merkkijuoksu, niin tulee ainakin teoriassa suoraan kaivettua oja reunakiville. Saatiin hommattua tosi pitkät kivet, niin sekin helpottaa kivetyksen suorassa pysymistä.

Lapiolla ei tehnyt mitään. Kivikko oli liian kovaa, joten keksin tarttua puuhaan kuokalla. Ensin isommalla ja sitten pienemmällä. Homma eteni säälittävän hitaasti ja naapurit loivat katseita, joita en kummemmin halunnut tulkita. Kyllä tiedetään; suurin osa olisi kutsunut paikalle bob-cattia ajavan ukon ja oja olisi kaivettu vajaassa tunnissa. Mutta  meitsillä ei ollut sitä mahdollisuutta, joten kutsuin paikalle ystäväni, joka tietää hyvin monesta asiasta kaiken ja jopa enenmmänkin. Tämän edellä mainitun lausahduksen kirjoitan ihan tosissani, sillä (liian) monesti olen todennut, että oma välähdykseni näissä remppahommissa syntyy hitaammin. Tieto ei kuitenkaan auta, kun kyseessä on vain voimaa ja sisua ja puuduttavaa kuopimista täynnä oleva projekti.

Siispä hakkua kivikkoon ja ojaa kaivamaan. Laskeskelin tuossa eilen, niin semmoiset kolme senttiä/ päivä homma on edennyt. On ollut kaikelaista muuta tässä välissä. Roudan tuloon on ehkä muutama viikko, joten tiukkaa tekee kivetyksen valmistuminen. Ongelmaksi on muodotunut se, että homma ei enää kiinnosta minua kovinkaan paljon. Temperamenttipiirteeni vahvistuvat jokaisen kuokaniskun aikana. Yritän kehitellä nyt sitä sisua, jonka avulla saisin homman päätökseen ennen talven tuloa.

Tällä työmaalla ei siis ole kovinkaan monta vapaaehtoista pyörinyt. Itseni lisäksi vain yksi, joskin sitäkin tehokkaampi.Eli tiedoksi tässä kaikille jälkeläisilleni, että tänne sopii tulla näyttämään voimiaan, joita siellä kuntosalilla on tullut hankittua...