Mietin tuossa vajaat pari viikkoa sitten, että mikä mättää, kun minulla on jatkuvaa haastetta painoni kanssa. Että mistä se oikeasti johtuu? Miksi en voisi vaan ostaa isompia vaatteita ja ottaa rennosti sen sijaan, että koko ajan pitää vinguttaa ja valittaa kun ei sovi se eikä tämä. Tulin siihen tulokseen, että minussa ei ole ollut ryhtiä! En ole oikeasti (!) viitsinyt nähdä vaivaa (miten niin "vaivaa" - huomaa jos sanavalinta) sen eteen, että kilot tippuisi normaalille levelille.
Sen sijaan olen syönyt karkkeja (vain hieman, tai no, hieman), pistellyt poskeeni pullaa (en nyt joka päivä), popsinut makkaraa ja tunkenut muutenkin suuhuni selkeästi enemmän, kuin on tarpeen. On se myönnettävä. Myönnän.
Alkutalvesta yritin tosissani! Vili voi todistaa (Ei Vili, et näin vähästä saa sitä pullaa!). Kävin tosi paljon lenkillä, suunnittelin mitä syön (tänään lenkkiä ja huomenna nakkeja.... no ei oikeesti) ja yritin.Tässä tapauksessa yrittänyttä ei laitettu piukempiin pöksyihin, joten kesä piti kärvistellä urheilushortseissa caprien sijasta. Onnekseni kesällä oli vain muutama hellepäivä, joten kukaan ei ihmetellyt, miksi en keikistellyt bikineissä vaan niissä lökäpöksyshortseissa, mikäli en oleskellut collegehousuissa.
Minulla on ollut mahdollisuus. En ole käyttänyt sitä. Kohta olen selkä seinää vasten, sillä en voi mennä shortseissa töihin. Niinpä päätin, että tää on viimeinen taisto! Etsin esiin kaikki Jutta Gustavsbergin artikkelit, kuvat videot ja ohjeet. Tykitin yhden seinän täyteen kuvia Jutasta muistuttamassa, että nyt ollaan superdieetillä (no en oikeesti tykittänyt). Melkein osallistuin Jutan verkkokurssille, jonka nimi on "Superdieetti Simple - Laihdu ilma liikuntaa"! Aion osallistua, heti kun sinne otetaan uusi ryhmä lokakuussa!
Sitä ennen, koska on varmaan ilmoitettava paino ja pituus rehellisesti, aloitin tämän pikastarttini, jotta olen edes hieman kevyempi kurssin alkaessa. Se on vähän sama, kun opiskelijat tulevat opettajan kotiin keikalle; KAIKKI meitsin tiimistä ovat siivonneet edellisen illan hiki hatussa ihan vaan päästäkseen sanomaan, että "Täällä on nyt kyllä vähän sotkuista...".
Luin tarkasti ruokaohjeet ja ostin kärrillisen rahkaa, raejuustoa, salatteja ja broiskua. Ongin viisi saavillista vähärasvaisia lähikaloja, perkasin ja heitin pakkaseen. Seisoin tunnin proteiinipatukkahyllyllä, mutta totesin, että ensin on hommattava uudet lasit, jotta näen, missä niistä hemmetin patukoista olisi alle 10 grammaa sokeria. Ja sitten vaan päätin, että tää on nyt tässä.
Kirjoitin netistä pöllimäni Jutan superdieettiohjeen vielä omilla kätösillä paperilla, oppimista tehostaakseni. Teippasin ohjeen jääkaapin oveen, muistia virkistääkseni. Ja sitten aloin noudattamaan ohjeita. Huomenna tulee kaksi viikkoa ja paino on tippunut kaksi kiloa! JEE!!! Vili on saanut kyytiä joka päivä ja se on tietysti onnessaan, vaikka tunnin kävelyn jälkeen se alkaakin juoksemaan kohti ohiajavia autoja liftireissu mielessään.
Ajattelin myös, että teen pienen kahvakuulatreenin aina, kun kävelen eteisen peilien ohi. Tämä onnistuikin jonkin aikaa, kunnes huomasin, että joutuisin tekemään noin 900 etuheilautussarjaa jo tunnin aikana. Ei auttanut, vaikka olisin yrittänyt kiertää ulkokautta, sillä peilit sattuvat sijaitsemaan työhuoneeni ja muiden huoneiden välissä.
 |
| Tässä vielä kuva minusta ENNEN |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti