Mummi joka osasi kaiken (melkein)

Olipa kerran Mummi, jolla lähti aina mopo keulimaan. Siinä ei olisikaan ollut mitään ihmeellistä, jos hän olisi ollut noin 45 vuotta nuorempi ja hänellä olisi ollut mopo. Mutta eipä vaan ollut. Hän oli melko tavallinen hieman alle kuusikymppinen mummi, jolla oli huono omatunto siitä, että hän ei viettänyt aikaa riittävästi lastenlastensa kanssa. Siihen oli omat syynsä, joista yksi oli Isomummi.

Kun Isomummi oli henkäissyt viimeisen pienen henkäyksensä ja Mummi silittänyt viimeisen kerran Isomummin ryppyistä poskea, oli aika suunnata kohti uusia koettelemuksia. Näin tuo työ-orientoitunut ja tunnollinen Mummi suunnitteli. Vaikka hän olikin viisas ja kokonaisuuksia hyvin hahmottava, ei hänkään ymmärtänyt kaikkea (pieni ihme), kuten sitä, että joskus elämä menee ihan eri tavalla kuin sen toivoisi menevän.

Niinpä pikkuinen Mummi touhuili kaikenlaista, kävi töissä ja intoili siellä (ihan liikaa). Hän lueskeli illat pitkät kirjoja ja keskusteli älykkään, muttakin vähäpuheisen tanskalais-ruotsalaisen pihakoira Vilin kanssa naapurin kissan saattamisesta edesvastuuseen rikollisista teoistaan. Asia ei kuitenkaan edennyt tekoihin, vaan jäi aina suunnitteluasteelle.

Sitten, eräänä kauniina talvipäivänä kaikki muuttui! Pikkuinen Mummi-parka joutui toteamaan, että liiallinen työnteko on haitaksi. Niinpä Mummi joutui opettelemaan sellaisen asia, että pitää olla vaan. Ei saisi suunnitella mitään eikä opiskella uusia asioita eikä rasittaa itseään millään vaikeilla asioilla. Eikä ainakaan ottaa vastuuta mistään. Aika alkoi käydä pitkäksi. Sitten Mummi keksi, että hän voisi tehdä linnunpöntön, tai ehkä parikin.

Ja taas alkoi mopo keulimaan, tai tähän nimenomaiseen mummeliin paremmin osuen, homma lähti lapasesta. Niinpä Mummi huomasi, että olikin tehnyt kuuden sijasta kuusitoista pönttöä. Ja sitten hän ajatteli, että olisi oikeastaan hauskaa tehdä sata pönttöä; ihan vaan 100-vuotiaan Suomen kunniksi. Lautaa menisi noin 117 metriä. Olisikohan siinä ideaa? Tulisikohan tehtyä? Joka kuukausi pitäisi tehdä 11 pönttöä, kun ei tullut aloitettua tammikuussa.

Sitä miettiessä pikkuruinen Mummi päätti, että ainakin kahdelle pienimmälle lapsenlapselle on tehtävä omat nimikko-pöntöt. Teini-iässä oleva vanhin lapsenlapsi tuskin innostuisi ajatuksesta, että hänen nimensä komeilisi linnunpöntön kyljessä. Tuumasta toimeen siis. Äkkiäkös monitaitoinen mummeli kolvilla saa lapsenlapsosten nimet poltettua linnunpönttöjen kylkiin. Mummelin mielestä taito vastasi ainakin parin leipomustuotteen väsäämistä.

Niinpä pikkuruinen Mummi-parka, joka ei häärinyt pullantuoksuisessa pikkuruisessa keittiössään, vaan mieluummin tallissa sahaten ja askarrellen, joutui uuden haasteen eteen. Olisiko mummelista sadan pöntön tekijäksi? Minne pöntöt sijoitettaisiin? Olisiko hänen sijoitettava koko omaisuutensa lautoihin vai löytäisikö hän jostain jätelautaa, mistä saisi tehtyä pöntöt? Vai tulisiko Mummi järkiinsä ja ajattelisi, että 16 linnunpönttöä on ihan riittävästi?!