Samalla tasolla

Minun perustyyliin kuuluu innostuminen asioista, mitkä kiinnostavat. Se on toisaalta hyvä ja toisaalta huono ominaisuus; riippuen lähinnä siitä, millaisessa kontekstissa asia ilmenee. Ja millaisten tyyppien seurassa satun intoilemaan. Olen huomannut, että joskus olisi viisasta pitää ns. kynttilää vakan alla.  Nimittäin yleensä käy niin, että kun ensin opiskelee, pohtii, harjoittelee ja oppii asioita, niin silloin myös kehittyy asiassa. Ja jos joku vastaavasti ei ole kiinnostunut eikä viitsi nähdä vaivaa saman asian suhteen vaan suuntaa kiinnostuksensa johonkin muuhun, niin hän ei kehity. Asiahan olisi ihan ok, ellei molempien olisi kuitenkin kehityttävä samassa asiassa.

Esimerkkinä tässä voin kertoa sellaisen, että ystäväni on erittäin kiinnostunut leipomisesta. Minä taas en. Kuitenkin myös minun olisi oltava kiinnostuneempi, sillä ei aina jaksa vääntää niitä samoja vanhoja korvapuusteja ja kun on jotkin juhlat, leivomme niihin yleensä porukalla! Hän seuraa alan lehtiä, imee tietoa netistä ja innostuu uusista resepteistä. Samaan aikaan minä suuntaan kiinnostukseni muuhun, kuten vaikkapa GandyCrush:n pelaamiseen. Asia olisi siis ihan ok, jos minun ei tarvitsisi leipoa muuta kuin niitä korvapuusteja. Mutta kun täytyy! Meidän olisi oltava samalla tasolla. ja koska emme ole, niin leipomissessioissa joudun olemaan hanttihommissa. Nostelen esille jauhot, mausteet, voitelen vuokaa, säädän uunin lämpöä ja rikon kananmunia (kulhoon kuitenkin!), mutta se varsinainen talentti on ystävälläni.

Tässä jokin aika sitten teimme Cantuccinineja. Juuri niin, että MITÄ? Niin sellaisia tosi hyvänmakuisia italialaisia keksejä, joiden leipomisesta ystävä oli nähnyt telkkarissa ohjelman. Eipä olisi tullut itselleni mieleen pyöräyttää moisia keksejä edes villeimmissä painajaisissa. Mutta niinpä vaan nostelin taas jauhoja pöydälle, leikkelin leivinpaperia ja säätelin uunia. Taisinpa rikkoa pari kananmunaakin. Keksit maistuivat aivan mielettömän herkullisilta! Tuntui jotenkin kurjalta sanoa, että olen leiponut niitä. Kun oikeasti en ollut. Olin vaan autellut ja ollut hanslankarina.

Mietin, että onneksi nämä leipomishommelit tapahtuvat vapaa-ajan harrastuksina. Nythän minulla on ollutkin runsaasti vapaata! Ja oikein lääkärin lupa kuntoilla ja ulkoilla päiväsaikaan. Kun tuo leipominen ei ole oikein minun juttu eikä sen tarvitsekaan olla, sillä en tee sitä työkseni, päätin panostaa muihin asioihin. Kuten noiden linnunpönttöjen tekemiseen. Siinä onkin ollut hauskaa haastetta! Ajattelin, että olisiko tehtävä sata linnunpönttöä 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Johan noita olisi 16 tehtynä; puuttuisi enää 84.